Ensimmäiset viikot vauvan kanssa

Blogi on elänyt hiljaiseloa syystä nimeltä vauva. Suloinen pikkuinen on melkoinen sylikissa, eikä ylimääräistä aikaa turhille hömpötyksille kuten blogin kirjoittamiselle juuri siunaannu. Tänäänkin laitoin tunnollisesti tiskit ja pyykit ennen koneelle istahtamista. Vauva on uinunut puolitoista tuntia vaunuissa parvekkeella, mikä on tässä huushollissa todella harvinaista. Vauvan hyväntahtoisuus vaihtelee päivittäin: toisina päivinä nukutaan ihan yksikseen pitkät päiväunet, toisina taas ei suostutua päikkäreille edes äidin ja tissin kera. Vaunuissa sentään nukkuu aikansa, ainakin kun jaksaa heijata.

Yllättävän ihanaa tämä vauva-arki on kuitenkin ollut! Vauva on erittäin rakastettava ja hurmaava. Esikoinenkin tykkää hänestä valtavasti, ja onneksi harmitukset kohdistuvat meihin vanhempiin, ei pikkusiskoon. Vauva on solahtanut arkeemme yllättävänkin helposti, kuin olisi kuulunut perheeseen pidemmänkin aikaa. Hoitorutiinit tulevat selkärangasta ja imetys on sujunut hienosti. Maitoa tulee juuri sopivasti ja pikkuinenkin vaikuttaa ihan tyytyväiseltä, mitä nyt toisen rinnan suihkuaminen ja toisesta hänen makuunsa liian hitaasti tuleva maito välillä harmittavat.

Univaje on ehkä se pahin uhka onnellisuudelle tässä vaiheessa. Välillä yöunet jäävät lyhyiksi eikä päiväuniakaan oikein saa otettua. Pelastuksia ovat olleet tunnin mittainen Pikku Kakkonen, jonka aikana saa usein jonkin verran unta vauvan kanssa esikoisen istuessa liimattuna tuolissaan. Olen muutenkin mennyt helpoimman kautta, ja ottanut esimerkiksi vauvan sänkyyn nukkumaan viereeni yösyöttöjä helpottamaan. Mies on ihan omasta tahdostaan siirtynyt esikoisen huoneeseen vierassänkyyn nukkumaan. Toimii kaikille näin parhaiten! Hieman kyllä jo odotan, että saisin aikuistakin uniseuraa jo pian...

Vauva on pyörinyt menossa mukana aktiivisesti. Myös akateeminen aivopesu on aloitettu pienestä pitäen, ja pikkuinen oli tällä viikolla mukanani tutkijaseminaarissa narratiivisesta haastattelusta kuulemassa. Mitään työjuttuja en ole kyllä ehtinytkään miettiä äitiyslomalla, mutta ehkä sitten muutaman kuukauden päästä, kun vauvallakin alkaa jo olla rytmiä ja pidempiä unijaksoja (toivon mukaan...). Haamuminäni oli kyllä eilen Kasvatustieteen päivillä Vaasassa pitämässä esitelmää kesällä tehdystä tutkimuksesta (kollegat onneksi hoitivat puhumiset tällä kertaa!).

Synnytyksestä palautuminen on sujunut hienosti. Vielä olisi sellaiset 3-4 kg raskauskiloja sulatettavana, mutta ne tuntuvat kyllä häviävän ihan itsestään, jos vain malttaa pysyä herkuista erossa. Liikuntaa olen aloitellut vaunulenkkien merkeissä ja eilen vetäisin ensimmäiset varovaiset jumpat. Ehkä se keskivartalo alkaa sieltä pikku hiljaa taas löytymään ja imetysjumit hartioista poistumaan. Siitä en kyllä viitsi edes kertoa, miten tyhmyyksissäni menin kokeilemaan vanhoja farkkuja jalkoihin... Olisi pitänyt viime kerrasta oppia!

Tällaiset kuulumiset tällä kertaa, ehkäpä ehdin jossain välissä taas päivittelemään ahkerammin.

