Raskausviikot 38-39+

Viimeisiä viikkoja viedään, ja saamattomuuden tunne on sanoinkuvaamaton! Rehellisesti sanottuna tekisi mieli vaan löhötä ja syödä herkkuja... Koti on nyt kutakuinkin kunnossa vauvaa varten, pienet vaatteet pestynä ja sairaalakassikin puoliksi pakattuna. Viikkoja on tänään 39+3, ja "yllättäen" juuri mitään merkkejä lähestyvästä synnytyksestä ei ole. Eilen kävin vielä jumppailemassa aamulla ja olo on ollut edelleen hyvä. Toissailtana tosin vauva riehui varmaan kolme tuntia putkeen ja tunki päätään niin kipeästi alaspäin, että olin ihan varma, että kohta ne vedet menevät. Sen verran vihloi reisiin ja alakertaan. Eilen myös supisteli hieman napakammin ja olo samanlainen kuin kuukautisten ollessa juuri alkamassa. Ehkäpä jotain toivoa siitä, että tämä synnytys lähtee itsestään käyntiin löytyy vielä!

Ensi viikon tiistaille on varattu viimeinen aika äitiysneuvolaan, ja sen jälkeen tehdäänkin lähetettä sairaalaan "yliaikaiskontrolliin", vaikka eihän raskaus vielä 40+2 viikolla yliaikainen ole... hieman ahdistaa tämä, mutta ehkä yritämme loppuviikon aikana häätää nyt vauvaa sen verran ahkerasti, ettei tarvitsisi kontrolleissa käydä! Olen kokeillut painella synnytystä käynnisteleviä akupisteitä käsissä ja jaloissa, ja lemmenleikit tuntuvat myös aiheuttavan supistuksia, jos nyt niistä vielä jaksaisi innostua... Laskettu aika on sunnuntaina, ja esikoinen olisi silloin sopivasti hoidossa mummolassa, joten laskettuna päivänä olisi oikein toivottavaa syntyä!

Neuvolan mittauksissa on kaikki ollut viime viikkoina hyvin. Turvotuksia ei ole, ja sormukset ovat tässä raskaudessa saaneet pysyä loppumetreille saakka sormissa. Painoa on tullut tähän mennessä yhteensä n. 13 kg, mitä pidän oikein sopivana. On sen eteen tehty paljon töitäkin! Verrattuna viimekertaiseen 20 kiloon tämä tuntuu erittäin mukavalta. Nyt täytyy vaan imetysaikana muistaa syödä reippaasti, kun vararavintoa ei ole samalla tavalla kropassa kuin viimeksi. Pysyy sitten maidontuotanto hyvin yllä. Ehkäpä myös niitä herkkuja voi taas hieman ruokavalioon sisällyttää, ihanaa! Sf-mitta on pysytellyt koko raskauden ajan siinä ala- ja keskikäyrän välillä.

Synnytystä odotan toisaalta innolla ja toisaalta hieman pelkään. Suunnitelmani lääkkeettömästä synnytyksestä pitää edelleen, mutta kyllä sitä väkisinkin miettii, kuinka pärjää ilman kovempia kivunlievitysmenetelmiä. Lähinnä ponnistusvaihe pelottaa, sillä viimeksi koin siinä kovaa hermoperäistä selkäkipua, joka lamaannutti täysin. Nyt ei kuitenkaan auta kuin luottaa omaan kehoonsa ja siihen, että (toivon mukaan) luonnollisesti alkanut synnytys on käynnistettyä lempeämpi. Vauvan pitäisi myös olla tällä kertaa pienikokoisempi ja näin ollen helpompi pungertaa pihalle. Takaporttina pidän kuitenkin voimakkaampaa puudutusta siinä tapauksessa, että omat voimat eivät riitä. Realisti täytyy olla, enkä missään tapauksessa tahdo lääkkeettömyydellä vauvan henkeä vaarantaa. Iloisin mielin olen kuitenkin lähdössä synnyttelemään (kuulostaapaa kepeältä tuo synnyttely!) ja jännityksellä täällä odotellaan, koska vauva mahtaa maailmaan putkahtaa. Olisikohan tämä blogin viimeinen masukuva?

Rv 39+1

Rv 36-37+

Aika tuntuu kuluvan kauheaa vauhtia nyt äitiyslomalla! Hirveästi pitäisi saada aikaiseksi, mutta tuntuu, etten saa tehdyksi mitään. Työjutut olen onnistunut unohtamaan melko autuaasti, eikä onneksi ole enää yhtään ikäväkään töihin. Rennot aamut ja kiireettömät aikataulut tuntuvat mukavilta. Tänään ollaan ulkoiltu, leivottu rieskaa välipalaksi ja hieman herkkuja huomisia työkavereiden juhlia varten. Olen nähnyt paljon kavereita, kuskannut lasta harrastuksiin ja nukkunut päiväunia. Synnytysoppaissa kirjan sivut kääntyvät tiuhaan tahtiin ja ajatukset alkavat olla yhä enemmän lähestyvässä h-hetkessä. Pientä jännitystäkin on ilmassa; milloinkahan pikkuneiti päättää saapua maailmaan?

Olen voinut näin viimeisilläkin viikoilla tosi hyvin. Tällä viikolla olen käynyt vielä ohjatussa jumpassa ja tehnyt päivittäin kävelylenkkejä koirien kanssa. Hieman ovat alkaneet kivut nivusissa ja reisissä parin päivän aikanaa vaivaamaan, lieko vauva raivaamassa tietään lähtökuoppiin. Terveydenhoitaja ei neuvolassa valitettavasti oikein uskaltanut yrittää päätä heiluttaa, sen verran syvälle oli vauva kaivautunut. Itseäni olisi kiinnostanut tietää, joko pää on kiinnittynyt. Neuvolassa käydään nykyään kyllä todella harvoin verrattuna reilun neljän vuoden takaiseen! Viimeksi kävin rv 37+1, seuraava käynti onkin vasta rv 39+1. Esikoisesta sain ravata neuvolassa viikottain rv 35 jälkeen. Kaikki oli jälleen tarkastuksessa hyvin, hemoglobiini oli tosin laskenut 113:sta. En tiedä, pitäisikö sitä synnytystä varten tankata rautaa, mutta ainakaan terkka ei siihen kehottanut. Vauva on makoillut nyt viikkoja samassa raivotarjonta 2:ssa, eli selkä oikeaa kylkeäni vasten. Ilmeisesti hieman otollisempi asento synnytystä varten olisi kääntyminen vasemmalle puolelleni, mutta tämäkin on ihan ok.

Rv 36+6

Nämä viimeiset viikot ennen synnytystä ovat kyllä jännittävää aikaa. Huomaan kyttääväni erilaisia oireita ja miettiväni jatkuvasti, koska vauva mahtaa päättää syntyä. Supistuksia on ollut nyt huomattavasti aiempaa enemmän ja ne ovat napakoituneet, joten elättelen toiveita, että tämä raskaus ei menisi ihan kaksi viikkoa lasketun ajan yli. "Ässät" ovat aiheuttaneet kiitettävästi kiristelyä vatsalla, joten niitä lähipäivinä siis lisää :) Varasin myös varmuuden vuoksi muutama päivä lasketun ajan jälkeen ajan vyöhyketerapiaan synnytyksen käynnistelyyn. Kokeillaan nyt sitten tämäkin keino, jos ei vauva ala itsestään tulemaan! Onnekseni olen onnistunut pitämään itseni kiireisenä äitiysloman aikana, ja joka päivälle riittää tekemistä. Vielä ei ole tuskastunut olo, mutta lasketun ajan jälkeen saattaa olla olo erilainen...

