Ajatuksia vauvakuumeilusta

Toisen lapsen yrittämistä on pian puoli vuotta takana. Yritys alkoi elokussa ja keskenmenon sain varhaisilla viikoilla lokakuussa. Kun annoimme lapsi nro kakkoselle luvan tulla, en arvannutkaan, miten mielen täyttäväksi ja usein stressaavaksi tämä projekti muodostuisikaan. Jatkuvaa itsensä tarkkailua, kiertopäivien laskeskelua, vipinää ja välillä väkisin jyystämistä makuuhuoneen puolella, epäonnistumisen tunteita ja kutkuttavaa jännitystä.

Nyt on taas jännät päivät käsillä, ja tunteet ovat tavanomaisen ristiriitaiset. Välillä tulee todella varma tunne siitä, että nyt ollaan kyllä raskaana, välillä taas uin epätoivon syvissä vesissä, että ei tästä taaskaan tule yhtään mitään. No, ovulaatio ainakin on hyödynnetty ja joitain oiretakin olen taas itselleni keksinyt. Rinnat ovat olleet jo viikon verran kipeät ja ne tuntuvat turvonneilta ja pinkeiltä (samanlainen turpoaminen tapahtui kyllä viime kierrossakin juuri ennen kuin menkat alkoivat). Alavatsalla on jotain tuntemuksia ollut ja olen ollut aavistelevinani samanlaisia repäiseviä kipuja yskiessäni kuin esikoisesta raskautuessani. Nyt muuten tuli mieleeni, että minullahan oli silloinkin tällainen samanlainen kuumeeton flunssa päällä. Närästänytkin on, mitä minulle ei koskaan käy, mutta sen voi ehkä kyllä laittaa Manchegon ahmimisen piikkiin...

Yritän olla realisti ja muistuttelen itseäni siitä, että PMS-oireet ovat usein ikävästi samanlaisia kuin ensimmäiset raskausoireet, ja olen joka kierrossa kehitellyt itselleni jos jonkinlaista oiretta. Kummasti se toivo raskaudesta kuitenkin joka kierron lopussa herää, ja parin päivän päästä saa sitten käydä uittelemassa raskaustestitikkuja. Katsotaan, kuinka käy. Olisin jo mielestäni jonkinlaisia säälipisteitä edes ansainnut...

Hyvää uuttavuotta kaikille!

Kuusi kuvaa joulusta

Meidän joulumme oli kotoinen, lämpöinen ja leppoisa. Mahat on ahdettu joka päivä täyteen konvehteja ja juustoja, ja kaapit alkavatkin sopivasti tyhjentyä siihen malliin, että voimme suunnata auton nokan kohti mummolaa uudenvuoden viettoon. Olen nauttinut kiireettömyydestä ja myöhään nukkumisesta. Ulos en ole ikävä kyllä päässyt, sillä sitkeä flunssa on vaivannut jo yli viikon ja pahenee aina rasituksessa. En ole kuitenkaan stressannut, vaan käännellyt tuhatsivuisen joulukirjani sivuja samaan tahtiin konvehtirasian kannen kanssa. Tämän joulun ehdoton herkku löytyi kuitenkin juustolautaselta: Manchego-juusto itsetehdyn luomu-mustaherukka-vadelmahillon kanssa. Ikävä kyllä päässyt jo loppumaan.

Pukki kuuli toiveeni ja toi minulle Body Shopista Glazed Apple -tuotteita ja suklaata. 3-vuotiaan paketista löytyi jäätelö-Duploja, Choco-peli, Soiva laulukirja ja keppihevonen, kaikki oikein tykättyjä. Mummolan paketista paljastui ihka oikeat lasten kottikärryt, joiden avulla pääsee mummun kanssa luomaan lantaa tallille. Mahtavaa!

Hietakehto

Jouluaattona veimme kynttilän syntymättömien lasten haudalle.

Tuonen lehto, öinen lehto!

Siell’ on hieno hietakehto,

Sinnepä lapseni saatan.

Siell’ on lapsen lysti olla,

Tuonen herran vainiolla

Kaitsea Tuonelan karjaa.

Siell’ on lapsen lysti olla,

Illan tullen tuuditella

Helmassa Tuonelan immen.

Onpa kullan lysti olla,

Kultakehdoss’ kellahdella,

Kuullella kehräjälintuu.

Tuonen viita, rauhan viita!

Kaukana on vaino, riita,

Kaukana kavala maailma

Aleksis Kivi, Sydämen laulu

Hyvää joulua!

Päivän joululaulu

Pirtti on jo pesty...

Tänään onkin puunattu tupaa joulukuntoon ihan urakalla! Lähetin miehen ja lapsen HopLoppiin riekkumaan ja kaivoin itse imuria ja mopinvartta kaapista esiin. Torstaista asti kiusannut perinteinen lomaflunssa hieman hidasti siivoushaluja, mutta puhdasta tuli onneksi kuitenkin. Samalla sain joulupuurot ja sopatkin keiteltyä. Joululeipomukset ovat ikävä kyllä vielä ihan vaiheessa, mutta eiköhän sitä huomenna aamulla ehdi vielä parit keksit ja tortut pyöräyttää ennen kyläilyjä.

Blogi hiljenee nyt joulunviettoon, huomenna saatan vielä sen kauneimman joululaulun tänne linkittää. Rauhallista joulua kaikille!

Joulu lapselle

3,5-vuotias alkaa olla jo sen ikäinen, että ensimmäisiä myös vanhemmalla iällä tietoisuuteen palautettavia muistoja aletaan luoda. Joulu on erityistä aikaa, ja toivon lapselle jäävän mieleen paljon ihania muistoja. Itse muistan lapsuuden jouluista malttamattoman odotuksen, hautausmaalla käynnit ja punaiset jouluverhot. Äidin kanssa leivottiin piparit ja joulupullat. Meillä oli joulupukin muotoinen kalenteri seinällä, jonne äiti piilotti vuoropäivin meille pikku yllätyksiä. Kuusen koristelin aina sisarusteni kanssa, muistaakseni aattona.  Isä luki aattona jouluevankeliumin Raamatusta.

Omalle lapselle haluaisin, että joulusta jäisi yhtä kutkuttavia ja lämpimiä muistoja. Olemme valmistelleet yhdessä joulua, käyneet adventtikirkossa, sytytelleet kynttilöitä ja leiponeet pipareita. Huomenna teemme oikein kunnon joulusiivot, joihin pienikin saa osallistua oman huoneensa järjestämällä. Aattona laittaudumme yhdessä näteiksi ja käymme ikkunoista kurkkimassa, joko pukkia näkyisi. Käymme päivällä sukulaisissa ja illaksi tulemme omaan kotiin joulun viettoon ja pukkia odottelemaan. Hautasmaalla saatamme vierailla muualle haudattujen muistomerkillä, onhan se tuossa kävelymatkan päässä. Kynttilän haluaisin käydä sytyttämässä syksyllä menettämämme lapsen muistolle. 

Joululukemista

Koko syksynä ei ole tullut luettua muuta kuin tieteellisiä artikkeleja, joten jouluna on lupa linnoittautua nojatuoliin ja syventyä hömppäromaanien pariin. Kesälomalla sain aikaiseksi luettua reilu parituhatta sivua kaunokirjallisuutta, ja nytkin minulla on muutama romaani kirjastosta noudettuna ja lukijaansa odottamassa. Tykkään erityisesti historiallisista romaaneista, ja olen lukenut kaikenlaista Tsingis Kaanin ja Caesarin fiktiivisistä elämäkerroista Jane Austen -tyyppisiin romanttisiin tarinoihin. Kaikenlainen ihmissuhdedraama vetoaa myös naiselliseen puoleeni. Viime vuosien parhaimmistoa ovat tainneet kirjojen osalta olla vuoden parhaimmistoa ovat tainneet olla seuraavat teokset (jos joku vaikka tarttuisi kirjavinkkiin):

Kate Mosse: Labyrintti ja Krypta (historiallista seikkailua ripauksella taikuutta)

Ken Follet: Taivaan pilarit ja Maailma vailla loppua (historiallisia keskiaikaan sijoittuvia eepoksia)

Kim Edwards: Muisto tyttärestäni (koskettava tarina kehitysvammaisesta tyttärestä, joka on salattu äidiltä syntymästä lähtien)

Elizabeth Noble: koko tuotannon hömppöromaanit naisten elämästä ja ystävyydestä :)

Tällä hetkellä yöpöydällä makaa Ken Folletin toinen historiallinen tiiliskivi, Kun suuret sortuvat. Taidanpa avata konvehtirasian ja siirtyä nauttimaan!