RV 32+

Huh helpotusta! Tällä viikolla käväisin ultrassa painoarviossa, ja mittausten mukaan vauva kasvoi nätisti keskikäyrällä. Ilmeisesti herkuton ja terveellinen ruokavalio on tepsinyt, tai sitten viimeksi mittauksessa oli vähän virhettä. Lääkäri totesi myös, että vauvalla on pyöreän mallinen pää, joka tekee painoarvion korkeammaksi. Joitain pään mittojahan painoarvioon otetaan mukaan, ja pyöreän mallisesta päästä saa luonnollisesti leveämmän mitan kuin soikeasta. Ilmeisesti "normaalimman" muotoisella päällä painoarvio olisi ollut n. 200 g pienempi. Tällä hetkellä arvioitu paino oli siis 2200 g. Terveellisellä ruokavaliolla kuitenkin jatketaan, joskin pientä satunnaista herkuttelua aion ehkä itselleni sallia :) Oli kyllä mukavaa nähdä vauvan taas liikkuvan ultrassa! Mielestäni pienokainen oli vähän enemmän omilla kasvonpiirteilläni varustettu tällä kertaa, kuin mieheni. Esikoinenhan oli ihan mieheni kopio syntyessään. Kyllä nykylaitteilla vaan saa upeaa kuvaa vatsan sisään!

Tällä viikolla olen viettänyt huikeita ja haikeita hetkiä töissä. Kaksi viikkoa enää jäljellä, eikä mieli tekisi vielä ollenkaan pois. Esimies ja useimmat lähimmät työtoverit ovat seuraavat viikon tai kaksi konferenssimatkoilla, joten tulen varmaankin tekemään aika paljon etätöitä ainakin ensi viikolla, kun on luvattu nättiä säätä. Etätyö on vähän kuin puoliksi lomalla olisi, parvekkeella samalla aurinkoa ottaessa. On kyllä uskomatonta, miten etuoikeutettua työtä tämä on. Saa itse määritellä työssäoloajat ja -paikat sekä vaikuttaa vahvasti työn sisältöön. Konferenssimatkat kustannetaan lentoineen ja majoituksineen esimerkiksi ensi viikolla aurinkoiselle Kyprokselle, jonne työkaverit lentävät kehittämään itseään ja verkostoitumaan. Suurin ongelma taitaa olla valita mukaan oikeat bikinit... Aivan uskomattoman etuoikeutettua, ja laittaa ainakin itseni nöyräksi. Voisiko tätäkin hyvinvointia hieman tasaisemmin jakaa suomalaisten työntekijöiden kesken?

Esimieheni kanssa kävimme hyvät keskustelut ennen hänen reissujaan ja oman äitiyslomani alkua. Sain hyvää palautetta työstäni ja kannustusta jatkaa valitsemallani alalla. Tuntui todella mahtavalta saada hyvää palautetta, sillä tutkijan työ on itsessään sellaista, että koskaan ei tunne tekevänsä tarpeeksi hyvää työtä ja välillä oma teksti tuntuu niin huonolta ja saavutukset mitättömiltä. Juttelimme myös mahdollisuudesta jatkaa hommia äitiyslomallakin tuntityönä. Opetushommia ja mahdollisesti konferenssiesiintymisiäkin saattaisi olla tulossa ensi vuoden puolella. Pienet työjutut äitiysloman ohelle olisivat kyllä erittäin tervetulleita!

Oma vointi on tällä viikolla ollut hyvä. Päiväunia tunnun kyllä tarvitsevan, ja selkeästi rennommin on saanut ottaa liikunnan suhteen. Harjoitussupistuksetkin ovat olleet aavistuksen napakampia ja tiheämpiä kuin ennen. Ehkäpä sitä näillä viikoilla on jo oikeuskin vähän himmailla... Kuvittelenkohan vaan, vaiko näyttääkö tuo maha siirtyneen hieman alemmas viime viikosta?

Vain kaksi kättä

Kukaan ei varmaan ole voinut viime päivinä välttyä uutisilta hallituksen käsittämättömistä leikkauskohteista. Itseäni ottaa ehkä eniten sydänalasta päivähoitoon kohdistuvat leikkausvaatimukset: ryhmäkokojen kasvattaminen, henkilöstön kelpoisuusvaatimusten höllentäminen ja esiopetuksen muuttaminen maksulliseksi kerhotoiminnaksi. Lyhyesti sanottuna kyse on täydellisestä varhaiskasvatuksen laadun ja varhaiskasvatuslain uudistamisen alasajosta.