Pikku hiljaa kaikki alkaa olla valmista vauvan tuloa varten. Imetysvaatteita on hankittu, autonistuin on jo paikoillaan ja vaatteita alkaa löytyä sopivasti. Vielä pitäisi kasata vauvan vaatelipasto, pestä pienimmät vaatteet, ostaa sitteri ja jonkinlainen hoitoalusta, pestä vaunujen päälliset ja koota pinnasänky. Ensi viikonloppuna käymme miehen kanssa tositoimiin. Tajusin myös juuri, että nyt pitäisi alkaa pitää asuntoakin siedettävässä kunnossa, jos lähtö synnärille tulee ja esikoisen hoitajat saapuvat meille kotiin. Sairaalakassi on  muuten edelleen iloisesti pakkaamatta :)

Rv 33-35+

Täällä sitä ollaan vihdoin äitiyslomalla ja hyvällä mielellä! Viimeiset viikot töissä olivat niin hektisiä, ettei paljon blogia ehtinyt päivitellä. Esikoinen jäi pois hoidosta jo viime viikolla, joten aikamoista sumplimista sai miehen kanssa harrastaa, että saatiin työt ja lapsenhoito jotenkin soviteltua yhteen. Pieni syyllisyys jäi vaivaamaan, kun en saanut töissä ihan niin paljon aikaiseksi ennen äitiyslomaa kuin ajattelin, mutta minkäs teet. Huomenna käyn vielä siivoilemassa työpöytää, palauttelemassa puhelinta ja avaimia ja vaihtamassa vähän kuulumisia työkavereiden kanssa. Tänään ajattelin rentoutua tekemällä ihan mitä huvittaa, huomenna jatkan vielä vähän kesken jääneen artikkelin viimeistelyä.

Oma vointi on edelleen saanut jatkua hyvänä. Jumppailut ja lenkkeilyt sujuvat vielä hienosti, käväisinpä jopa sunnuntaina ohjatulla core-liikuntatunnilla. Hieman saattaa kävellessä jonnekin lantionpohjaan välillä juilia, mutta liikkumista se ei ole vielä estänyt, eikä toivottavasti estäkään. Päiväunet ovat viime aikoina maistuneet, ja useampana iltana olen simahtanut sohvalle kirjan tai elokuvan ääreen. Henkinen vointi on ollut ihan ok, tosin hieman äitiyslomalle jääminen on stressannut, samoin esikoisen uhmailut. Olen myös huomannut, että synnytyksen lähestyessä olen alkanut vetäytyä hieman sisäänpäin ja kaivata omaa rauhaa ja tilaa. Erityisesti esikoisen läheisyydenkaipuu on tuntunut viime päivinä raskaalta, ja olen kaivannut saada olla ihan rauhassa ilman, että kukaan hipelöi tai pyrkii aamulla saman peiton alle nukkumaan. Luulen, että ajatukset alkavat kääntyä vauvan hoivaamiseen ja tulevaan "symbioosiin", mitä varten kaipaan nyt paljon omaa tilaa ja rauhoittumista.

Käväisin myös neuvolassa rv 35+1. Tällä kertaa paikalla oli äärimmäisen tehokas ja kiireinen lääkäri, joka oli ottamassa minua sisään jo ennen kuin terveydenhoitaja oli saanut tarpeelliset mittaukset tehtyä. Häthätää mitattiin verenpaine ja paino, muuta ei sitten ehdittykään. Molemmat olivat kunnossa, mutta virtsasta löytyi tällä kertaa runsaasti ketoaineita, ja siitäkös se riemu sitten repesi. Ilmeisesti ketoaineet ovat yleisimmin merkki liian vähäisestä nesteen saannista (tai diabeteksestä, mutta sokerit eivät itselläni olleet korkealla), ja minulta kyseltiinkin, juonko tarpeeksi. Kerroin olleeni edellisenä päivänä jumpassa, josko se olisi vähän kuivattanut. Lääkäri kauhisteli, että teenkö vielä näillä viikoilla täyspitkiä jumppia. Sitten tivattiin, olenko juonut vettä jumpan aikana (no olen) ja enhän vain ole tahallani jättänyt juomatta ennen jumppaa, ettei tulisi pissahätä kesken jumpan (WTF, ei ollut juolahtanut pieneen mieleenikään...). Painoakin oli kuulemma tullut vähänlaisesti (250g/vko). Luulin sen olevan tässä loppuvaiheessa enemmänkin normaali/hyvä juttu. Turvotuksia ei ole, ja sitäkin lääkäri tuntui vähän paheksuvan. Ikävästi tuntui vihjailu siltä, että olen tahallani itseäni kuivattanut ja huonosti syönyt, mistä ei todellakaan ole kyse.

No, lopputulemana vauvalla oli kuitenkin kaikki hienosti (ultrattiin myös), raivotarjonnassa pikkuinen oli ja kohdunsuulla ei muutoksia. Lantioon on lääkärin mukaan alkanut jo tulla lisää tilaa synnytystä varten, mikä kuulosti positiiviselta. Kiikutin tänään vielä pissanäytteen labraan tulehduksen poissulkemiseksi. Itse kyllä veikkaan, että ketoaineet johtuivat lähinnä siitä, että olen ollut aika vähillä hiilareilla viikonloppuna ja neuvolaa edeltävänä päivänä taisi olla vielä tavallista vähähiilarisempi päivä, kun piti syödä vanhaksi meneviä rahkoja pois jääkaapista. En ole huolissani, mutta kauhean saarnan sain kyllä lääkäriltä osakseni... Nyt onkin sitten tankattu ruisleipää ja juotu vettä ihan urakalla :)

Tämä kuva on otettu rv 34+6 ystäväni häiden jälkeen. Sain lainaan ihanan äitiysmekon toiselta kaveriltani, ja oli kiva päästä mieheni kanssa kahdestaan juhlimaan vielä ennen vauvan syntymää. Pikkutunneille ei tanssittu, mutta juhlaruoka maistui ja mukavia muistoja jäi näistäkin häistä.

RV 32+

Huh helpotusta! Tällä viikolla käväisin ultrassa painoarviossa, ja mittausten mukaan vauva kasvoi nätisti keskikäyrällä. Ilmeisesti herkuton ja terveellinen ruokavalio on tepsinyt, tai sitten viimeksi mittauksessa oli vähän virhettä. Lääkäri totesi myös, että vauvalla on pyöreän mallinen pää, joka tekee painoarvion korkeammaksi. Joitain pään mittojahan painoarvioon otetaan mukaan, ja pyöreän mallisesta päästä saa luonnollisesti leveämmän mitan kuin soikeasta. Ilmeisesti "normaalimman" muotoisella päällä painoarvio olisi ollut n. 200 g pienempi. Tällä hetkellä arvioitu paino oli siis 2200 g. Terveellisellä ruokavaliolla kuitenkin jatketaan, joskin pientä satunnaista herkuttelua aion ehkä itselleni sallia :) Oli kyllä mukavaa nähdä vauvan taas liikkuvan ultrassa! Mielestäni pienokainen oli vähän enemmän omilla kasvonpiirteilläni varustettu tällä kertaa, kuin mieheni. Esikoinenhan oli ihan mieheni kopio syntyessään. Kyllä nykylaitteilla vaan saa upeaa kuvaa vatsan sisään!

Tällä viikolla olen viettänyt huikeita ja haikeita hetkiä töissä. Kaksi viikkoa enää jäljellä, eikä mieli tekisi vielä ollenkaan pois. Esimies ja useimmat lähimmät työtoverit ovat seuraavat viikon tai kaksi konferenssimatkoilla, joten tulen varmaankin tekemään aika paljon etätöitä ainakin ensi viikolla, kun on luvattu nättiä säätä. Etätyö on vähän kuin puoliksi lomalla olisi, parvekkeella samalla aurinkoa ottaessa. On kyllä uskomatonta, miten etuoikeutettua työtä tämä on. Saa itse määritellä työssäoloajat ja -paikat sekä vaikuttaa vahvasti työn sisältöön. Konferenssimatkat kustannetaan lentoineen ja majoituksineen esimerkiksi ensi viikolla aurinkoiselle Kyprokselle, jonne työkaverit lentävät kehittämään itseään ja verkostoitumaan. Suurin ongelma taitaa olla valita mukaan oikeat bikinit... Aivan uskomattoman etuoikeutettua, ja laittaa ainakin itseni nöyräksi. Voisiko tätäkin hyvinvointia hieman tasaisemmin jakaa suomalaisten työntekijöiden kesken?

Esimieheni kanssa kävimme hyvät keskustelut ennen hänen reissujaan ja oman äitiyslomani alkua. Sain hyvää palautetta työstäni ja kannustusta jatkaa valitsemallani alalla. Tuntui todella mahtavalta saada hyvää palautetta, sillä tutkijan työ on itsessään sellaista, että koskaan ei tunne tekevänsä tarpeeksi hyvää työtä ja välillä oma teksti tuntuu niin huonolta ja saavutukset mitättömiltä. Juttelimme myös mahdollisuudesta jatkaa hommia äitiyslomallakin tuntityönä. Opetushommia ja mahdollisesti konferenssiesiintymisiäkin saattaisi olla tulossa ensi vuoden puolella. Pienet työjutut äitiysloman ohelle olisivat kyllä erittäin tervetulleita!