Ja vielä päivän joululaulu:

20.12.

Joulufiiliksissä ollaan! Tänään tungimme perheemme ihmispaljouden joukkoon Citymarkettiin, josta ladottiin kärryihin joululeipomuksiin suklaata, pöytään juustoja ja ikkunoihin vielä parit jouluvat (-40 %, jee!). En kyllä tiedä, miten kauan ne juustot tuolla jääkaapissa säilyvät, on meinaan sellainen juustonhimo meikäläisellä, että. Seuraavien päivien kuviot ovat myös selvillä. Huomenna käydään koirapuistossa ja Koiramäen joulussa ja maanantaina vietän reippaan joulusiivouspäivän miehen ja lapsen seikkaillessa HopLopissa. Tiistaina varmaan leivotaan ja keskiviikkona onkin aaton perinteiset kuviot edessä. Rentouttavaa viikonloppua kaikille! 

Viimeinen työpäivä

Se oli sitten viimeinen työpäivä tämän vuoden puolella! Vietin koko päivä naputellen kuumeisesti viimeisiä raportteja ja siivoillen työpöytää. Työkavereiden kanssa käytiin toistaiseksi viimeistä kertaa lounastamassa ja hieman haikeissa tunnelmissa keskusteltiin monen kanssa. Vieläkään ei siis ole ratkennut, saako projektimme jatkorahoitusta vai ei. Ikävää on jättää mukava työyhteisö, mutta väitöskirjaprojektin yhteydessä tulen varmasti olemaan vielä porukan kanssa tekemisissä. Tänäänkin juttelimme väitöskirjastani erään professorin kanssa, ja hän kehui aihettani erinomaiseksi, mikä ilahdutti valtavasti! Näemmä yksi ensi vuoden strategisen tutkimuksen teemoista liittyy myös tasa-arvoon ja eriarvoisuuden vähentämiseen, joten ajankohtaisten asioiden äärellä taidan olla oman tutkimukseni kanssa.

Yritän olla stressaamatta työtilannetta ja viettää joululoman rentoutuen. On ihanaa, kun lapsen saa taas ajoissa nukkumaan kotona vallitsevan päiväunettomuuden myötä ja iltaisin jää aikaa vähän muuhunkin kuin lastenhuoneen sängyn vierellä päivystämiseen. Huhhuh, vaikea kuvitella, että sitä todella ollaan lomalla seuraavat kaksi viikkoa!

Nyt alkaisi olla taas ajankohtainen aika myös vauvantekopuuhiin, ja ne eivät onneksi stressaa. Elämä on juuri nyt niin avoimessa tilassa, että kaikki otetaan vastaan, mitä eteen tulee! Toivottavasti paljon positiivista ja jännittävää :) Jännittävissä tunnelmissa tämäkin kappale:

Jouluruokaa tarjoo kunnon väki

Itse en ole mikään perinteisen jouluruuan ystävä. Laatikot eivät uppoa, puhumattamaan rosollista tai sienisalaateista. Kinkku maistuu, kunhan se on tarpeeksi mureaksi ja ylikypsäksi paistettu. Keskiaikaisia jouluruokaperinteitä voisi mielestäni jo uudistaa ja tuoda joulupöytään hieman modernimpia jouluherkkuja. Syön mielelläni jouluna vaikkapa paistettua lohta jonkun hyvän vihersalaatin kanssa. Itsetehtyä italiansalaattia olen myös välillä tehnyt. Aattona voi leipaista jotain hyvää joululeipää ja juustolautanenkin meiltä usein löytyy. Miehelleni maistuvat kuitenkin ne perinteisestkin jouluherkut, joita mummoloissa on aina tarjolla. Ihan omaa joulua emme ole halunneet vielä keskenämme viettää, vaan on ollut mukava viettää joulua jomman kumman vanhempien kotona isomman suvun kesken juhlien.

Tällä hetkellä minulla on hakusessa herkkureseptejä jouluksi. Rocky roadia tehdään varmasti, pipareita täytyy vielä leipoa ja muutama torttukin pyöräyttää. Jotain fudgeagin tekisi mieleni tehdä, ja jossain näin itsetehdyn hopeatoffeen reseptin. Tänään käväisin kirjastossa hakemassa muutaman historiallisen romaanin joululomalukemiseksi, ja huomenna vietetään viimeistä työpäivää. Sitten ei muuta, kun joululoman viettoon ja jouluherkkujen valmisteluun! Onko kenelläkään vinkata jotain tämän joulun must-herkkua?

Joulukiirettä?

Pariksi päiväksi on tainnut jäädä blogi ja joulukalenteri päivittämättä. Ohjelmaa tuntuu olevan ihan hirveästi ja päivät vain huristavat ohi. Lapseltakin oli jäänyt joulukalenterikin avaamatta varmaan viideltä päivältä. Tänään sitten korjailtiin tilannetta.

Vaikka kiirettä pukkaa, on alkaa sydämeen hiipiä joulun rauha. Töitä on jäljellä vaivaiset kaksi päivää, joiden aikana kirjoittelen hankkeen viimeiset raportit ja siivoilen työhuonetta. Ensi vuoden työtilanne on vieläkin ihan auki, mutta olen päässyt yli stressaamisesta. Ainakin keikkahommia nykyisessä työpaikassa on ensi vuodelle tiedossa, jos ei muuta. Joululomalla aion kuitenkin vain rentoutua ja katsoa, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Huomenna käväistään kirjastossa hakemassa joululukemiset, ja viikonloppuna tehdään viimeiset jouluostokset. Lapselle täytynee hankkia joku joulun alkuperää selittävä kirja, hän nimittäin jutteli tänään ruokapöydässä, että kaikkein mahtavin Jeesus vastasyntyi vasta tammikuussa. :)

13.12.

Oi mikä päivä! Olen ollut kotona ihan yksin. Aamulla heräilin koiria lenkittämään ihanaan siniseen talven ihmemaahan. Karvaturritkin menivät ihan sekaisin lumesta, ja lähdettiin hetkeksi metsään juoksentelemaan. Miten ihanaa olikaan, kun ei tarvinnut pestä koiria lenkin jälkeen!

Käväisin myös töissä tekemässä vähän tiedonhakua tutkimussuunnitelmaa varten. Taustateoriaa on jo lähemmäs parikymmentä artikkelia ja saman verran kirjoja odottelee pinossa pöydällä, mutta paperille tuntuu vaikealta saada ajatuksia siirtymään. Pitäisi varmaan ottaa palanen kerrallaan ja alkaa vain kirjoittaa jostain asiasta. Jospa sitten joululomalla saisi kunnon kirjoitusvaihteen päälle.

Vielä päivän joululaulut:

12.12.

Jihuu, olen yksin kotona! Kaksi päivää! Ei muuta sanottavaa tällä kertaa :)

11.12.

Huhhuh. Masu on täynnä tapaksia ja pari lasia sangriaakin tuli kumottua. Puhumattakaan niistä churroista suklaakastikkeen kera... Vietimme siis tyttöjen iltaa ihanan äitiporukan kera. On se vaan äideille luksusta ruokailla rauhassa ilman, että kukaan sanoo että yäk en tykkää, kaataa lasinsa tai vetää herneen nenään väärin paloitellusta omenasta. Itse pääsen nauttimaan tästä töistä päivittäin, mutta voin kuvitella, että kotiäidille tekee hyvää! Olen porukasta ainut, jolla ei ole vielä toista lasta, mutta en onneksi ainut keskenmenon kokenut, joten yhdessä voidaan jakaa ilot ja surut.