Voin kertoa, että hallituksen kaavailemat leikkaukset ovat aiheuttaneet närää sekä henkilökohtaisella tasolla perheemme tulevaisuutta ajatellen, että myös ammatillisella tasolla kasvatustieteilijänä. Omalla työpaikallani käytäväkeskustelut ovat käyneet kuumana varhaiskasvatuksen tutkijoiden keskuudesa, ja leikkauksia vastustetaan yksimielisesti. Tutkittua tietoa varhaiskasvatuksen heikentämisen vaikutuksista voi lukea vaikkapa täältä. Kirjoittajina mm. allekirjoittaneen asiantuntevia tutkijakollegoita.

Oman tutkimusaihepiirini saralta haluan sanoa, että olen erityisen huolissani leikkausten vaikutuksesta matalammasta sosioekonomisesta asemasta tulevien lasten arkeen ja tulevaisuuteen. Korkealaatuisesta varhaiskasvatuksesta on todettu hyötyvän erityisesti huono-osaisempien lasten. Varakkaampien perheiden vanhemmilla on lisäksi varaa valita: he voivat esimerkiksi laittaa lapsensa kalliimpaan yksityiseen päiväkotiin, jossa ryhmäkoot voidaan pitää pienempinä ja panostaa kasvatuksen laatuun. Tätäkö hallitus todella Suomessa haluaa? Luokkaerojen kasvua ja lasten asettamista pienestä pitäen eriarvoiseen asemaan? Haluammeko todella yhteiskunnan, jossa jo tiettyyn päiväkotiin pääseminen määrittää suunnan elämälle? Eikö 90-luvun laman leikkauksista opittu mitään? Köyhyys ja huono-osaisuus periytyvät vanhemmilta lapsille, ja vaikutukset näkyvät pitkälle aikuiselämään.

Päiväkodissa hoitajilla ja lastentarhanopettajilla on jo valmiiksi kädet täynnä. Isot ryhmät pursuilevat lapsista, joista monella saattaa lisäksi olla erilaisia oppimisvaikeuksia tai muita erityistarpeita. Kiire, meteli ja aikuisten ehtimättömyys aiheuttaa lapsissa stressiä, jolla saattaa olla pitkäaikaisia vaikutuksia lapsen kehitykseen. Jospa lähdettäisiin miettimään niitä säästökohteita jostain muualta, kuin kaikkein pienimmistä. Kansakunnan tulevaisuudesta.

Mikäli asia huolettaa, kannattaa ehdottomasti käydä allekirjoittamassa adressi varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen kasvattamista vastaan. Lisätietoa asiasta löytyy myös Facebook-ryhmästä "Vain kaksi kättä".

Blessed

Hiippailin keskiviikon ja torstain välisenä yönä vessaan yöpissalle ja kellonaikaa tarkastaessani huomasin kännykkään ilmestyneen sähköpostiviestin. En todellakaan alkanut sitä keskellä yötä avata (se olisi kuitenkin myöhästymisviesti kirjastosta) - ja hyvä ehkä niin, sillä siinä olisi voinut yöunet mennä!

Aamulla sydän pomppasi kurkkuun, kun herättyäni huomasin viestin tulleen Suomen kulttuurirahastosta. "Kasvatustiet. maisteri xx. Hakemuksenne: xx käsittelevään väitöskirjatyöhön. Ilmoitamme kohteliaimmin, että Teille on vuoden 2015 haussa myönnetty apurahana xx euroa  jättämänne hakemuksen perusteella." Mieheni heräsi kiljaisuuni ja luuli vähintään tulipalon syttyneen, kun riemuitsin mahtavasta viestistä. Apuraha kattaa työskentelykustannukset vuoden ajaksi, joten äitiysloman jälkeen voin melko joustavasti miettiä, koska palaan tutkimuksen pariin. Tämä oli ehkä parasta, mitä tässä elämäntilanteessa voi tutkijalle eteen tulla!