Oma vointi on tällä viikolla ollut hyvä. Päiväunia tunnun kyllä tarvitsevan, ja selkeästi rennommin on saanut ottaa liikunnan suhteen. Harjoitussupistuksetkin ovat olleet aavistuksen napakampia ja tiheämpiä kuin ennen. Ehkäpä sitä näillä viikoilla on jo oikeuskin vähän himmailla... Kuvittelenkohan vaan, vaiko näyttääkö tuo maha siirtyneen hieman alemmas viime viikosta?

Rv 31+

Tällä viikolla olo oli alkuviikosta todella väsynyt. Nukutti koko ajan, ja veto oli täysin poissa pari päivää. Itselläni on ollut muutenkin huimausta ja voimattomuutta erityisesti aamuisin, ilmeisesti liittyen mataliin verenpaineisiin. Kokeilin myös syödä hieman enemmän aamulla, mutta sekään ei auttanut asiaa. Ilmeisesti täytyy nyt vaan ottaa rauhallisesti ja toivoa vahvempia oloja sitten raskauden jälkeiselle ajalle.

Käväisin tällä viikolla pitkästä aikaa neuvolassa. Väliä taisi tulla peräti 9 viikkoa ylimääräisen ultran takia. Kaikki oli oikein mallikelpoisesti ainakin käyrillä mitaten. Painonnousu oli n. 300g viikossa, hemoglobiini 120, verenpaineet 110/60 luokkaa ja kohdun kasvu edelleen hieman keskikäyrän alapuolella. Ilmeisesti, vaikka maha näyttää isolta, ei vauva ehkä kuitenkaan ole jättiläisluokkaa, jos sf-mittaan on luottaminen. Ensi viikolla käyn ultrassa kokoarvioissa, joten siellähän se sitten selviää. Toivottavasti näyttäisi sopusuhtaiselta tyypiltä...

Vauva on harjoitellut uusia taitoja tällä viikolla ja alkanut hikkailla kohdussa. Hikka tuntuu melko ärsyttävänäkin tasaisena naputuksena kyljessä. Itse olen saanut taas loppuraskauden vuotavat rinnat riesakseni. Oranssia kolostrumia on bongailtu aamuisin heräämisen jälkeen, ja kerran onnistuin saamaan jo paidanrintamuksenkin märäksi päiväunilta herätessäni. Toivottavasti tämä enteilee samalla tavalla hyvää maidontuloa, kuin viimeksi.

Lauantaina itselleni tulikin mittariin pyöreitä vuosia. Yhtään ei kriisiä ole ilmassa, vaan uusi ikälukema tuntuu erittäin sopivalta omiin fiiliksiin. Ajattelin nuorempana, että lapset olisi hyvä tehdä alle kolmekymppisenä, ja niinhän ne nyt onkin "tehtynä"; toisen ulkoistumista vielä odotellessa. Juhlapäivän kunniaksi julkaisimme myös tiedon uuden perheenjäsenen saapumisesta Facebookissa. Muuten juhlittiin rauhallisesti, ja unohdin pariksi päiväksi terveelliset dieettini herkutellen pizzalla ja suklaalla. Tämä kyllä kostautui vatsakivuilla, mutta ehkä se oli sen arvoista. Nyt jaksaa taas syödä terveellisesti vielä pari kuukautta. Kyllä terveellisestä ruuasta vaan tulee hyvä olo!

Rv 27+ ja kroppakriiseilyä

Tällä viikolla olen vuoroin iloinnut ja kriiseillyt muuttuvan kropan kanssa. Kevyt ruokavalio on tepsinyt mukavasti, ja paino on pysytellyt nyt pari viikkoa samoissa lukemissa. Hitaampi painonnousu viimeisen kolmanneksen ajalle ei todellakaan harmittaisi! Oma olotila on tuntunut myös kivalta ja reippaalta, kun syö terveellisesti. Makeanhimostakin on päässyt yllättävän nopeasti eroon, pala tummaa suklaata silloin tällöin riittää.

Kroppa ja mieli tuntuvat valmistautuvan pikku hiljaa jo tulevaan synnytykseen, vaikka sinne vielä kolmisen kuukautta onkin. Ensimmäiset maitobaarin vuodot sain kokea rv 27+6 saunan lauteilla, ja tänään aamullakin toisesta rinnasta nousi hieman oranssia kolostrumia. Vasen rinta oli viimeksikin tuottoisampi, ja nytkin vaikuttaa siltä, että sieltä sitä maitoa irtoaa helpommin. Esikoisen ajalta muistan viimeisiltä raskausviikoilta, että yöpaita oli usein märkänä aamulla ja täynnä outoja oransseja tahroja. Silloin kesti hetken tajuta, mistä on kyse. Nyt tuntuu mukavalta huomata, että kroppa on mukana tässä touhussa jo näinkin varhain!

Olen aiemminkin kirjoitellut, että en oikein sulata kauhean hyvin kommentteja vatsan kokoon liittyen. Tällä viikolla raskaushormonit ottivat ensimmäistä kertaa ylivallan, ja pahoitin mieleni oikein kunnolla vitsiksi tarkoitetusta kommentista. Minulla ja kaverillani on lasketut ajat parin viikon välillä toisistaan, ja eräs mieshenkilö totesi meidän molempien mahoja vertailtuaan, että minulla taitaa olla laskettu aika jo pian käsillä. Kun vastasin, että itse asiassa menemme aika samoilla viikoilla, sain kuulla, että ilmeisesti odotan sitten kaksosia. Kun ystäväni yritti sanoa, että meillähän on aika samankokoiset mahat, henkilö jatkoi vielä vitsailuaan, että niin onkin, jos pullistat mahaasi tuolla tavalla ulospäin. En oikein saa suutani auki tuollaisissa tilanteissa, ja kotona piti sitten miehelleni itkeä tirauttaa ja purkaa pahaa mieltä. Mielestäni vatsani ei ole mikään jättimäinen, vaikka ehkä pienempiäkin on olemassa. Muistelen kyllä, että esikoisen raskaudessakin miehet olivat niitä pahimpia "hauskojen" vitsien laukojia vatsan kokoon liittyen. Sain mm. kuunnella "rantapallo"-nimitystä muutamaan otteeseen eräältä kollegalta; sehän oli hänen mielestään todella hauskaa! Kyllähän se vatsa raskauden aikana kasvaa, mutta se ei mielestäni anna kenellekään oikeutta kommentoida vatsan kokoa suuntaan tai toiseen. Eihän se normaalistikaan ole korrektia. Voi kunpa kuulisi välillä niitä kommentteja, että onpa sinulla kaunis raskausvatsa, ihan kokoon viittaamatta!

Näin ne viikot kuuluvat, juuri alkoi toisen kolmanneksen viimeinen viikko. Odotan tulevaa synnytystä innolla, ja kotiin on hankittu kirjallista arsenaalia synnytykseen valmistautumiseksi. Niistä vaikka seuraavalla kerralla lisää!

Raskausviikko 26+ ja ruokavaliomietteitä

Raskausviikon 26 odotetuin juttu taisi olla ylimääräinen ultra, johon minut määrättiin rakenneultran jälkeen jonkun koholla olleen hormoniarvon vuoksi. Ultran tarkoituksena oli varmistaa vauvan riittävä kasvu ja istukan toiminta.

Keskiviikkoaamuna ilmoittauduin äitiysultraan ja huomasin harmikseni ulkomaalaisen lääkärin nimen kohdallani. Uskon, että he varmasti ovat yhtä päteviä kuin suomalaisetkin kollegansa, mutta kommunikointiongelmia minulla on aiemminkin ollut muutaman kanssa. Tämä kerta ei ollut poikkeus. Tiukka täti komensi minut makuulle sängylle ("housut alemmas!") ja alkoi ultrata mumisten samalla käsittämättömiä itsekseen. Ei puhettakaan, että olisi tarkemmin selittänyt, mitä tarkalleen ottaen ollaan tutkimassa.