Nyt kirjoittelen vielä viimeiset osoitteet joulukortteihin ja painun sitten pehkuihin keräämään voimia viikonloppuun. Minulla on välillä maailman ihanin mies, joka tänäkin viikonloppuna ottaa lapsen mukaansa ja lähtee pariksi yöksi mummolaan, että saan itse keskittyä tutkimussuunnitelman työstämiseen. Ihan mahtavaa!

Päivän joululaulu (aivan ihana):

Voikriisi

Espoossa kohistaan voista. Hesarin artikkelin mukaan joukko espoolaisia vanhempia on noussut barrikadeille taistelemaan lastensa oikeudesta saada margariinin sijaan päiväkodissa voita leivän päälle (mieluiten luomua). Vanhemmat toivovat myös rasvaisempaa maitoa, enemmän kasviksia sekä sokerin ja vaalean leivän vähentämistä. Hienoja tavoitteita minustakin! Toisaalta tekee mieli kysyä, onko jokin pielessä, jos vanhemmat suhtautuvat niin neuroottisesti lastensa ruokailuun, että päiväkotiin pitäisi saada tuoda omat eväät?

Nykyään tiedostavia ruokailijoita löytyy todella paljon. Ravinnosta hankitaan itsenäisesti tietoa eri lähteistä ja asetutaan helposti vastustamaan suomalaisia asiantuntijoitakin ravintosuositusten suhteen. Paniikki ruokailun suhteen tuntuu kiihtyvän, ja keskenään ristiriitaista tietoa on saatavilla eri lähteistä. Jokaisesta on tullut asiantuntija, joka osaa itse määritellä sen oikean ruokavalion.

Itse suhtaudun ruokailuun melko rennosti. Tykkään, että ruuan täytyy olla hyvän makuista, nälän poissa pitävää ja monipuolista. Käytän huoletta kermaa ja voita, syön viikonloppuisin sokeria leivonnaisissa ja karkeissa mutta pyrin myös pitämään arkiruokailun suhteellisen terveellisenä ja syömään lautasmallin mukaisesti. Aina ei onnistu, mutta 80% ruokailustani on varmasti ihan terveellistä perusruokaa. Milloin ruokaan oikein alettiin suhtautua niin neuroottisesti? Tarvitseeko ihminen itselleen väkisin jotain kontrolloitavaa? Minä tykkään hyvästä ruuasta, ja mielestäni ruoka on yksi elämän suurimpia nautintoja. Nautin siitä siis hyvillä mielin, kohtuudella.

Tässä päivän joululaulu:

Hyvä glögi, parempi mieli

Pettymyksistä on taas selvitty, ja on aika nostaa nokka pystyyn ja keskittyä välillä iloisiinkin asioihin. Tietysti harmittaa, ettei lasta meille vielä suotu, mutta uskon senkin ajan vielä koittavan. Pikku hiljaa on alkanut hiipiä joulu sydämeen, ja odotan ilolla tulevaa joululomaa. Perjantaina menen työhaastatteluun "hätävaratyöpaikkaani", ja toivon saavani sen verran tunteja, että pysyy juusto leivän päällä itsellä säilyy mielenterveys. Toisaalta tuntuu ihan kivalta tehdä välillä toisenlaisia hommia.

Joulukuussa on ollut ihanaa sytytellä iltaisin kynttilöitä, juoda glögiä ja natustaa pipareita (täytyy ehkä leipoa uusi satsi ensi viikolla). Löysin jostain kaapin perukoilta vanhan Blossa-pullon, joka on jäänyt käyttämättä. Ei ehkä oikein ollut ihan minun makuuni, vaan kyllä se perinteinen Marlin glögi on parasta. Päivän joululaulu tässä:

8.12.

Tänään vaan päivän joululaulu. Menkat alkoivat yllättäen jo eilen, en odottanut niitä ennen kuin vasta keskiviikkona. Eipä juuri muuta sanottavaa tällä hetkellä. Kohta puoli vuotta raskautumisyritystä / raskaana pysymisen yrittämistä takana.

7.12.

Tänäänpä ei juuri mitään uutta auringon alla. Aamulla tehty raskaustesti oli edelleen negatiivinen, kuukautisten pitäisi alkaa viimeistään kolmen päivän kuluttua. Olin eilen jo miltei varma, että testi voisi olla plussa, kun rinnat kipeytyivät iltaa kohti todella voimakkaasti. Kyllä se yksi viiva testissä vaan aina vetää mielen matalaksi. No, onhan tässä vielä ehkä pieni mahdollisuus, että se toinenkin viiva jostain siihen testiin tupsahtaisi. Odotellaan vielä muutama päivä.

Käväisin tänään illalla jouluostoksilla, ja onnistuin törmäämään kaupungilla peräti kolmeen tuttavaan. Menin myös ostamaan itselleni ennakkojoululahjan: Body Shopissa oli kausituoksuna Glazed Apple -niminen ihanan raikas tuoksu, josta nappasin itselleni mukaan Eau de Toiletten. Pari muuta saman sarjan tuotetta pääsi myös pukinkonttiin. Lapselle ostin lahjaksi pitkään harkinnassa olleen Soili Perkiön Soivan laulukirjan. 70 % joululahjoista hankittuna...

Päivän joululauluksi valitsin kauniin ja ainakin minulla kylmiä väreitä nostattavan version satoja vuosia vanhasta hymnistä O come, O come Emmanuel.

Ai niin, pipareitakin leivottiin.

Itsenäisyyspäivänä

Eilisen juhlista selvitty hengissä! Lähdimme suoraan päiväjuhlasta valmistautumaan työkaverini kotiin, ja väkertelin siellä hiukset kuntoon ja räpsyttimet silmiin. Juhlapaikka oli hieno ja tunnelmallinen iso juhlasali, ja veikkaan juhlijoita olleen paikalla satakunta. Esiintymässä oli useampia bändejä ja tarjolla oli hyvät sapuskat ja juhlajuomat.

Oma juhlamieli oli ehkä hieman kadoksissa illan aikana ja ajatukset tuntuivat pyörivät jossain ihan muualla. Mielessä kummitteli mahdollinen työsuhteen loppuminen ja kaiken kukkuraksi sain kuulla, että eräs tuttava oli juuri tullut "vahingossa" raskaaksi, vaikka olikin käyttänyt pillereitä. Ihminen, joka ei ollut edes halunnut lapsia. Uskomatonta, että näinkin voi käydä! Ja mahdottoman epäreilua... Lähdin juhlista sitten puolenyön aikaan kotiin muiden jäädessä vielä tanssilattialle. Ei sitä oikein enää jaksa pikkutunneille saakka muutenkaan :)

Kuitenkin oli ihan kivaa päästä vähän laittautumaan ja nauttimaan juhlatunnelmasta. Ainut, mikä harmittaa oli se, että yhtään kuvia ei tullut illan aikana otettua! Pari näpsyä räpsäisin perinteisesti kännykällä vessassa hiuksista. Minusta on ihana päästä laittautumaan, se on niin harvinaista herkkua!

Tänään hiljennymme itsenäisyyspäivän viettoon ja oleskelemme kotona ihan rauhassa. Piparit ajattelin lapsen kanssa pyöräyttää, mikäli löydän oikeat ainekset ja mausteet kaapeista.

Päivän joululauluna ihana kappale, joka on soinut minulla eilisestä saakka päässä.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Don't worry be happy

Jätän tänne vain pikaiset tervehdyksen, sillä tänään on juhlapäivä ja olen aamusta iltaan menossa! Herättyäni tein pikaisen raskaustestin, ja se näytti ihan puhdasta negatiivista. Vähän siinä ehti jo mieli tummua, mutta pakko oli muistuttaa itseäni, että eihän sen nyt pitäisi vielä (DPO10) mitään näyttääkään. Uusia testailuja siis ensi viikon alussa kehiin, ja nyt vaihdan juhlavaihteelle! Päällä on jo se päivän ensimmäinen pikkumusta.

Tämän päivän joululauluna hauskasti sovitettu kappale. Don't worry, be happy!