Olen miettinyt, mistä nämä kaikki mahtavat jutut ja suorastaan siunaukset elämääni ovat tulleet viime syksyn ja alkukevään vastoinkäymisten jälkeen. Työttömyysjaksollekin on löytynyt merkityksensä, kirjoittelinhan apurahahakemuksenkin sinä aikana. Pahimpien raskauspahoinvointien aikaan ei tarvinnut olla töissä, vaan työkin pääsi alkamaan vasta olojen helpotettua. Jälleen täytyy muistuttaa itseään siitä, että kyllä elämä kantaa, omista epäilyistä ja kriiseilyistä huolimatta. Kiitokset lähetän jonnekin ylöspäin, ja toivon muistavani seuraavalla kertaa olla luottavaisemmin mielin. Kävimme tänään mieheni kanssa juhlistamassa asiaa herkkulounaalla, minä viis veisaten kertyneistä raskauskiloista. Illalla lompsin vastapainoksi koirien kanssa lenkille. Ihanaa, kun taas jaksaa liikkuakin!

Kaupungin kattojen yllä

Tällä viikolla pääsin vihdoin aloittamaan työt. Vanha työpaikka, uudet kuviot. Uusi tittelikin pelottaa ja luo paineita. Olenko tarpeeksi hyvä, fiksu ja osaava? Toisaalta työ on myös mahdollisuus edetä uralla ja kasvattaa omaa osaamista tulevaisuutta varten. Onneksi meillä on hyvä tiimi, ja yksin ei tarvitse puurtaa! Huijarisyndrooma meinaa silti välillä iskeä: koskahan paljastuu, että en oikeasti olekaan niin hyvä kuin kuviteltiin...

Tänään juuri puhuimme työkaverin kanssa uran ja perheen yhdistämisestä. Nykyisessä pätkätyömaailmassa perheen perustaminen tuntuu vaativan valtavaa uskallusta. On inhottavaa joutua punnitsemaan, laittaako vauva aluille vai hakeako mielenkiintoista määräaikaista työtä, johon ei taatusti pääse enää äitiysloman jälkeen palaamaan. Tietysti on olemassa positiivisia poikkeuksiakin: eräs tuttavani vakinaistettiin juuri ennen äitiysloman alkua. Harvinaista herkkua tämä taitaa kuitenkin olla, ja sääliksi käy sitäkin ystävää, jonka määräaikainen sopimus päättyy kesällä hänen jäädessään pian äitiyslomalle. En usko, että jatkoa luvataan.

Itsekin olen joutunut etenemään päivä kerrallaan -asenteella ja pyrkinyt luottamaan siihen, että kyllä tekevälle työtä löytyy. Nyt on siinä mielessä ihana tilanne, ettei tarvitse ainakaan puoleentoista vuoteen huolehtia työasioista. Äitiyslomalla on sitten aikaa rauhassa katsella, miten sitä juustoa tuodaan leivänpäälle jatkossa.

Täytyy kyllä sanoa, että olen pienestä jännityksestä huolimatta äärimmäisen innostunut uudesta työstä! Työkaverit ovat mahtavia, eikä työhuonenäkymissäkään ole mitään valittamista ;) Vertaistukea on nopeasti saatavilla ja on ihanaa työskennellä samassa tilanteessa olevien samanhenkisten nuorten naisten kanssa. Ehkä tästä voisi elämänuraakin jossain vaiheessa ajatella, kaikesta epävarmuudesta huolimatta.

Unelmia, prosesseja ja perslihaksia

Jos tästä (toivottavasti väliaikaisesta) työttömyydestä jotain hyvää haluaa hakea, niin ainakin tohtoriopintoja varten työstämäni tutkimussuunnitelma on edennyt hienosti. On oikeastaan ollut ihan mahtavaa työskennellä kotoa käsin, uppoutua päivittäin seitsemäksi tunniksi tutkimuksen maailmaan ja kaikessa rauhassa antaa ajatusten lentää. Koirat ovat kuorsanneet kylki kyljessä vieressäni, ja tunti jos toinenkin on kulunut artikkeleita selaillessa ja Google-dokumenttia täydennellessä. Pienoinen tallennuspaniikki on jo iskenut, ja 18 sivua tekstiä on tiukassa tallessa parissa eri paikassa.

