Kohta 4-vuotiaan vaikea uhma

Esikoista on parin kuukauden ajan vaivannut aivan järkyttävä uhma. Ne 2-vuotiaan raivoamiset menivät meillä oli helposti, eikä itselläni ollut vaikeuksia selvitä pikkuneidin uhman kanssa. Tämä kohta 4-vuotiaan uhma onkin sitten ihan toista luokkaa. Luulen, että siitä tekee vaikeaa sen verbaalinen ulottuvuus. 2-vuotias saattoi kilahtaa ja kirkua lattialla, mutta 4-vuotias uhmaa sanallisesti, haukkuu tyhmäksi ja kertoo vihaavansa. Kuulen lapsen suusta mitä uskomattomampia uhkauksia ja yrityksiä komentaa meitä vanhempia samaan tapaan, kuin itse komennamme häntä.

Olen ollut ihan helisemässä tämän uhmakauden kanssa, sillä mikään ei tunnu auttavan. Tuntuu olevan ihan sama, pysynkö rauhallisena, huudanko vai yritänkö neuvotella. Luulen lapsen kamppailevan kovasti oman itsenäisyytensä ja tarvitsevuutensa kanssa. Ensin äiti huidotaan pois, sitten huudetaan paniikissa perään, että älä mee. Lapsella menee myös helposti hermo siihen, kun vaikkapa pukeminen ei suju ihan hänen toivomallaan taitotasolla. Kotoa lähtemiset ja sinne palaamiset tuntuvat olevan kaikkein vaikeimpia tilanteita, ja usein meillä menee puoli tuntia huutamiseen ja sitten rauhoittumiseen päiväkodista kotiin tultaessa. Olen vakavasti harkinnut perhepäivähoitoonkin siirtymistä siinä vaiheessa, kun sisarukset menevät päivähoitoon hoitovapaiden jälkeen. Tuntuu, että päiväkoti kuormittaa lasta liikaa ja lisää aggressiivisuutta. Oman ilonsa tähän tuo vielä päiväuniongelma, joka aiheuttaa lapselle univelkakierteen päivähoidon pakkonukutuksen ja yöunien siirtymisen vuoksi. Tätä ongelmaa tullaan onneksi käsittelemään VASU-keskustelussa parin viikon päästä, ja aion vaatia unijärjestelyihin muutosta.

Uhma saa kuitenkin jotenkin polvilleen. Asiaan ei tunnu auttavan mikään, ja raivo tuntuu kohdistuvan erityisesti minuun. Todennäköisesti siksikin, että olen raskaana. Itsellä alkavat vaan hermot olla niin riekaleina, että pienikin uhma saa itsessäkin aikaan välittömän hermojen menetyksen. Olin jossain vaiheessa jo melko vakuuttunut siitä, että lapsessa on jotain henkisesti vialla, mutta googlettamalla 4-vuotiaan uhma saa asiaan onneksi hieman perspektiiviä. Tämänkin tekstin julkaisin sekä omien ajatusten purkamiseksi, että vertaistuen antamiseksi. Aina eivät kaikki äidit jaksa suhtautua tyynesti uhmaavaan lapseen, vaan hermot menevät välillä itse kullakin. Kaikkea mielestäni tarvitsekaan sietää, lapseltakaan. Itse yritän löytää tasapainon lapsen ymmärtämisen ja rajojen luomisen välillä. Toisaalta haluan osoittaa lapselle, että ymmärrän hänen harminsa ja olen valmis lohduttamaan, toisaalta taas haluan luoda selkeät rajat sille, minkälaista käytöstä toiselta ihmiseltä siedetään. Lyöminen, potkiminen ja rumasti puhuminen eivät kuulu asiaan. Huhhuh, toivottavasti tämä kohta helpottaa!

Raskausviikko 14+

Tällä viikolla vauvan liikkeitä on alkanut pikku hiljaa tuntumaan. Ensimmäiset kuplinnat tuntuivat rv 14+1, ja liikkeitä olen pysähtynyt yleensä kuulostelemaan iltaisin odotellessani unta sängyssä. Pienen pientä ja hentoa värinää, kuplinaa ja möyrinää mahassa tuntuu, ja etenkin eilen elokuvateatterin kroppaan saakka menevässä äänimaailmassa vatsassa kupli oikein urakalla. Esikoisesta tunsin liikkeet ensimmäistä kertaa nimenomaan leffassa muistaakseni rv 16.