Have yourself a merry little Christmas

Varsinaisia pikkujouluja ei tänä vuonna vietetä, mutta iloista iltajuhlaa kuitenkin. Meidän työpaikalla vietetään vuosijuhlaa, ja huomenna on varsinainen juhlapäivä. Iltapäivällä kokoonnutaan suureen päiväjuhlaan kuuntelemaan juhlapuheita, ja allekirjoittanutkin pääsee kuorossa availemaan ääntään. Illalla on henkilökunnalle tarkoitettu illallisjuhla, jossa nautitaan hyvästä ruuasta ja tanssin pyörteistä. Tulossa on siis kahden pikkumustan päivä, mikäs sen kivempaa!

Tässä vähän sneak peakia iltajuhlaan valkkaamastani mekosta. Se on ihan vaan Lindexiltä, josta tunnun löytävän suurimman osan itseäni miellyttävästä pukeutumisesta nykyisin. Mekon uumalle ajattelin kietaista vielä mustan silkkinauhan rusetiksi, se näytti oikein kivalta! Käteen pieni kirjekuorilaukku, jalkaan simppelit korkokengät ja korviin nätit pienet korvikset. Hiukset todennäköisesti kiharran ja kiinnitän jonkinlaiselle löysälle nutturalle. Meikki onkin sitten vähän vaikeampi juttu. En normaalisti käytä meikkinä juuri muuta kuin ripsaria ja rajauskynää, joten aina kun olen meikannut, en tunnista yhtään omaa peilikuvaani ja tunnen itseni jotenkin sottaisen ja ylimeikatun näköiseksi. Todennäköisesti siis yritän pysytellä erossa ainakin huulipunasta ja lisätä vain varovasti luomiväriä.

Huomenna siis juhlitaan! (Ja tehdään varmuuden vuoksi raskaustesti, jonka en usko kyllä näyttävän vielä mitään neljä päivää ennen kun menkkojen pitäisi alkaa.)

Tässä vielä päivän joululaulu :)

Joulukalenteri 3

Valitsin tämän päivän kappaleeksi "Jouluyön rauhan". Olen melkoinen stressi-Erkki monen asian suhteen, ja varsinkin työasiat stressaavat, vaikka taloudellisesti tulemmekin selviämään. Olisihan se nyt kiva olla koulutustaan vastaavassa työssä, jossa viihtyy! Mutta on se vaan masentavaa, kun saa sähköpostiviestin, jossa kiitetään hakemuksesta ja todetaan, että samaan työpaikkaan on ollut lähes 200 hakijaa...

Rauhaan pyrin kuitenkin itseni pakottamaan, ja etsimään positiivisia puolia mahdollisesta työttömyydestä tai tilapäisistä hanttihommista. Aikaa jäisi tutkimussuunnitelman työstämiselle ja kenties myös satunnaisille vapaapäiville lapsen kanssa. Kunpa sitä vaan osaisi ottaa rennosti ja lakkaisi vaatimasta itseltään liikoja.

Tässä kuitenkin päivän joululaulu, vuodesta toiseen yhtä mahtipontisen ihana :)

Meillä 3-vuotias muuten totesi aamulla, että "mä rrrrakastan joulua". Äitinsä tyttö <3

Breath of Heaven

Tämän päivän joululauluksi valikoitui kaunis ja tunnelmallinen "Breath of Heaven". Laulu kertoo Marian tuntemuksista hänen saadessaan kuulla, että hän odottaa Jeesus-lasta. Laulun sanoma jotenkin kolahtaa ja muutama kyynel vierähti taas kuunnellessa. Vaikka ei siinä - minusta tuntuu, että pillitän nykyisin ihan kaikesta. Kaunis ja herkkä kappale joka tapauksessa.

Breath of Heaven, hold me together
Be forever near me, Breath of Heaven
Breath of Heaven, lighten my darkness
Pour over me Your holiness for You are holy
Breath of Heaven

Saimme eilen hämmentäviä uutisia tulevaisuuteen liittyen. Hyvin ikävien asioiden seurauksena meidän elämäntilanteemme tulee kuitenkin todennäköisesti ensi vuonna helpottamaan, enkä minäkään joudu stressaamaan mahdollista työttömäksi jäämistä niin paljon. Olen stressannut ihan hirveästi sitä, miten tulemme toimeen mahdollisen työttömyyden aikana taloudellisesti, mutta tapahtumaketjun myötä tämä stressi on nyt helpottanut. Vaikeita tunteita perhepiirissä käsitellään, mutta itselläni on olo luottavainen, että tästä selvitään ja tietysti kiitollinen siitä, että sinänsä ikävät asiat kääntyivät meidän kannaltamme hyväksi.

Helpottunein ja huojentunein mielin siis joulua ja tulevaa vuotta kohden! Perjantaina joudun/pääsen muuten tekemään raskaustestin, sillä osallistun illallisjuhliin, jossa viini oletettavasti virtaa. Joudun tekemään testin 4 päivää ennen kuukautisten oletettua alkamispäivää, joten olen vähän skeptinen, että silloin näkyisi mitään. Mahdollisimman herkällä raskaustestillä siis kokeillaan. Jänskättää....

Throw cares away

Ensimmäiseksi joulukalenteribiisiksi halusin valita tämänhetkisen suosikkijoululauluni. Olen pidemmän aikaa seurannut Youtubesta Pentatonixin cover-biisejä, ja ne ovat ihan huikeita! Tämä kannattaa kuunnella hyvillä kaiuttimilla/kuulokkeilla, niin saa matalimmatkin bassoäänet kuulumaan. Tästä se joulunodotus virallisesti alkaa!

Meillä lapsi heräsi aamulla ennätysvautia muistaessaan, että tänään saa avata kalenterin ensimmäisen luukun. Hän toikkaroi puoliunessa vessaan aamulla ja mumisi, että nyt tuntuu jo ihan joululta! Itselläkin on ollut kieltämättä jo mukavan jouluinen fiilis. Uskon, että asiat järjestyvät ja omatkin työkuviot ja vauvahaaveet päättyvät onnellisesti.

Tonttujen töissä

Kynttilän lempeää valoa, piparin tuoksua, lahjapaperin rapinaa pimeässä...

No, sanotaanko, että vähemmän sitä ja enemmän "nyt tottelet äitiä, tai ei joulupukki tuo lahjoja" -meininkiä.

Joulu tulee kuitenkin todella nopeasti joka vuosi. Oma äitini soitteli tänään olevansa jouluostoksilla, ja minä en ole uhrannut vielä ajatustakaan koko asialle. Joulukortit on sentään jo tilattu, ja ne odottavat kirjoittajaansa keittiön laatikossa. Tuli muuten hyvä kortti, itse otin kuvat niinkuin jo kolmena vuotena aiemminkin. Kuvaan pääsevät perinteisesti lapsi ja koirat. Olen mielestäni onnistunut kuvissa kivasti joka vuosi, joten paineet saada täydellinen joulukorttikuva kasvavat vuosittain. Mutta kivaa hommaahan se on.

Meillä tehtiin tänään ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella riisipuuroa ja hedelmäkiisseliä. Tuli kyllä heti niin jouluinen fiilis kanelintuoksun leijaillessa hellalta. Huomenna menemme lapsen kanssa adventtikirkkoon, ja hän stressaa jostain syystä kovasti, kun ei osaa hoosianna-virttä. Katsotaan, miten jaksaa 3-vuotias istua kirkonmenot aloillaan. Rusinat on jo pakattu laukkuun mukaan.

Jouluna ajattelin lomailla kunnolla, pari viikkoa vapaata tekisi terää. Vietin kesällä ruhtinaallisen viiden viikon kesäloman, mutta sen jälkeen ei olekaan juuri tullut lomailtua. Joululomalla haluaisin lukea läpi jonkin hyvän romaanin (suosituksia otetaan vastaan erityisesti historiallisten romaanien saralla), kyläillä ystävien kesken ja työstää eteenpäin väitöskirjan tutkimussuunnitelmaa. Jälkimmäistä minun piti tehdä tänäkin iltana, mutta nyt ei oikein irtoa. Ajatuksia on päässä paljon ja lähdekirjallisuutta luettuna, mutta jotain pitäisi saada vielä paperille saakka.