Vauvan kasvu oli kuitenkin ilmeisesti kunnossa, ilmeisesti vähän liiaksikin, sillä tällä hetkellä kaveri näytti kasvavan yläkäyrällä, eli tulossa olisi tätä vauhtia (tälläkin kertaa) isokokoinen vauva. Lääkäri määräsi minulle uuden ajan kuuden viikon päähän, mutta minulle jäi vähän epäselväksi, tarkkaillaanko nyt edelleen vauvan kasvua ja istukan toimintaa, vai jouduinko nyt syyniin, koska olen mahdollisesti kasvattelemassa jättiläistä. Käsittääkseni yhden ultrauksen (varsinkin näillä viikoilla tehdyn) perusteella on kuitenkin mahdotonta tehdä tarkkaa arviota lapsen koosta, joten katsotaan sitten reilun kuukauden päästä, vaikuttaako vauva vielä isolta.

Jättiläispelotteluista säikähtäneenä otin kuitenkin ohjat omiin käsiini ja karsin ruokavaliosta hieman ylimääräisiä pois. Herkut jäivät, samoin vaaleat viljat, sokeroidut rahkat ja jugurtit sekä rasvaiset kastikkeet. Lautasmalli on ollut viime päivät paras ystäväni, tosin en ole juurikaan nauttinut pastaa, riisiä tai perunaa, vaan sen sijaan aina yhden ruisleivän ruuan kanssa. En niin kaipaa hiilarilisukkeita aterialleni, mutta ilman leipää en voisi elää! Sovelletulla raskausdiabetesruokavaliolla siis mennään, vaikkei sellaista minulla virallisesti olekaan todettu. Mieluummin näin, jos se saa vauvan kasvun tasaantumaan.

Ruokavalio on vaikuttanutkin sen verran, että paino on ollut piirun verran laskusuhdanteinen viime päivät. Ei mitään huomattavaa painonpudotusta, mutta satoja grammoja alaspäin. Painoa on tähän mennessä tullut tasaisesti se n. 500g/vko, yhteensä n. 10 kg. Maksimissaan 5 uutta lisäkiloa ottaisin mielelläni tässä viimeisen kolmanneksen aikana. Mutta ehkäpä painoakaan ei tule enää samaa tahtia, jos ruokavalio pitää loppuun saakka. Pienen palasen tummaa suklaata olen kyllä itselleni silloin tällöin sallinut, ja elokuisten synttäreiden kunniaksi aion nauttia irtokarkkeja niin paljon kuin napa vetää! Satunnainen suklaapala pitää mielen iloisena ja turhat mieliteot poissa! :) Hyvän olon terveellinen kasvispitoinen ruokavalio on ainakin tuonut. Eikä herkkujaan tee enää niin mieli, kun ateriarytmi on säännöllinen ja kroppa saa hyvää polttoainetta ruuasta.

Masu näytti rv 26 tältä:

Lomaa ja mahakuulumisia rv 21+-25+

Tämäkin tutkija on nyt sitten oleskellut lyhyellä, mutta sitäkin odotetummalla kesälomalla! Oma työni on todella joustavaa, aikataulut saa päättää itsenäisesti ja etänäkin saa tehdä niin paljon kuin sielu sietää. Sen vuoksi työtä ja vapaa-aikaa on välillä vaikea erottaa toisistaan, eikä työasioiden tunkeutumista vähintäänkin ajatuksen tasolla muuhun arkeen oikein voi estää. Nyt olen kuitenkin merkannut työajanseurantaan ihan virallisia lomapäiviä pari viikkoa, joten olen pyrkinyt aktiivisesti pitämään lomamoodia päällä. Blogikin on saanut lomailla, mutta nyt yritän löytää aikaa kirjoittaa vähän aktiivisemmin.

Esikoisellakin alkoi loma päiväkodista juhannuksena kuudeksi viikoksi. Kesäsulku on todella pitkä, emmekä halua tänäkään vuonna laittaa lasta vieraaseen varahoitopaikkaan. Pidämme siis mieheni kanssa vuorotellen vapaapäiviä, ja myös isovanhemmat on rekrytoitu tietyille päiville hoitajiksi. Esikoinen vietti myös 4-vuotissynttäreitään juhannuksen jälkeisellä viikolla. Täytynee tehdä synttäreistä oikein oma postauksensa, kunhan saan aikaiseksi.

Helteet ovat hellineet meitäkin muutaman päivän ajan. Itse en ole tosin erityisemmin lämpimästä nauttinut, sillä raskaus alkaa viedä veronsa ja hiki iskee heti lämpömittarin karatessa kahdenkymmenen paremmalle puolelle. Olo on ollut aika nuutunut ja voimaton välillä, enkä käsitä, miten esikoisesta viimeisilläni ollessani nautin täysillä kesän 2011 juhannuksen hellejaksosta. Jälleen kai se pitää todeta, että reilussa neljässä vuodessa kroppa ikääntyy sen verran, että vaikutukset alkavat näkyä ja tuntua. Koirat ovat väsymyksestä huolimatta saaneet päivittäiset lenkkinsä, ja yritän kovasti sulatella juhannuksena ja 4-vuotissynttäriviikolla mukaan tarrautuneita ylimääräisiä kiloja  grammoja. Pakastin kuitenkin pullistelee vielä ylimääräisiä herkkuja, joten hieman tahdonvoimaa tässä vaaditaan...

Vauva tuntuu voivan mainiosti ja olevan melkoisen reipas kaveri liikkumaan. En tiedä olenko vain unohtanut, mutta tuntuu kyllä liikkuvan ja potkiskelevan huomattavasti sisartaan enemmän. Öisinkin herään usein pikku jumppatuokioihin. Eilen esikoinen taisi ensimmäistä kertaa malttaa pitää kättään vatsalla paikallaan niin kauan, että tunsi pikku potkuja käteensä. Ilme oli näkemisen arvoinen! Esikoinen suhteutuu muutenkin vauvavatsaan äärimmäisen rakastavasti ja jakelee pusuja ja haleja useamman kerran päivässä. Usein myös iltalaulu ja iltarukous huolehditaan vauallekin.  Miehen kanssa tunnustelemme vauvan potkuja aina nukkumaanmenoaikaan, se on kiva lopetus päivälle. Ensi viikolla meillä onkin ylimääräinen ultra, jossa tarkistetaan vauvan kasvu ja istukan toiminta. En ole itse huolissani ja uskon vauvan kasvaneen hyvin, mutta kivahan se on päästä taas pientä kurkistamaan.

Rv 22 käväisin taas neuvolassa pyörähtämässä. Neuvolassa käsiteltiin Kela-asioita ja tehtiin perusmittaukset. Netissä pääsee nykään täyttämään synnytyssairaalaan esitietolomakkeen, mikä oli minusta kiva uudistus. Aion käydä kirjaamassa ylös kattavan synnytystoivelistan. Toiveenani on tällä kertaa luonnollinen ja mahdollisesti jopa lääkkeetön synnytys, mikäli kantti kestää. Tästäkin voisin postata myöhemmin tarkemmin. Neuvolassa kaikki oli hyvin, painoa on tullut tasaisesti n. 500g/vko. Verenpaineet olivat jälleen matalat, 99/66, mutta minulle lukema on melko normaali. SF-mittakin otettiin ensimmäistä kertaa, ja se oli hivenen alle keskikäyrän, mitä ei kyllä pötsin koosta päätellen uskoisi... Pari neropattia minulta on jo tullutkin tiedustelemaan, onko laskettu aika kohta käsillä. No, vielä sinne lokakuulle saisi kasvatella mahaa... Kovin kaunis ja hehkeä ei tämä raskausolemus mielestäni ole, mutta minkäs teet, kun kroppa on sen mallinen, että vatsa puskee esiin voimalla. Vatsa alkaa myös jo tuntua välillä hankalalta, sitä kiristelee usein ja painavakin mokoma on. Selkeää kasvuspurttia on havaittavissa. Seuraava neuvola meillä onkin vasta elokuussa ylimääräisen ultran vuoksi.

Kesäloma alkaa itselläni vedellä viimeisiään. Huomenna viemme illalla esikoisen mummolaan pariksi päivää hoitoon. Minulla ja miehelläni työt jatkuvat normaalisti, mutta keskiviikkona mies ja lapsi lähtevät yhteiselle lomalle Helsinkiin koko loppuviikoksi. Jään itse mielihyvin kotiin nauttimaan omasta rauhasta (ja työnteosta...). Koleasta säätiedotuksesta päätellen ensi viikko tehdäänkin etänä ihan täältä kotiluolasta käsin. Toisaalta myös kauniilla säällä teen mielelläni etäpäiviä parvekkeella loikoillen, joten työmaan ovea en todennäköisesti heinäkuussa kovin monta kertaa tule avaamaan. On se vaan ihanaa, että on kesä!