Saimme pitkästä aikaa viikonlopuksi esikoisen mummolaan hoitoon, ja olemme viettäneet miehen kanssa parisuhdeaikaa. Eli syöneet hyvin, rentoutuneet, käyneet koirien kanssa lenkillä ja nukkuneet päiväunia. Eilen käväisimme illalla kaupungissa ravintolassa syömässä ja elokuvissa. Olin kyllä niin väsynyt klo 23 loppuneen leffan jälkeen, että taisin nukahtaa heti, kun sain pään tyynyyn. Viikonloppu oli oikein rentouttava, ja kohta lähdemme ajelemaan mummolaan hakemaan lasta kotiin. Toivottavasti kesällä sitten taas uusiksi!

Sain vihdoin nappaistua kuvan mahastakin. Löysin vertailukohteeksi kuvan viime raskaudesta samoilta viikoilta (ja vielä sama paita päällä!), ja yllättävän saman kokoiselta näyttää. Ja saman muotoiseltakin. Jotenkin olin kuvitellut, että tällä kertaa vatsa on valtavan kokoinen, mutta eipä se näin todistusaineiston valossa ihan siltä vaikuta.

Rv 13+

Oloissa ei ole oikein mainittavia muutoksia viime viikkoon. Nyt aletaan olla energisen keskiraskauden puolella, ja lenkkeily ja pilates maistuvat taas. Ruokailussakin olen pysytellyt terveellisen puolella, vaikka kyllä lauantain karkkipäivä oli odotettu! Nytkin tekisi ihan hulluna mieli makeaa, mutta täytyy kai koettaa kestää... Maksamakkara on ollut tällä viikolla huippuhyvää, mutta täytyy yrittää pysytellä suositusmäärien rajoissa.

Omat fiilikset raskauden suhteen ovat olleet hyvät, mutta esikoisen kanssa tuntuu olleen jos jonkinlaista takkua viime päivinä. Luulen raivareiden ja kiukuttelun johtuvan raskaudestani, mutta vaikealta tuntuu ottaa vastaan toisen tunteenpurkauksia, jotka ilmenevät välillä huutona, välillä potkimisena. Tuntuu, ettei mikään auta, lempeä ymmärtäminen tai tiukka komennuskaan. Olen menettänyt hermoni hävettävän monta kertaa ja aivan liian helposti, ja lapsi tietää juuri, mistä naruista vetää. Tunteet tuntuvat muutenkin nousseen pintaan alkuraskautta voimakkaammin, ja eilenkin kasvatin nenäliinakasaa lahjakkaasti koko elokuvaillan ajan. No, täytyy myöntää, että olemme päässeet lapsen uhman suhteen tähän saakka helpolla, joten ilmeisesti täytyy nyt vain pyrkiä tämäkin kehitysvaihe kestämään. Hieman naurattaa, tuleva kasvatustieteen tohtori ja tekisi mieli soittaa johonkin neuvontapuhelimeen, kun ei osaa omaa lastaan kasvattaa :)

Mahastakin pitäisi jaksaa taas ottaa kuvia, mutta jotenkin se on nyt jäänyt. Selvästi erottuu kuitenkin, ja pistin juuri uuden mammamalliston kevät/kesätakin tilaukseen, kun vanhat tuulitakit puristavat jo melko tiukasti. Dopplerilla olen silloin tällöin varmistellut, että kaikki on lapsukaisella kunnossa, mutta tänään (rv 14+1) kuvittelin päiväunilta herättyäni tuntevani varovaista liikettä ja pientä väreilyä mahassa. Ehkäpä ne liikkeet alkavat pian tuntua ihan kunnolla!

Blessed

Hiippailin keskiviikon ja torstain välisenä yönä vessaan yöpissalle ja kellonaikaa tarkastaessani huomasin kännykkään ilmestyneen sähköpostiviestin. En todellakaan alkanut sitä keskellä yötä avata (se olisi kuitenkin myöhästymisviesti kirjastosta) - ja hyvä ehkä niin, sillä siinä olisi voinut yöunet mennä!