Meillä ovat joululaulut soineet jo pidemmän aikaa. Olen todellinen joulu(laulu)ihminen, ja lapsi on osoittautunut samanlaiseksi. Hän taitaa tosin olla melko empaattinen tapaus, sillä surumielisemmät laulut saavat helposti alahuulen väpättämään. Ajattelin tehdä blogiin omaksi ja ehkä muidenkin iloksi jonkinlaisen joululaulukalenterin, johon linkkaisin päivittäin suosikkijoululaulujani.

Jokos siellä on muilla tonttuilut kovassa käynnissä? :) 

Välitilassa

Taas on se aika kuukaudesta käsillä, kun olisi otollinen aika vauvantekopuuhiin. En ole sortunut greippumehuiluun, luontaistuotteisiin tai muihin vippaskonsteihin, vaan puuhailuja on yksinkertaisesti ajoitettu ovulaation ympärille. Ovulaatiotestit otin käyttöön ihan oman mielenrauhan vuoksi. Niillä olen itse ainakin saanut ovulaation tosi kätevästi bongattua ja oppinut myös tuntemaan kehon antamia ovulaatiotuntemuksia paremmin. Nyt ovulaation pitäisi olla ohi, siitä kertoo ainakin hirveä palelu ja lämmönnousu, jota jatkuu itselläni kuukautisten alkamiseen saakka.

Odotan jotenkin kauhunsekaisin tuntein seuraavia viikkoja. Silloin selviää, mihin suuntaan tuleva vuosi  tulee meitä kuljettamaan. Näyttääkö raskaustesti plussaa? Minkälaisen työn parissa tulen jatkamaan? Vai joudunko akateemisten työttömien alati kasvavaan kortistoon? Välitilassa odottelu on ahdistavaa ja stressaavaa. Tuntuu siltä, kuin istuisi pimeässä huoneessa ja vain odottaisi, mikä ovi seuraavaksi aukeaa. Omat vaikuttamismahdollisuudet asioihin tuntuvat minimaalisilta.

Viime aikoina keskenmenoon liittyvät tunteet ovat nostaneet myös taas päätään. Olimme eilen ystäväporukalla kyläilemässä, kun eräs meistä kertoi iloisesti olevansa raskaana. Onnittelin tietysti vilpittömästi, ja jäin kuuntelemaan hänen juttujaan. Jonkin ajan kuluttua kurkkua alkoi kuitenkin kuristaa ja kyyneleet tulivat väkisin silmiin. Jouduin poistumaan toiseen huoneeseen itkemään omaa menetystäni, josta kuvittelin jo päässeeni yli. Jouduin jälkikäteen pahoittelemaan ystävälleni, että olen todella vilpittömästi onnellinen hänen puolestaan, mutta omat menetyksen tunteet vielä nostavat päätään.

Keskenmenon kokenutta on vaikea lohduttaa. Kukaan ei tunnu osaavan oikeita sanoja. Asiasta ei uskalleta puhua tai kysellä, jottei loukata toista tai sanota jotain väärää. Eikä keskenmenon aiheuttamaa tuskaa voi oikein ymmärtää, ennen kun on sen itse kokenut. Itsestäni on tuntunut lohduttavalta, kun joku on ottanut osaa suruuni. Sanonut, että olen pahoillani. Ollut vierellä ja halannut. Sanonut, että otan osaa. Kysynyt, miten voin. Pysähtynyt hetkeksi kanssani suremaan. Asioita ei tarvitse mielestäni selitellä ja etsiä syitä tapahtuneelle. Riittää, kun on ihmisenä lähellä.

Vähän ollaan nyt siis menty sellaisilla fiiliksillä, että milloin se taivas tippuu niskaan, mutta välillä pilkahtaa myös toivonripe pilvien takaa. Mielenkiintoinen työpaikka tuli auki nykyisen organisaationi sisäiseen hakuun, ja laitoin hakemuksen menemään heti samana päivänä. Joulukin on ovella, ja sunnuntaina päästään jo adventtikirkkoon. Ensi viikolla on ne isommat vuosijuhlatkin tulossa, joihin olin metsästämässä mekkoa. Mekko löytyi, mutta siitä ehkä lisää tuonnempana!

Stressiä pukkaa

Eletään vähän liiankin jänniä aikoja. Tuntuu, että töissä en ole saanut pariin viikkoon oikein mitään aikaan. Mielessä pyörii vain se, että todennäköisesti en saa jatkaa nykyisessä työpaikassani vuodenvaihteen jälkeen. Töitä tehdään, että rahoitus löytyisi, mutta luulen sen kuitenkin olevan hyvin epätodennäköistä. Tuntuu, että kaikki tähän asti saavutettu valuu hukkaan eikä motivaatio aloittaa uusia työtehtäviä ole kummoinen. Ärsyttävää ja stressaavaa.

Olen viime päivät kirjoitellut ahkerasti työhakemuksia. Takaportti on onneksi aina auki, ja minulla on paikka, josta hyvin todennäköisesti saan töitä tilanteessa kuin tilanteessa. Palkkahan siinä kuitenkin laskee eikä työ varsinaisesti vastaa asiantuntemustani, vaikka läheltä liippaakiin. Mutta parempi sekin kuin ei mitään! Hirmu vähän tuntuu olevan oman alan paikkoja tällä hetkellä auki, ja jos työpaikka aukeaa, joudumme todennäköisesti sen perässä muuttamaan paikkakunnalta toiselle. Tämäkin vähän hirvittää, mutta minkäs teet. Pessimisti minussa on ehkä tällä hetkellä sitä mieltä, että mistään ei löydy työtä kilpailun avoimista paikoista ollessa niin hurjaa, ja todennäköisesti jään joko työttömäksi tai tyydyn kakkosvaihtoehtooni.

Optimistinen puoleni on toisaalta kehitellyt kaikenlaisia uusia mahdollisuuksia potentiaalisissa uusissa työpaikoissa. Yksi erityisesti kutkuttelee mieltä. Työ sijaitsisi lapsuudenmaisemissani lähes samalla kadulla, jolla olen vauvana asustellut. Omat vanhempani asuvat lähellä, samoin paras ystäväni. Tukiverkostoa ja ystäväpiiriä löytyisi siis lähettyviltä, ja täytyy sanoa, että palaisin kotikonnuille erittäin mielelläni! Ehdin jo innostua tästä työpaikasta hurjasti, kunnes muistin...

Sen vauvakuumeen. Jos tulisinkin nyt raskaaksi, ja saisin uuden työpaikan, joutuisin jäämään äitiyslomalle reilun puolen vuoden kuluttua. Ei kovin hyvä juttu varsinkaan määräaikaisessa työssä. En kuitenkaan uskalla laittaa asioita sen varaan, että tulisin raskaaksi, joten työpaikkoja aion joka tapauksessa hakea. Jos lapsi ilmoittaa tulostaan, murehditaan sitten asioita uudestaan. Tässäpä sitä taas ollaan töiden ja naisena olemisen ristipaineissa. Toisaalta vauvakuume on kova, toisaalta voisi olla järkevää lopettaa se vauvan yrittäminen siksi aikaa, että tilanne selkenee tulevaisuuden kannalta. Raskautumista ei ehkä kuitenkaan kannattaisi lykätäkään, sillä uusi työpaikka ei todellakaan ole varma, ja voisin mainiosti tehdä "hanttihommia" äitiyslomaan saakka. Miten tämä voikaan olla näin hankalaa...

Tähän asti elämä on aina kantanut, ja asiat ovat järjestyneet. Nyt tuntuu, että vastoinkäymisiä on tänä syksynä tullut eteen tavallista enemmän. Ei auta kuin odotella ja katsoa, mitkä ovet aukeavat. En pidä yllätyksistä ja epätietoisuudesta, joten aika karseaahan tämä on. Stressaavaa ainakin. Tuntuu, että kotonakin olen kuin takapuoleen ammuttu karhu. Tämä Fok_it kuvaa jotenkin hienosti marraskuisia fiiliksiäni:

Ehkä joulukuu tuo hyviä uutisia tullessaan.