Raskausviikko 20+. It's a...

Tämä olikin jännä viikkoa. Keskiviikkona käväisimme heti aamusta rakenneultrassa. Ultraamassa oli mukava nuori nainen, joka selitti juurta jaksaen mitä teki, eikä mumissut omituisia itsekseen kuten jotkut ultraajat tapaavat tehdä. Kaikki kehon osat ja elimet käytiin järjestelmällisesti läpi, ja hyvin pysyi mukana siinä, mitä tapahtui. Vauva oli käynyt (aamiaisen saatuaan ja hetken riehuttuaan) päiväunille, ja köllötteli ihan kippurassa kohdussa. Istukka sijaitsi yllättäen aivan etuseinämässä, ja ihmeteltiinkin yhdessä, miten olen kuitenkin tuntenut liikkeitä jo niin hyvin. Aikamoisia potkutreenejä on nykyisin meneillään, ja muutaman mojovamman monotuksen olen saanut jo tuntumaan käteen saakka. Mies ei ihan vielä jaksa päivystää vatsan vierellä niin kauan, että saisi tuntumaa pikkuiseen. Liikkeethän luonnollisesti lakkaavat saman tien, kun isi laittaa käden vatsan päälle.

Ultran lopuksi kysyimme vielä bonuskysymyksenä, näkyisikö sinne jalkoväliin mitään, alkuvaiheessa kun pikkuinen piti kättään juuri sopivasti strategisten paikkojen edessä. Näkyihän sinne, ja suureksi riemastuksekseni mitään ylimääräisiä ulokkeita ei ollut havaittavissa, vaan ultraaja tulkitsi näkevänsä pienet häpyhuulet kuvassa. Meille on siis suurella todennäköisyydellä tulossa toinen tyttö! Olen iloinnut tiedosta ehkä vähän luvattomankin paljon; tärkeintähän pitäisi olla, että kaikki oli muuten kunnossa. Jotenkin olen kuitenkin aina ajatellut, että lapseni tulevat olemaan tyttöjä, joten uutinen oli erittäin tervetullut. Luulen, että olin toivonut toista tyttöä niin kovasti, että en pessimistinä uskonut todennäköisyyteen sellaista saada, vaan olin ihan varma, että tällä kertaa tulee poika. Uutinen tytöstä oli helpottava siinäkin mielessä, että isosiskon vanhaa vaatetta löytyy meiltä runsaasti, eikä siitä nimestäkään tarvitse nyt enää miehen kanssa vääntää.

Ultran yhteydessä kävi myös ilmi, että minulla oli veriseulassa jokin hormoniarvo ollut hieman viitearvoa korkeampi, ja joudun näin ollen käymään vielä heinäkuussa ylimääräisessä ultrassa varmistamassa, että istukka toimii hyvin ja vauva kasvaa. Ilmeisesti kyseisen hormonin liiallinen määrä saattaa vaikuttaa istukan toimivuuteen. Kätilö kehotti kuitenkin olemaan huoletta, ja vauvakin oli tähän mennessä kasvanut ihan käyrien mukaan. Rennolla mielellä siis kohti heinäkuuta.

Olo on alkanut tällä viikolla tuntua jo hieman enemmän raskaana olevalta, ja maanantaina kärsin lenkillä aikamoisista kivuista nivusissa. Vieläkin on kävellessä vähän vihlonut, aivan kuin olisi treenannut vähän liikaa reiden lähentäjiä. Toivon tosissani, että nämä vaivat eivät tästä pahene. En tiedä, paljonko painaisin, jos en saisi lenkkeiltyä raskausaikana enää ollenkaan. Olen kuitenkin sinnikkäästi suunnannut koiria ulkoiluttamaan lähes päivittäin, ja siihen vielä muutaman kerran viikossa pilatesta päälle. Tuntuu, että jos ei pariin päivään harrasta pilatesta, on selkä ihan jumissa heti kättelyssä.

Kesäisissä fiiliksissä mennään, vaikka mahan kasvu alkaakin jo vähän ahdistaa henkisellä puolella. Itse en koe olevani mikään maailman hehkein odottaja, vaan enemmänkin sitä sotanorsu-tyyppiä. Onneksi sentään iho kukoistaa, tukka tuntuu paksulta ja kynnet ovat vahvat ja kasvavat nopeasti. Jotain hehkua sentään!

Puoliväli!

Huhheijaa, nyt on raskaus edennyt puoliväliin! Kesällä on mahtavaa olla tässä energisessä vaiheessa: jaksaa ulkoilla, nauttia auringosta ja tehdä kesäjuttuja. Ja kyllä kai ne bikinitkin kehtaa vielä päälleen vetäistä, jos tulee hellettä. 

Vatsan puolella vauva on ollut todella aktiivinen viime viikolla, ja pieniä potkuja satelee säännöllisesti ruokailujen ja alas istumisen myötä. Muljahdukset ja möyrimiset mahassa ovat jääneet historiaan. Esikoinen odottaa jo malttamattomana, että potkut tuntuisivat myös ulospäin. Vielä ei ole kuitenkaan mitään tuntunut.

Ensi viikon keskiviikkona meillä on rakenneultra. Odotan sitä melkoisen jännittyneenä. Omat arvailut sukupuolesta ovat alkaneet tuntua todellakin pelkiltä arvailuilta, enkä yhtäkkiä olekaan enää niin varma siitä pojasta. Apua, miten voikin ihmistä jännittää! En kyllä taida kestää, jos vauva on sellaisessa asennossa, että mitään ei näy... Muuten on luottavainen olo ultran suhteen. Uskon kaiken olevan kunnossa, eikä ultraan meno siinä mielessä jännitä.

Olen ollut tällä viikolla aivan loistavalla tuulella päivähoitoon liittyvän läpimurron vuoksi: esikoinen ei ole koko viime viikolla nukkunut hoidossa päiväunia! Käymässämme vasu-keskustelussa lastentarhanopettaja kyllä sanoi, ettei heillä ole keinoja antaa lapsen olla nukkumatta, mutta kuin taikaiskusta hän päättikin sitten itse jättää päikkärit väliin. Toivottavasti sama jatkuu ensi viikolla. On ollut ihan mahtavaa, kun iltaisin jää omaakin aikaa, eikä tarvitse kukkua puoli yhteentoista vahtien, ettei lastenhuoneessa ole täydet leikit meneillään. Kurjaahan se on, että toinen joutuu edelleen puolitoista tuntia makaamaan pimeässä huoneessa mitään tekemättä, mutta onneksi tätä ei kestä enää kauan. Kesäloman jälkeen enää kuukausi päivähoitoa, ja sitten kotihoitoon vuodeksi tai pariksi. Mieskin on jo asennoitunut siihen, että viettää vähintään puoli vuotta lasten kanssa kotona. Olen todella onnellinen tästä työnjaosta. Itsellä ei pää kestä kotona olemista kovin pitkään, vaan kaipaan myös työssä käymistä ja muutakin älyllistä haastetta, kuin uhmataistelujen käymistä. Sovimmekin miehen kanssa jo yritysvaiheessa, että hänkin viettää sitten lasten kanssa osan hoitovapaista.

Mahavertailu neljän vuoden takaa, rv 20+0 ja rv 20+2

Olemme tänään viettäneet lähes koko päivän esikoisen kanssa pihalla. Ihanaa, kun se kesäkin alkaa sieltä pikku hiljaa tulla!

Raskausviikot 17+-18+

Viimeisestä postauksesta on taas vierähtänyt aikaa. Tuntuu, ettei raskaudessa tapahdu oikein mitään mullistavaa, ja muutenkin olen vain nautiskellut illoista, jolloin ei tarvitse miettiä tutkimussuunnitelman käsitemäärittelyjä, vaan saan kaikessa rauhassa keskittyä hömppäromaaniin. Kirjahyllymme sai juuri uutta täydennystäkin, joten kesä taitaa mennä nenä kiinni kirjoissa.