Aamulla sydän pomppasi kurkkuun, kun herättyäni huomasin viestin tulleen Suomen kulttuurirahastosta. "Kasvatustiet. maisteri xx. Hakemuksenne: xx käsittelevään väitöskirjatyöhön. Ilmoitamme kohteliaimmin, että Teille on vuoden 2015 haussa myönnetty apurahana xx euroa  jättämänne hakemuksen perusteella." Mieheni heräsi kiljaisuuni ja luuli vähintään tulipalon syttyneen, kun riemuitsin mahtavasta viestistä. Apuraha kattaa työskentelykustannukset vuoden ajaksi, joten äitiysloman jälkeen voin melko joustavasti miettiä, koska palaan tutkimuksen pariin. Tämä oli ehkä parasta, mitä tässä elämäntilanteessa voi tutkijalle eteen tulla!

Olen miettinyt, mistä nämä kaikki mahtavat jutut ja suorastaan siunaukset elämääni ovat tulleet viime syksyn ja alkukevään vastoinkäymisten jälkeen. Työttömyysjaksollekin on löytynyt merkityksensä, kirjoittelinhan apurahahakemuksenkin sinä aikana. Pahimpien raskauspahoinvointien aikaan ei tarvinnut olla töissä, vaan työkin pääsi alkamaan vasta olojen helpotettua. Jälleen täytyy muistuttaa itseään siitä, että kyllä elämä kantaa, omista epäilyistä ja kriiseilyistä huolimatta. Kiitokset lähetän jonnekin ylöspäin, ja toivon muistavani seuraavalla kertaa olla luottavaisemmin mielin. Kävimme tänään mieheni kanssa juhlistamassa asiaa herkkulounaalla, minä viis veisaten kertyneistä raskauskiloista. Illalla lompsin vastapainoksi koirien kanssa lenkille. Ihanaa, kun taas jaksaa liikkuakin!

Raskausviikko 12+

Tervehdys taas pitkästä aikaa pääsiäisen jälkeen! Vietimme lomapätkän mummolassa ja tänään on taas palattu arkeen töiden ja päivähoidon muodossa. Nämä siirtymiset kodin ja päiväkodin, juhlan ja arjen välillä tuntuvat olevan lapselle aina rankkoja. Tänään koettiin äitiyden tähtihetkiä, kun 3-vuotias tiuskaisi uhmakkaasti kotiintulokiukuissaan minun olevan paska äiti. Luojan kiitos tämä on pahin sana, minkä lapsukainen tällä hetkellä tietää, ja sekin päiväkodista opittua. Siellä kuulemma eräs kaveri kyseistä fraasia hokee, ja meidänkin neiti on huomannut kiellettyjen sanojen voiman. Pidin melkoisen puhuttelun aiheesta kotona ja toivon viestin menneen perille. Ja minkäs teet, kaikelta ei voi valitettavasti lasta suojella. Ja pieniähän nämäkin murheet vielä loppujen lopuksi tässä vaiheessa ovat.

Raskaus etenee nyt suht turvallisilla viikoilla eteenpäin, ja maha jatkaa kasvamistaan. Nyt on kerrottu uudesta tulokkaasta kaikille läheisille. Oma vointi on ollut jatkuvasti parempaan päin, kunhan saa vain tarpeeksi ruokaa ja päiväunet. Olen yrittänyt nyt olojen helpottaessa ja pääsiäisen päättyessä kiinnittää huomiota terveellisiin elämäntapoihin. Ylimääräiset herkuttelut pois, säännöllinen ateriarytmi ja terveelliset välipalat kehiin. Karkkipäivä vain lauantaisin. Lenkkeilyä ja pilatesta jälleen kuvioihin. Tahdonvoimaahan se vain vaatii. Onneksi kevätaurinko houkuttelee taas ulkoilemaan, joskin ulkoiluvaatteet eivät meinaa enää mahtua päälle! Toivottavasti tulee kuuma kesä, mammashortseja löytyy sentään vielä kaapista.

Näihin kuviin ja tunnelmiin...