Omantunnonvapaus?

On jännä juttu, miten Suomessakin ollaan takapajuisia joissain asioissa. 

Tänä syksynä on kampanjoitu omantunnonvapauden puolesta liittyen terveydenhuollon henkilökunnan oikeuteen olla osallistumatta raskaudenkeskeytyksiin vakaumuksellisista syistä. Tällainen oikeus on olemassa kaikissa Euroopan maissa lukuunomatta neljää, joihin myös Suomi kuuluu. Euroopan neuvoston päätöslauselmassa (1763/2010) todetaan, että terveydenhuollon henkilökunnalla on oltava oikeus ilman mitään rangaistusta tai syrjintää kieltäytyä osallistumasta raskaudenkeskeytyksiin. Lisäksi siinä kehotetaan neuvoston jäsenmaita kehittämään säädöksensä niin, että ne turvaavat henkilöstön omantunnonvapauden.

Raskaudenkeskeytys on henkisesti raskas asia paitsi siihen päätyvälle, myös siihen osallistuvalle hoitoalan henkilölle, joka kokee työtehtävissään päättävänsä ihmiselämän. Lainsäädännön uudistamiseksi Suomessa on tehty kansalaisaloite, joka on mahdollista allekirjoittaa vielä tämän viikon sunnuntaihin 23.11.2014 mennessä. Kansalaisaloite ei vaadi uudistusta itse aborttilakiin, ja omantunnonvapauden salliminen hoitohenkilökunnalle ei tulisi vaikuttamaan kenenkään oikeuteen saada aborttia niin halutessaan. Kyse on työtehtävien järjestelystä siinä mielessä, että henkilöt, jotka eivät vakaumuksellisista syistä halua osallistua raskaudenkeskeytyksiin, työskentelisivät toisenlaisissa tehtävissä. Raskaudenkeskeytyksethän eivät ole mitään päivystysluonteisia asioita, vaan ne tehdään aina suunnitellusti. Työtehtäviä on siis mahdollista järjestellä siten, että eettisistä tai uskonnollisista syistä ei tarvitsisi raskaudenkeskeytyksiä työssään hoitaa. Joku voisi sanoa, että kyseessä on ammatinvalintakysymys, mutta eikö terveydenhuollon ammattilaisilla ole alalle hakeutuessaan yleensä tavoitteena suojella ja vaalia elämää? Ja kuten todettu, lakiin kirjattu omantunnonvapaus ei edelleenkään poistaisi keneltäkään mahdollisuutta saada tarpeen vaatiessa raskaudenkeskeytystä. Pikemminkin laki olisi myös abortin tarvitsijan puolella: hänen ei tarvitsisi kohdata vaikeassa asiassa mahdollisesti aborttiin kielteisesti suhtautuvaa työntekijää, vaan saisi raskaudenkeskeytyksen hoidettua asiallisesti. 

Jos olet samaa mieltä, käytä kaksi minuuttia ja käy allekirjoittamassa kansalaisaloite.

Lue lisää.

Päiväuniongelmia

Meillä on ongelma. Ja uskoakseni myös järjestelmässä on ongelma. Nimittäin päiväuniongelma. Meidän kolmevuotias ei ole nukkunut päiväunia pitkään aikaan. Kesä mentiin täysin ilman ja keväälläkin jo viikonloput nukkumatta. Ongelmana on päiväkoti ja pakkonukuttaminen siellä. Viikonlopun jäljiltä lapsi saa nukuttua pitkät yöunet 11-12 tuntia, mutta heti maanantaina vuorokausirytmi heittää häränpyllyä, kun päiväkodissa viedään pakkolevolle. Kyllähän siinä paatuneinkin päiväunivastustaja nukahtaa, kun hiljaisessa hämärässä huoneessa hyssytetään peiton alla kaksi tuntia.

Ongelmana on se, että nukuttuaan päiväunet lapsi ei nukahda illalla. Saamme hänet siinä 22.-22.30 välillä nukkumaan. Hermo on kireällä itse kullakin, mutta pahinta minusta on, että lapsen yöunet jäävät päiväunien vuoksi olemattomiksi. Mielestäni 3-vuotiaalle n. 9 tunnin mittaiset yöunet eivät kerta kaikkiaan riitä, eivätkä päiväunet korvaa täysin yöllä menetettyjä tunteja. Päiväkodista ehdotettiin päiväunien lyhentämistä ensin 45 minuuttiin ja sitten puoleen tuntiin, mutta vaikutus tuntuu olevan aivan sama, nukkui lapsi sitten 15 minuuttia tai täyden tunnin. Aamulla hän on rättiväsynyt herätessään, mutta illalla uni ei kerta kaikkiaan tule päiväunien vuoksi, vaikka univelkaakin olisi.

Ikävä kyllä päiväkodin käytäntö meillä on, että kaikki nukkuvat, myös isompien ryhmässä olevat. Ymmärrän sen, että henkilökunnan on tarpeen uniaikaan taukoilla, siivoilla ja tehdä valmisteluja tulevia päiviä varten, mutta sitä en ymmärrä, miksi toisissa päiväkodeissa päiväunettomille kuitenkin onnistutaan järjestämään jotain muuta hiljaista tekemistä. Monet päiväkodin käytännöt ovat valitettavasti peräisin suoraan päiväkotien syntyajoilta 70-luvulta, jolloin lapset tuotiin aamuseitsemältä hoitoon vanhempien lähtiessä tehdastyöhön. Yhteiskunta on muuttunut hurjasti, mutta päiväkoti junnaa edelleen paikoillaan monissa asioissa.

Päiväunet ovat todellinen ongelma meillä sekä lapsen rytmille että koko perheen hyvinvoinnille. Vanhemmilla on pinna kireällä, eikä iltaisin jää yhteistä aikaa parisuhteen hoitoon lainkaan. Lapsi ei saa tarpeeksi tärkeää yöunta ja varmaan päiväkodissakin repivät hoitajat hiuksiaan meidän uniongelmiemme ja ainaisen asiasta vääntämisen kanssa. Olen ajatellut ottaa päiväkodin johtajaan yhteyttä ja kysyä, olisiko heillä mitään mahdollisuuksia edes miettiä rakenteellisia muutoksia päiväkodin toimintaan ja pohtia keinoja järjestää hiljaista tekemistä päiväunittomille lapsille. Tämä kuitenkin onnistuu monissa muissakin päiväkodeissa. En usko, että olemme ainut perhe tämän ongelman kanssa.

Välillä juhlaakin

Viime tekstin synkistä tunnelmista on selvitty, ja adventtia ja joulua kohden mennään. Meillä on töissä tulossa pian isommat iltajuhlat organisaation vuosijuhlien merkeissä, ja jotain päällepantavaa pitäisi löytää. Kotelomekkomallinen pikkumusta kaapista jo löytyy, ja muutama kesäisempi juhlamekko, mutta jotain uutta olisi kiva hankkia. Pukukoodina juhlissa on tumma puku, eli käytännössä voi laittaa pidempää tai lyhyempää mekkoa päälle. Olen harkinnut jopa iltapukumaisemman mekon ostoa, jos näitä akateemisia juhlia rupeaa nyt pikku hiljaa olemaan useamminkin. Laadukkaammat juhlamekot ovat kuitenkin kalliita, ja maksimissaan satasen ajattelin näiden juhlien mekkoon upottaa. Tässä joitain vaihtoehtoja, lyhyttä ja pidempää, joita olen harkinnut.

Nelly.com

Stockmann

Seppälä

Zalando

Seppälä

Lindex

Eniten ehkä houkuttaa nyt tällä hetkellä ulkonäkönsä + hintansa puolesta tuo alimmainen Lindexin mekko. Mekko on Holly & Whyte mallistoa, joka on jo pitkään ollut lempparini. Jotan simppeliä, naisellista ja tummansävyistä siis hakusessa! Täytyy kyllä ehkä pyörähtää vielä jossain varsinaisessa juhlapukuliikkeessäkin, jos sitä kerrankin panostaisi. Nuo pitsimekotkin ovat ihania, mutta toisaalta jokin ajattomampi vaihtoehto voisi olla harkitumpi ostos. Ihanaa, kun pääsee vähän juhlistamaan näin synkän syksyn keskellä!