Raskaudessa on meneillään tosi energinen vaihe. Olen hurahtanut jumppailemaan, ja pilatesta tulee harrastettua noin joka toinen päivä puolisen tuntia kerrallaan. Teen yleensä ensin lämmittelyksi koiren kanssa kävelylenkin ja jumppailen sitten siihen päälle. Pilates on auttanut selkäjumeihinkin tosi hyvin! Tämä on tämän hetken suosikkijumppani, ja liikkeet sopivat hyvin myös raskaana olevalle (ei suoria vatsalihaksia tai selällään makuuta). Vauva on myös melko aktiivinen, ja olen tuntenut viime päivinä jo selkeitä kevyitä potkuja. Ulospäin nämä eivät vielä kuitenkaan tunnu.

Innostuimme mieheni kanssa keskustelemaan vauvan nimistä eilen myöhään yöhön saakka. Poikalapsen tapauksessa olemme kyllä pulassa, sillä mikään minun ehdottamani nimi ei miehelle sovi, eikä myöskään päin vastoin. Sopivin vaihtoehto taitaa tällä hetkellä olla yllättäen esikoisen ehdottama. Tytön nimestä olisikin sitten helpompi päästä yksimielisyyteen. Hesarin sivuilta löysin muuten mahtavan listan suomalaisista lasten nimistä.

Vauvan syntymä on pyörinyt mielessä viime aikoina kovasti, ja erityisesti imetys. Viime aikoina sosiaalisessa mediassa on kovastikin arvosteltu julkisesti imettäviä äitejä ja kehotettu peittämään itsensä esimerkiksi ravintolassa imetettäessä. Minä puolestani heitän näitä mielensäpahoittajia harsolla ja kehotan peittämään silmänsä, jos se imetys on niin hirvittävää. Vauva ansaitsee ravintonsa silloin, kun hänen on nälkä. En usko, että kukaan oikeasti haluaa tehdä imetyksestä show'ta, vaikka joskus saattaa ruokailuväline vähän vilahtaa. Imetys on yksinkertaisesti paras mahdollinen tapa ruokkia vauvaa, ja itse ainakin rohkaisen kaikkia imettämään myös julkisilla paikoilla kommenteista huolimatta. Aina voi katsoa muualle, jos normaalia vauvan ruokailua ei pysty seuraamaan. Äidin ei myöskään tarvitse lukittautua neljän seinän sisään vuoden ajaksi imettämään.

Olen myös miettinyt, että haluaisin nyt toisen lapsen kanssa luovuttaa äidinmaitoa. Esikoisen kanssa energia ei oikein tähän riittänyt, mutta maitoa tuli kyllä alussa reippaasti yli omien tarpeiden. Auttamishalun lisäksi houkuttaa maidosta maksettava kohtuullinen korvaus. Ahkerasti luovuttamallahan keräisi mukavasti vaikka lomarahaa ensi vuotta ajatellen. Täällä päin maidosta maksetaan ilmeisesti n. 25€/litra. Olettaen tietysti, että maito täyttää hygieniavaatimukset. Kävipä mielessä sellainenkin ajatus, että mitä enemmän maitoa tuottaa, sitä nopeammin raskauskilot katoavat ;) En ole koskaan neulakammoisena luovuttanut verta, mutta ehkäpä tässä voisin tehdä oman osuuteni ja luovuttaa maitoa.

Leivoimme lauantaina esikoisen kanssa ihania raparperi-valkosuklaamuffinsseja. Reseptissä on alunperin käytetty mustikoita, mutta päätin tuhota viime vuoden raparpereja pakastimesta ja kokeilin soveltaa ohjetta. Oikein maukkaita tuli; näitä voisi tarjota esikoisen 4-vuotissynttäreillä kuukauden päästä!

Raskausviikot 15+ ja 16+

Viimeiset pari viikkoa ovat kuluneet kuin siivillä. Olen viimeistellyt väitöskirjan tutkimussuunnitelman, lähettänyt sen eteenpäin ja ollut iloinen kaikesta siitä vapaa-ajasta, jota jää nyt iltaisin. Voi hyvillä mielin lukea, jumpata tai katsoa telkkaria. Eilen käväisimmekin kirjastossa uusimassa niin lapsen kuin minunkin kirjavarastoni. Muutama historiallinen romaani lisää tekee hyvää.

Raskaus sujuu siinä mielessä mainiosti, että sen unohtaa jo helposti. Olo on normaali eikä minkään sortin kolotuksia ole vielä ollut. Kiitän siitä ahkeraa pilateksen harrastamista ja ihania alaselkään kohdistuvia venytyksiä, joihin olen viime aikoina panostanut. Mieheni on muutaman kerran lattialla pyllyäni pyörittäessäni ihmetellyt, mitä puuhaan, mutta tuntuu niin ihanalta saada liikettä lantioon ja rankaan. Olen jo pohtinut hieman tulevaan synnytykseenkin valmistautumista. Mieli tekisi hankkia joku kirja tai cd, jonka avulla voisi harjoitella rentoutumista ja miettiä hyviä asentoja kivunlievitykseen ja ponnistusvaiheeseen.

Tällä viikolla käväisin myös ensimmäisessä lääkärintarkastuksessa raskauteen liittyen. Vastassa oli nuori, mielestäni hieman sympaattisella tavalla höppänä mieslääkäri, joka höpötti koko ajan savon murteella saaden miltei minutkin hermostuneeksi. Lääkäri teki gynekologisen tutkimuksen ja kuunteli sydänääneet. Sykkeet olivat 140+, hieman matalammat kuin esikoisesta. Tämä sai jotenkin alkuraskaudessa vallinneen poikaolon vahvistumaan. No, ehkä kuun lopussa koittavassa rakenneultrassa saadaan siihenkin selvyys. Itseäni jänittää kovasti sukupuoliasia. En tiedä, saako sitä sanoa ääneen, mutta toivoisin kovasti toista tyttöä. Poikakin on toki tervetullut, mutta kyllä siinä saa vähän ajatustyötä tehdä, kun on niin tottunut tähän pikkutytön äitiyteen :)

Vappupallo näyttää siman ja munkkien voimalla kasvaneen huikeisiin mittoihin, tosin kuva ei taida olla ihan suoraan sivusta otettu. Paino nousee myös samaa nopeahkoa tahtia kuin esikoisesta. Eivät onneksi neuvolassa kuitenkaan sen kummemmin siihen puuttuneet. Urheilu sentään maistuu keväisessä säässä. Mieltä ilahduttivat viime viikolla postiluukkuun kolahtaneet veronpalautustiedot, joiden turvin suunnittelemme perheen ensimmäistä kunnon lomamatkaa moneen vuoteen. Ehkäpä ensi keväänä sitten!

Rv 17+0

Raskausviikko 14+

Tällä viikolla vauvan liikkeitä on alkanut pikku hiljaa tuntumaan. Ensimmäiset kuplinnat tuntuivat rv 14+1, ja liikkeitä olen pysähtynyt yleensä kuulostelemaan iltaisin odotellessani unta sängyssä. Pienen pientä ja hentoa värinää, kuplinaa ja möyrinää mahassa tuntuu, ja etenkin eilen elokuvateatterin kroppaan saakka menevässä äänimaailmassa vatsassa kupli oikein urakalla. Esikoisesta tunsin liikkeet ensimmäistä kertaa nimenomaan leffassa muistaakseni rv 16.

Saimme pitkästä aikaa viikonlopuksi esikoisen mummolaan hoitoon, ja olemme viettäneet miehen kanssa parisuhdeaikaa. Eli syöneet hyvin, rentoutuneet, käyneet koirien kanssa lenkillä ja nukkuneet päiväunia. Eilen käväisimme illalla kaupungissa ravintolassa syömässä ja elokuvissa. Olin kyllä niin väsynyt klo 23 loppuneen leffan jälkeen, että taisin nukahtaa heti, kun sain pään tyynyyn. Viikonloppu oli oikein rentouttava, ja kohta lähdemme ajelemaan mummolaan hakemaan lasta kotiin. Toivottavasti kesällä sitten taas uusiksi!

Sain vihdoin nappaistua kuvan mahastakin. Löysin vertailukohteeksi kuvan viime raskaudesta samoilta viikoilta (ja vielä sama paita päällä!), ja yllättävän saman kokoiselta näyttää. Ja saman muotoiseltakin. Jotenkin olin kuvitellut, että tällä kertaa vatsa on valtavan kokoinen, mutta eipä se näin todistusaineiston valossa ihan siltä vaikuta.

