Mamma-ahdistus

Eräänä päivänä täpötäydellä hiekkalaatikolla heräsi ahdistus. Pitäisikö sitä kohta jaksaa istuu tässä leikkipuiston reunalla joka päivä, kaksi kertaa päivässä, kuunnella juttuja kävelemään lähdöistä ja nykyisestä vaipan koosta ja olla kovin kiinnostunut kaikesta lapsiin liittyvästä? Tokihan sitä mieli ehtii muuttua tässä vauvan syntymän jälkeen, mutta tällä hetkellä tietty mammautuminen ja elämän pyöriminen pelkästään perheasioissa hieman ahdistaa. Tykkään ihan älyttömästi työstäni, minusta on mahtavaa käyttää aivojani ja ratkoa päättelykykä vaativia tehtäviä ihan itsekseni tekstiä kirjoittaessani. Äitiyslomalla ongelmat vaihtuvat toisenlaisiin. Täytyy osata multitaskata, jaksaa päivittäin toistuvia rutiineja, nukuttaa lempeästi vaikka olisi itsekin väsynyt ja ottaa vastaan uhmaryöppyjä. Kaikkea sitä, mitä nytkin teen, mutta käytännössä 24/7. En tiedä, saako tätä ääneen edes sanoa, mutta hieman ahdistaa.

Äitiyslomallehan pitäisi olla ihana jäädä. Ei tarvitse hetkeen käydä töissä ja saa keskittyä vain perheeseen ja lastenhoitoon. Kuukauden päässä siintävä vuoden lomapätkä kuitenkin hieman jännittää, enkä tiedä, minkälaisin tuntein sitä tullaan viettelemään. En tiedä, voihan kaikki ollakin erilaista, kuin etukäteen kuvittelin. Kun on kokonaan poissa töistä, on ehkä enemmän voimavaroja keskittyä siihen pikkulapsiarkeen. Toisaalta olen aina kokenut saavani virtaa töistä, joten en ihan täysin usko tähänkään. Elättelen toiveita, että synnytyksen jälkeen hoivahormonit ottavat vallan, ja pystyn vaipumaan ihanaan äitiyskuplaan ja nauttimaan vuodesta kotona. Se on loppujen lopuksi lyhyt aika, jonka jälkeen mieheni ottaa vetovastuun lasten arjen pyörittämisestä.

En olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut, että olisin karrikoidusti näinkin ura- enkä perhekeskeinen. Perheeni on tietysti minulle kaikki kaikessa, uskomattoman rakas, mutta kaipaan siihen rinnalle myös vastapainoksi toisenlaista tekemistä. Työni on kiinnostavaa, älyllisesti haastavaa ja suhtaudun siihen intohimoisesti. Vauvavuotta en todellakaan aio uhrata töiden vuoksi, mutta haluan kuitenkin jollain tapaa pitää kiinni myös tästä puolesta elämääni. Ehkä toisen lapsen kanssa ei ole ihan samanlaista tarvetta uppoutua kokonaisvaltaisesti äitiyteen,vaan osaa nähdä asiat monipuolisemmin. En ole pitkään aikaan ollut joko-tai-ihminen, joten elämässä tulee olla muutakin sisältöä, kuin lapsiperherutiinien pyörittäminen.

Tällä hetkellä on tarkoituksena lievittää mahdollista mamma-ahdistusta käymällä ainakin kerran-pari kuussa tutkijaseminaarissa ja tutkimusryhmän tapaamisissa. Töissä jää väkisinkin kesken pari kirjoittamisprojektia, joissa ajattelin oman jaksamisen mukaan olla mukana myös äitiyslomalla. En kerta kaikkiaan halua päästää näitä "lapsiani" pois käsistäni, kun olen nähnyt vaivaa niiden syntymiseen niin paljon. Ja olisihan se kiva, että äitiysloman jälkeenkin tarjoutuisi työtilaisuuksia nykyisestä työpaikastani.

Tulevaa vuotta vuoroin innolla ja vuoroin kauhulla odotellen....