Aina ei mene kuin....

Nyt on ollut harvinaisen epäonninen viikko. Tai lähinnä tuntuu siltä, että mikään ei onnistu. Raskausrintamalla näkyy vain tummia pilviä. Testasin todella haalean plussan isänpäivänä, mutta seuraavina päivinä jo negatiiviisen, ja tänään alkoivatkin kuukautiset. Ilmeisesti jotain kiinnittymisyritystä saattoi keskenmenon jälkeen olla, mutta kroppa ei ollut vielä valmis uuteen raskauteen. Pari itkuista päivää ehdin jo viettää, mutta nyt on jo vähän seesteisempi olo. Ainakin seuraava kierto vielä yritetään, ja katsotaan sitten, miten käy ja miltä tuntuu. Kovasti stressiä tämä yrittäminen tuntuu saavan aikaan, enkä tiedä, jaksanko enää tätä jatkuvaa oman kropan kyttäämistä ja pelkoa uudesta keskenmenosta. Onhan maailmassa niin paljon apua tarvitsevia lapsia muutenkin. Sijaisvanhemmuus (tai ehkä ensin tukiperhetoiminta) on pyörinyt välillä mielessä, sillä saralla kun apuja tarvittaisiin runsain määrin!

Täytyy myöntää, että kyllä välillä tuntuvat todella epäreiluilta nämä raskautumiseen liittyvät asiat. Parissa blogissa on pohdittu sitä, saako olla onnellinen ja ääneen puhua siitä, miten helppoa oli raskautua. Sanon suoraan, että kyllähän se menetyksen kokenutta ihmistä satuttaa, mutta riippuu ehkä paljon siitä, miten asia tuodaan esille. Jos asia todetaan kovin ylimalkaisesti ja yleistäen, että kylläpä se raskaaksi tuleminen on helppoa, on helppo satuttaa toisenlaisessa tilanteessa olevia. Asia ei nimittäin kaikkien kohdalla todellakaan näin ole. Omasta onnestaan saa tietysti iloita, mutta etenkin kun nykyisin lapsettomuus- ja raskautumisongelmista kärsiviä on paljon, kannattaa todella miettiä, miten asian ilmaisee. Ei minua haittaa, jos joku kertoo raskautuneensa nopeasti, kunhan myös muistetaan huomioida se, että näin ei aina käy kaikilla.

Ja kyllähän se itseäkin v*tuttaa. Tuntuu epäreilulta, että toiset raskautuvat lähes pelkästä toiveesta, ja toisilta otetaan pois se, mikä on jo kertaalleen annettu. On vaikea löytää merkityksiä kärsimykselle ja vastoinkäymisille, vaikka tahtoisinkin ajatella, että kaikella on tarkoituksensa. En tiedä, onko minut nyt laitettu jonkinlaiseen kasvuprosessiin ymmärtämään oma pienuuteni ja se, että kaikkea ei voi hallita. Vai onko kaikki vaan sattuman kauppaa... Mielessä pyöri eilen iltalenkillä koiran kanssa vanha virsi:

Kuka lie kodin, kaupungin löytänytkään,
mikä säilyä voisi maan päällä!
Ilo hetkessä häipyvi maailman tään,
kuni kuihtuvi kukkanen täällä.
Elo täällä kuin unta ja varjoa on,
kuni kuohuva koski se on levoton,
veden lailla se hiekkahan haihtuu.

Jotenkin sopivan synkkiä ajatuksia marraskuuhun. Nyt ei tosiaankaan ole mennyt kuin Strömsössä. Kotona koira ripuloi matolle, toinen oksenteli toiselle matolle, lapsi kasteli sänkynsä yöllä, lompakko unohtui eilen kotiin, kalenteri unohtui tänään, työttömyys uhkaa joulun jälkeen.

Mutta täytyyhän jotain hyvää olla vielä nurkan takana.

Koko perheen vauvakuume

On tämä vauvakuumeilu vaan jännä asia! Muutaman viikon takaisesta menetyksestä huolimatta toiveet ovat taas korkealla ja tekemisen meinikiä on löytynyt vauvanhankintapuuhiin. Nyt ovat edessä taas jännät viikot, jolloin kytätään ensimmäisiä raskausoireita ja pohditaan, onko tärpännyt vai ei. Jos oireita nyt voi muutama päivä ennen kuukautisten oletettua alkamista olla, niin jotain voisikin olla tapahtumassa. Fiilis on kuitenkin levollinen, eli en laske päiviä siihen, kun raskaustestin voi tehdä. Haaveilen edelleen siitä kesävauvasta, eli olisi kyllä mahtavaa, jos olisi tärpännyt.

Ennen esikoista olin haaveillut lapsesta hurjan pitkän aikaa. Heti naimisiin menon jälkeen jätimme ehkäisyn pois ja positiivinen raskaustesti ennen ensimmäisiäkään luomukuukautisia yllätti täysin. Muistan vieläkin sen tunteen, kun olimme ruokaostoksilla Citymarketissa ja minulla oli syysflunssa päällä. Yskiminen sattui oudosti alavatsaan, ja mutisin epäilevänä miehelleni, että mahdankohan olla raskaana. Outo fiilis sai minut pyörtämään autolta takaisin kauppaan ja raskaustestiosastolle. Kaksi testiin piirtyvää punaista viivaa muuttivat elämämme lopullisesti.

Nyt kaapissa odottelee muutama raskaustesti valmiina. Sydän ja syli ovat avoinna. Sinua odotetaan ja toivotaan, koko perhe. Isosiskosi on piirtänyt sinusta jo monta kuvaa. Tässä kuvassa olet keinumassa hänen kanssaan vasemman puoleisessa keinussa. Saavuthan jo pian luoksemme, vaikka täällä kylmää ja pimeää onkin.

Pyhäinpäivän ajatuksia

En oikein välitää Halloween-juhlista. Suomalaisetkin kaupat ovat alkaneet pursuilla lepakoita, kurpitsoja ja tekoverta. Lapset pukeutuneina eläviksi kuolleiksi, muumioiksi ja noita-akoiksi eivät oikein sytytä. Juhla koko kaupallisessa karmeudessaan on mielestäni puhdasta rahastamista enkä suoraan sanoen ymmärrä, miten me järkevät suomalaiset olemme halloween-meininkejä onnistuneet tuomaan tänne pohjoiseenkin. 

Sensijaan pyhäinpäivän ajatus on läheinen tällä hetkellä. Pyhäinpäivänä muistellaan pois nukkuneita. Lainaan ev.lut. kirkon sivuilta löytämääni ajatusta:

Pyhäinpäivä. Jälleen sytytän neljä kynttilää.

Yhden heille, jotka otettiin pois liian varhain.

Toisen heille, jotka pääsivät pois vanhoina ja väsyneinä.

Kolmannen meille, jotka jäimme tänne kaipaamaan.

Neljännen toivolle: Taivaassa tavataan.

Pyhäinpäivän aattona muistelen lasta, jota sain kantaa sydämeni alla niin pienen hetken. Joka kuitenkin niin elävällä tavalla oli kanssamme läsnä ja elää edelleen muistoissamme. Olen miettinyt, mistä elämä alkaa. Luulen, että jokainen lapsen varhaisessakin vaiheessa menettänyt äiti tietää, että se pienikin alku oli tärkeä. Hän oli - ja nyt häntä ei enää ole. Ehkä hän on jossain kaukana kasvamassa ja vahvistumassa. Niin haluan ajatella, vaikka en voi sanoa muuta, kuin että en tiedä. En tiedä mitä tapahtuu niille pienille, jotka viipyvät luonamme vain hetken. Ehkä kaikki joskus selviää.