Rv 13+

Oloissa ei ole oikein mainittavia muutoksia viime viikkoon. Nyt aletaan olla energisen keskiraskauden puolella, ja lenkkeily ja pilates maistuvat taas. Ruokailussakin olen pysytellyt terveellisen puolella, vaikka kyllä lauantain karkkipäivä oli odotettu! Nytkin tekisi ihan hulluna mieli makeaa, mutta täytyy kai koettaa kestää... Maksamakkara on ollut tällä viikolla huippuhyvää, mutta täytyy yrittää pysytellä suositusmäärien rajoissa.

Omat fiilikset raskauden suhteen ovat olleet hyvät, mutta esikoisen kanssa tuntuu olleen jos jonkinlaista takkua viime päivinä. Luulen raivareiden ja kiukuttelun johtuvan raskaudestani, mutta vaikealta tuntuu ottaa vastaan toisen tunteenpurkauksia, jotka ilmenevät välillä huutona, välillä potkimisena. Tuntuu, ettei mikään auta, lempeä ymmärtäminen tai tiukka komennuskaan. Olen menettänyt hermoni hävettävän monta kertaa ja aivan liian helposti, ja lapsi tietää juuri, mistä naruista vetää. Tunteet tuntuvat muutenkin nousseen pintaan alkuraskautta voimakkaammin, ja eilenkin kasvatin nenäliinakasaa lahjakkaasti koko elokuvaillan ajan. No, täytyy myöntää, että olemme päässeet lapsen uhman suhteen tähän saakka helpolla, joten ilmeisesti täytyy nyt vain pyrkiä tämäkin kehitysvaihe kestämään. Hieman naurattaa, tuleva kasvatustieteen tohtori ja tekisi mieli soittaa johonkin neuvontapuhelimeen, kun ei osaa omaa lastaan kasvattaa :)

Mahastakin pitäisi jaksaa taas ottaa kuvia, mutta jotenkin se on nyt jäänyt. Selvästi erottuu kuitenkin, ja pistin juuri uuden mammamalliston kevät/kesätakin tilaukseen, kun vanhat tuulitakit puristavat jo melko tiukasti. Dopplerilla olen silloin tällöin varmistellut, että kaikki on lapsukaisella kunnossa, mutta tänään (rv 14+1) kuvittelin päiväunilta herättyäni tuntevani varovaista liikettä ja pientä väreilyä mahassa. Ehkäpä ne liikkeet alkavat pian tuntua ihan kunnolla!

Raskausviikko 12+

Tervehdys taas pitkästä aikaa pääsiäisen jälkeen! Vietimme lomapätkän mummolassa ja tänään on taas palattu arkeen töiden ja päivähoidon muodossa. Nämä siirtymiset kodin ja päiväkodin, juhlan ja arjen välillä tuntuvat olevan lapselle aina rankkoja. Tänään koettiin äitiyden tähtihetkiä, kun 3-vuotias tiuskaisi uhmakkaasti kotiintulokiukuissaan minun olevan paska äiti. Luojan kiitos tämä on pahin sana, minkä lapsukainen tällä hetkellä tietää, ja sekin päiväkodista opittua. Siellä kuulemma eräs kaveri kyseistä fraasia hokee, ja meidänkin neiti on huomannut kiellettyjen sanojen voiman. Pidin melkoisen puhuttelun aiheesta kotona ja toivon viestin menneen perille. Ja minkäs teet, kaikelta ei voi valitettavasti lasta suojella. Ja pieniähän nämäkin murheet vielä loppujen lopuksi tässä vaiheessa ovat.

Raskaus etenee nyt suht turvallisilla viikoilla eteenpäin, ja maha jatkaa kasvamistaan. Nyt on kerrottu uudesta tulokkaasta kaikille läheisille. Oma vointi on ollut jatkuvasti parempaan päin, kunhan saa vain tarpeeksi ruokaa ja päiväunet. Olen yrittänyt nyt olojen helpottaessa ja pääsiäisen päättyessä kiinnittää huomiota terveellisiin elämäntapoihin. Ylimääräiset herkuttelut pois, säännöllinen ateriarytmi ja terveelliset välipalat kehiin. Karkkipäivä vain lauantaisin. Lenkkeilyä ja pilatesta jälleen kuvioihin. Tahdonvoimaahan se vain vaatii. Onneksi kevätaurinko houkuttelee taas ulkoilemaan, joskin ulkoiluvaatteet eivät meinaa enää mahtua päälle! Toivottavasti tulee kuuma kesä, mammashortseja löytyy sentään vielä kaapista.

Näihin kuviin ja tunnelmiin...

Rv 11+

Tänään raskausviikkomittariin pyörähtivät lukemat 12+0. Turvallisilla viikoilla siis aletaan olla, ja nyt saa jo vähän huokaista helpotuksesta (tai no, paljon!). Tämän viikon isoin juttu oli sydänäänien kuuleminen kotidopplerilla ensimmäistä kertaa sekä tietysti ensimmäisessa ultrassa käynti. Ostin perusdopplerin kirppikseltä, ja viikkoja oli 11+1, kun äänet kuuluivat. Ensimmäisellä kerralla sain kuuluviin vain omat sydämensykkeet, mutta patterin vaihdon jälkeen alkoi myös vauvan laukka kuulua. Kovin vaimeasti ja syvältä äänet vielä kuuluivat, mutta varmasti koko ajan paremmin. Istukka on myös kuulemma edessä ultran mukaan, mikä saattaa vaimentaa äänten kuulumista. Tarpeeksi kovaa häpyluun alle painamalla ja doppleria kallistamalla äänet kuitenkin kuuluivat.

Ultraan pääsimme sitten perjantaina rv 11+5. Mukana oli myös lääketieteen kandi, joten ultrattiin oikein perusteellisesti, ja ultraaja myös selitti kaiken todella tarkasti. Sydänmen sykkeen näimme miltei heti ja yhden lapsukaisen ultraaja onnistui löytämään. Muistaakseni sama rempseä täti ultrasi kuin esikoisestakin. Ultrassa näkyivät hienosti molemmat aivopuoliskot, kädet, jalat ja kasvojen profiili. Pienen herättelyn jälkeen vauva esitteli myös liikkeitään ja heilutteli äidille ja isälle. Viikkoja olisi ultran mukaan neljä päivää enemmän kuin kuukautisten mukaan laskettuna, mutta laskettua aikaa eivät silti vaihtaneet. Saimme mukaan peräti 5 ultrakuvaa erikoislahjana miehelleni, joka on töissä sairaalakompleksissa ja joutui lähtemään töiden takia kesken ultran kiireistä työasiaa hoitamaan. Oli uskomatonta nähdä vatsassa köllivä pienokainen, jonka olemassaolo muuten tuntuu vielä niin abstraktilta asialta. Ehkäpä odotus konkretisoituu sitten paremmin, kun liikkeitäkin alkaa tuntua.

Tällä viikolla olen aloittanut työt, ja olo on ollut väsyneempi kuin koskaan. Päiväunet ovat jääneet väliin monena päivänä, ja olen ollut ihan valmista kauraa sänkyyn jo kahdeksan aikaan illalla. Olen myös nukkunut jotenkin kevyesti, ja herännyt aina viimeistään 6.30 ilman herätyskelloa. Ehkäpä tämä lisääntynyt valo aiheuttaa nukkumisvaikeuksia. Pahoinvointia on vielä lievästi, varsinkin heti yö- tai päiväunilta herättäessä. Maha on jo selkeästi havaittavissa, ja kevättakki alkaa pikku hiljaa kiristää. Taitaa tulla meikäläisestä taas valtava tässäkin raskaudessa.

Esikoiselle pääsimme kertomaan raskaudesta heti ultran jälkeen. Makoilimme koko porukka sängyllä, näytin hänelle selkeintä ultrakuvaa ja kysyin, arvaako hän, kuka kuvassa on. Urho (ranskanbulldoggimme) oli ensimmäinen arvaus! Toinen arvaus oli hän itse. Jouduin vähän johdattelemaan ja kysyin, arvaako hän, kuka mahassani voisi asustella. Urho taisi taas olla ensimmäinen arvaus naurunpyrskähdyksen kera. Sitten 3-vuotiaan silmiin syttyi ihana oivalluksen loiste ja hän tokaisi "vauva"! Nyt ei sitten juuri muusta olekaan puhuttu kuin vauvasta ja isosiskoudesta. Lapsi on äärimmäisen iloinen ja innostunut pikkusisaruksestaan. Nyt pitäisi vielä jaksaa odotella sinne syksyyn saakka. Ihana ja iloinen viikko tämä siis ollut!