Ahdistavat pätkät

Nyt se taas alkaa. Viimeistään aina vuoden vaihteessa mielen valtaa ahdistus päättyvästä työsuhteesta. Itse saan nyt tässä elämänvaiheessa tehdä poikkeuksellisesti jopa puoli vuotta hommia saman työsuhteen alla, mutta vuoden vaihteessa projektihommat uhkaavat taas loppua. Taloustilanne Suomessa on huono, ja vaikka rahoitusta koko ajan haetaan, ei ole mitään takeita siitä, että euroja firman tilille jostain taivaasta tipahtaisi. Uusia projekteja kyllä suunnitellaan, mutta kun joku vielä muistaisi, että meitä vanhoissakin projekteissa mielellään jatkavia olisi, jos vain rahaa tulisi jostain. Kahta rahoitushakemusta olen tänä syksynä antaumuksella vääntänyt, ja loput jäävät esimiesten huolehdittavaksi. Nyt ei auta kuin odotella...

En kyllä usko, että tällainen ahdistunut ja stressaantunut työntekijä on mikään lottovoitto työnantajallekaan. Voin ihan suoraan sanoa, että työmotivaatio ei ole huipussaan, kun työsuhteen mahdollinen loppu häämöttää edessä. Motivaatio tuntuu laskevan kuin lehmän häntä joulukuun loppua kohden. Mielessä käy väkisinkin ajatus, että miksi pitäisi jatkuvasti ylittää itsensä ja tehdä huippulaatuista työtä, kun mitään takeita jatkosta ei ole. Tiedän, että olen tähän mennessä tehnyt hienoa työtä ja ollut juuri oikea työntekijä tässä projektissa, mutta nyt on kyllä sellainen olo, että ei enää jaksaisi. Kukapa näistä saavutuksistani enää sitten välittää, kun projekti on saatu vietyä päätökseen ja työntekijästä kaikki hyödyt saatu irti. Pitkäjänteiseen kehittämistyöhön ja olemassaolevien toimintamuotojen kehittämiseen ei meidän lafkassa tunnu olevan johtotasolla innostusta.

Välillä se optimismi kuitenkin nostaa päätään. Kyllä tähänkin mennessä on aina jatkoa tarjottu, jos ei samasta paikasta niin sitten jostain toisesta. Olen sentään suuremman organisaation sisällä töissä. Ja mitäpä sitten, jos en saisikaan töitä? Voisin ehkä ottaa jonkin aikaa loman kannalta, keskittyä väitöskirjan tutkimussuunnitelman laatimiseen, tehdä alallani tarjolla olevia hanttihommia ja toivottavasti jäädä loppukesästä taas hyvillä mielin äitiyslomalle. Kovasti se huono taloudellinen tilanne kuitenkin kummittelee päässä. Työttömäksi jääminen ei todellakaan olisi ainutlaatuinen kohtalo. Murehtiminen ei mitään auta, mutta kun... Sitä kivaa "eläkevirkaa" odotellessa!

Nyt toivottelen kuitenkin hyvää viikonloppua kaikille, toivottavasti aurinkokin pilkahtaa!

Töitä ja intohimoja

Taidan olla siitä onnellisessa asemassa, että todella pidän työstäni ja koen toimivani haastavissa ja mielekkäissä tehtävissä. Palkkaa nyt voisi ehkä vähän enemmän saada, mutta se ei ole koskaan ollut itselleni kynnyskysymys. Mieluummin teen sellaista työtä, josta nautin, kuin kovapalkkaista työtä, jossa stressiä ja epämiellyttäviä työtehtäviä on liikaa. Olen ollut nykyisessä työyhteisössäni erilaisissa tehtävissä jo jonkin aikaa, ja minun täytyy sanoa, että olen kovasti tykästynyt akateemiseen kulttuuriin ja maailmaan kaikista sen varjopuolista huolimatta. Työni on itsenäistä, luovaa ja saan työskennellä itselleni tärkeiden asioiden hyväksi. Työkaverit ovat fiksua ja mukavaa porukkaa, ja saman tieteenalan ihmisillä riittää aina kahvipöydässäkin mielenkiintoista keskusteltavaa.

Olen viime aikoina ollut töissä "yes woman" -asenteella. Olen käytännössä sanonut kaikkiin minulle ehdotettuihin asioihin kyllä. Viime keväänä tartuin mahdollisuuteen ja siirryin organisaation sisällä vaativampiin tehtäviin. Samoin sain kutsun liittyä erään tutkimusryhmän jäseneksi, mikä oli juuri se sysäys, jota itse kaipasin uskaltaakseni tarttua unelmaan väitöskirjatyöskentelyn aloittamisesta. Tänä syksynä olen ylittänyt itseni ja esiintymisjännityksestä huolimatta pitänyt mm. ex tempore esitelmän työprojektistani japanilaisille professorivieraille englanniksi sekä uskaltautunut esittelemään tutkimussuunnitelmaani kansainväliselle tutkimuksen arviointipaneelille. Tilaisuuksiin tarttuminen ja uskaltaminen ovat olleet hurjan voimaannuttavia kokemuksia ja olen saanut valtavasti itsevarmuutta työskentelyyni ja omien ajatusten esiin tuomiseen.

Matka duunariperheen lapsesta yliopiston akateemisessa kulttuurissa työskenteleväksi asiantuntijaksi (enkä vieläkään miellä itseäni asiantuntijaksi) ei ole ollut yksinkertainen, ja tätä tematiikkaa haluaisin käsitellä myös tulevassa väitöskirjassani. Suhtaudun melko intohimoisesti yhteiskuntaluokan käsitteeseen, ja vaikka aiheesta ei Suomessa saakaan ääneen puhua, ovat yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja luokkaerot myös meillä asioita, jotka vaikuttavat ihmisten elämään. Meillä on niitä, jotka käyvät Stockmannilla ja niitä, jotka asioivat Tokmannilla. Toiset lentävät säännöllisesti etelän lämmöstä nauttimaan, toiset seilaavat Viking Linella Tukholmaan. Kaupungeissa tiedetään, mistä asuinalueelta kannattaa asunto hankkia ja missä päin asuvat ne, jotka eivät muualle pääse. Suosittelen ehdottomasti lukemaan Katriina Järvisen ja Laura Kolben kirjan "Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa", mikäli aihepiiri kiinnostaa. Tulen varmasti aihepiiriä jatkossakin blogissani sivuamaan, sen verran mielenkiintoista on katsella maailmaa yhteiskuntaluokan näkövinkkelistä!

"Uutta yritystä vaan"...

...näin tokaisi lääkäri minulle todettuaan keskenmenon. Silloin se sattui, nyt se kuulostaa ainoalta vaihtoehdolta. Ei tässä oikein muutakaan voi. Todennäköisyys kahdelle peräkkäiselle keskenmenolle on kai melko pieni, ja jos kolmaskin vielä tulisi, olisi jotain todennäköisesti pielessä. En oikein lääkärin muminasta ottanut selvää, pitäisikö tässä nyt odotella yhdet kuukautiset ja pitäisikö käydä jälkitarkastuksessa, mutta jos nyt kyyneliltäni oikein ymmärsin, hän taisi sanoa, että sinähän saatat olla jälkitarkastuksessa jo uudestaan raskaana. Eli uudestaan saisi heti yrittää, etenkin kun keskenmeno oli niin varhaisilla viikoilla.

Nyt olen nuollut haavani, ja sisu alkaa nostaa päätään. Äkkiä uudestaan raskaaksi! Ilmeiseti keskenmenot ovat kuitenkin melko yleisiä, ja niitä sattuu n. joka viidennelle naiselle. Olen kuullut myös sanottavan, että keho ei raskaudu uudestaan, mikäli ei ole siihen valmis, joten miksi emme yrittäisi uudestaan heti, kun on mahdollista. Toiset kai raskautuvat nopeastikin keskenmenon jälkeen. Toki pelkokin kalvaa mieltä: mitä jos toinenkin menee kesken? Miten sitten jaksan? Nyt en kuitenkaan ajattele sinne saakka. Raskaus- ja ovulaatiotestit odottelevat kaapissa. En ole helposti periksi antavaa tyyppiä, joten pakkohan sitä on uudestaan yrittää. Toivon sydämestäni, että esikoisen toive täyttyisi, ja hän saisi pian oman pikkusisaruksen.