Raskausviikko 10+

Niin nämä viikot vain vierivät ilman, että ehtisi ajatustakaan uhrata blogille. Viimeisin viikko on ollut odotusta täynnä. Ensimmäinen ultra häämöttää edessä, ja joka päivä odotan soittoa, koska pääsisin aloittamaan työt. Elämä tuntuu ihmeelliseltä välitilassa leijumiselta. Olo on hieman ehkä alakuloinen, mutta kyllä tämä tästä, kun asiat alkavat taas rullata eteenpäin.

Maha alkaa näkyä jo epäilyttävästi, ja omat vanhempani arvasivat tällä viikolla minun olevan raskaana jonkin kuudennen aistin avulla. Ihan vaan viattomasti kysyivät, että onko tulossa perheenlisäystä. Itse olen halunnut pitää raskauden salassa nyt ensimmäiseen ultraan saakka, mutta kasvava maha alkaa paljastaa, ja muutamia merkitseviä katseita olen jo navanseudulle saanut. Mielessä on pyörinyt ajatus jopa monikkoraskaudesta vatsan kasvaessa niin hurjaa vauhtia, mutta en usko sen olevan kovin realistinen kuvitelma.

Raskausoireet tuntuvat olevan helpottamaan päin. Väsymys on kyllä vielä kova ja päiväunet maistuvat, mutta voimakasta pahoinvointia ei ole enää ollut. Ruokahalutkin tuntuvat jo hieman järkevöityneen, vaikka painoa onkin kertynyt jo pari kiloa... ehkä se tästä vielä tasaantuu! Jaksoin pitkästä aikaa eilen jumpatakin, ja pilates tuntui kovin mukavalta. Selkä on aloittanut reistailun jo tässä vaiheessa raskautta, ja ristiselkä tuntuu kipeytyvän ja jumiutuvan yön aikana. Tästä johtuen uni on ollut hieman katkonaista, ja joudun vaihtamaan asentoa jatkuvasti. Ehkäpä tuo pilates auttaa jumituksiin, kun alkaa taas säännöllisesti harrastamaan. Uusi sänky on kyllä haavelistalla heti taloudellisen tilanteen salliessa. Mieluiten sellainen, jossa on erilliset patjat minulle ja miehelle, me kun olemme niin eri kokoisia.

Perjantaina seurailimme muuten esikoisen kanssa auringonpimennystä minikokoisella "camera obscuralla". Itse olin ihan innoissani, 3,5-vuotias ei niinkään tainnut vielä ymmärtää pimennyksen päälle. Se jäi sentään mieleen, että seuraava pimennys tulee vasta sadan vuoden päästä.

Ehkäpä ensi viikolla blogissa jo vähän muutakin kuin raskausjuttuja :)

Rv 9+

Huh, pitkällä ollaan jo raskausviikoissa! Tänään lukemaksi vaihtui 10+0 ja olo on edelleen vahvasti raskas. Perjantaina tosin koin jostain syystä epätoivon hetkiä ja ajattelin kauhulla kahden viikon päässä häämöttävää ultraa, jossa epäilin löytyvän menehtyneen sikiön. Lauantaina taisi olla lisäksi hieman oireettomampi päivä, ja taas tuli tehtyä monet kauhugooglettelut raskausoireiden häviämisestä. Tänään olen kuitenkin ollut jälleen "normaalin" väsynyt ja pahoinvoiva, joten hyvillä mielin mennään eteenpäin. Laitoin myös kirppikseltä hyvään hintaan tilaukseen kotidopplerin, jolla ajattelin kokeilla kuunnella sydänääniä. Ilmeisesti aika moni on ne jo 10-viikolta saanut kuuluviin.

Maha on jatkaa edelleen epäilyttävää (järkyttävää!) pömpötystä ja lapsikin kyseli tänään illalla suihkussa, että äiti miksi sulla on noin pullee maha. Mutisin jotain paljon syömiseen liittyvää ja hymyilin salaa itsekseni. Samalla käytiin läpi naisen anatomiaa ja sain vastailla kysymyksiin mm. siitä, miten se vauva pääsee mahasta äidin ihon alta pois. Pimpissä sijaitseva vauvan käytävä sai 3-vuotiaassa aikaan hihitystä kuin pahimmassakin teinissä. Parin viikon päästä saamme toivottavasti kertoa esikoisellekin hyviä uutisia.

Olen edelleen ollut armottoman väsynyt ja paha olo iskee aina muutama minuutti ennen seuraavaa kolmen tunnin välein tapahtuvaa ruokailua. Rasvaisesta ruuasta olen saanut myös huonon olon, ja keitot ovat maistuneet kovasti. Minestrone-keittoon jäi oikein himo, ja sitä taidetaan nauttia jälleen ensi viikollakin. Naamaan ilmestyvät megafinnit viihtyvät edelleen riesanani ja olo ei ole muutenkaan mitenkään erityisen hehkeä. Odottelen lähinnä ajan kuluvan ja olon pikku hiljaa paranevan. Työsopimusasioissa on taas jotain häikkää, joten en pääsekään aloittamaan vielä maanantaina, kuten alunperin piti. Odottelua siis kaikki tyynni. Onneksi sentään karvakaverit osaavat ottaa rennosti:

Raskausviikot 7+ - 8+

Energiat ovat olleet kahtena viime viikkona melko vähissä blogin kirjoittamiseen. Väsymystä riittää, mutta kuvotukset tuntuvat onneksi tällä viikolla jo hieman vähentyneen. Odotan kauhulla työelämään paluuta ja 8 tunnin työpäiviä. Onneksi työni tulee olemaan aikataulujen puolesta joustavaa, eikä tarvitse pelata kellokortin kanssa. Vähän jännityksellä silti odotan huomista päivää, joka alkaa kevyesti kahdella kokouksella klo 10-16. Puolen tunnin tauon ehdin pitää välissä. Nyt on totuteltava taas eväiden roudailuun töihin.

Rv 8+1 kävin myös ensimmäistä kertaa neuvolassa. Kaikki oli niinkuin pitikin mittausten mukaan. Paras uutinen taisi olla, että en ilmeisesti joudu sokerirasitukseen, tai ainakin niin tämä nuori "täti" minulle ohimennen mainitsi. Verenpaineet olivat taas vaihteeksi melko matalat, 104/54 muistaakseni. Ei kai siis ihme, että tekee mieli syödä suolaista ruokaa ja lakua koko ajan? ;) Sydänääniä terkka ei halunnut vielä kokeilla kuunnella, sillä kuulumattomuus tässä vaiheessa kuuluu asiaan, mutta voi aiheuttaa stressiä. NT-ultraan saatiin aika tämän kuun loppuun.

Olen viime päivinä tuntenut valtavaa kateutta niille naisille, jotka himoitsevat raskausaikana terveellisiä ruokia ja kerryttävät sen maksimissaan 8 kiloa painoa. Minulla ei viime aikoina ole muu pyörinyt päässä, kuin mahdollisimman suolainen ja tukeva ruoka. Intialaista, kebabia, pizzaa, mäkkäriä, juustoja, you name it... Makeaa ei sentään ole tehnyt samaa tahtia mieli. Voisin syödä rekkamiehen annoksia (ja välillä syönkin). Ehkäpä tämä tästä tasoittuu ensimmäisen kolmanneksen jälkeen! Parempi olisi. Poikaolo on muuten tällä viikolla hävinnyt, ja nyt on vähän sellainen 50/50 -olo.

Hyvillä mielin uudelle raskausviikolle!

Raskausviikko 6+

Lyhyestä virsi kaunis. 

Olen voinut melkoisen pahoin ja nukkunut suurimman osan viime viikosta. Onhan se hienoa tuntea olevansa raskaana, mutta nämä olot ovat jotain ihan käsittämättömiä! En muista ollenkaan kärsineeni tällaisesta kuvotuksesta esikoisen raskaudessa. Mieleen on hiipinyt myös poikaolo maha-asukkaasta... Ensi viikolla palataan asiaan toivottavasti paremmin voimin!