Tutkimuksen suunnittelu ja tekeminen on kyllä parhaillaan mahtavaa flow'ta, jolloin voi tuntikausia pomppia lähteestä toiseen ajatusten kiitäessä hurjaa vauhtia eteenpäin. Paras tunne on se, kun keksii vihdoin yhdistävän tekijän tai puuttuvan palikan tekstiin, ja oma kirjoitus näyttää taas hetken yhtenäiseltä ja kauniilta kokonaisuudelta. Kunnes löytää taas jonkin mielenkiintoisen uuden polun, jota voisi vielä kokeilla. Vaikeinta on tässä vaiheessa osata rajata ja yrittää olla tekemättä koko väitöskirjaa heti kerralla. Neljän vuoden prosessihan tämän pitäisi olla, ei kahden kuukauden rutistus. Välillä on toki sellaisiakin hetkiä, että koko homma takkuaa ja mistään langanpäästä ei tunnu saavan kiinni, mutta pääasiassa tämä on kyllä ollut todella antoisaa hommaa.

Tämän viikon lopussa olen luvannut lähettää ohjaajalleni ensimmäisiä tekstinpätkiä arvioitavaksi. Inhoan lähettää menemään keskeneräistä tekstiä, mutta eipä tässä kai muu auta. Ja sitä paitsi kirjoitustyötä saa vauhdilla eteenpäin, kun tietää, että pian täytyy saada jotain valmista esitettävää. Ohjaajani vinkkasi minulle jokin aika sitten myös eräästä rahoitushausta, joka voisi sopia tutkimukseni teemaan. Olisihan se ihan mahtavaa saada tutkimukselle rahoitusta jo tässä vaiheessa, ehkä peräti jo pariksi vuodeksi. No, toivoa saa, mutta tutkimusrahoitukset ovat niin kilpailtuja, että en nosta toiveita kovin korkealle tässä vaiheessa. Nyt nautin kuitenkin tästä meneillään olevasta prosessista ja siitä, että minun on mahdollista täyspainoisesti tutkimukseen paneutua. Perslihaksia tämä tosin vaatii :)

13.12.

Oi mikä päivä! Olen ollut kotona ihan yksin. Aamulla heräilin koiria lenkittämään ihanaan siniseen talven ihmemaahan. Karvaturritkin menivät ihan sekaisin lumesta, ja lähdettiin hetkeksi metsään juoksentelemaan. Miten ihanaa olikaan, kun ei tarvinnut pestä koiria lenkin jälkeen!

Käväisin myös töissä tekemässä vähän tiedonhakua tutkimussuunnitelmaa varten. Taustateoriaa on jo lähemmäs parikymmentä artikkelia ja saman verran kirjoja odottelee pinossa pöydällä, mutta paperille tuntuu vaikealta saada ajatuksia siirtymään. Pitäisi varmaan ottaa palanen kerrallaan ja alkaa vain kirjoittaa jostain asiasta. Jospa sitten joululomalla saisi kunnon kirjoitusvaihteen päälle.

Vielä päivän joululaulut:

Töitä ja intohimoja

Taidan olla siitä onnellisessa asemassa, että todella pidän työstäni ja koen toimivani haastavissa ja mielekkäissä tehtävissä. Palkkaa nyt voisi ehkä vähän enemmän saada, mutta se ei ole koskaan ollut itselleni kynnyskysymys. Mieluummin teen sellaista työtä, josta nautin, kuin kovapalkkaista työtä, jossa stressiä ja epämiellyttäviä työtehtäviä on liikaa. Olen ollut nykyisessä työyhteisössäni erilaisissa tehtävissä jo jonkin aikaa, ja minun täytyy sanoa, että olen kovasti tykästynyt akateemiseen kulttuuriin ja maailmaan kaikista sen varjopuolista huolimatta. Työni on itsenäistä, luovaa ja saan työskennellä itselleni tärkeiden asioiden hyväksi. Työkaverit ovat fiksua ja mukavaa porukkaa, ja saman tieteenalan ihmisillä riittää aina kahvipöydässäkin mielenkiintoista keskusteltavaa.

Olen viime aikoina ollut töissä "yes woman" -asenteella. Olen käytännössä sanonut kaikkiin minulle ehdotettuihin asioihin kyllä. Viime keväänä tartuin mahdollisuuteen ja siirryin organisaation sisällä vaativampiin tehtäviin. Samoin sain kutsun liittyä erään tutkimusryhmän jäseneksi, mikä oli juuri se sysäys, jota itse kaipasin uskaltaakseni tarttua unelmaan väitöskirjatyöskentelyn aloittamisesta. Tänä syksynä olen ylittänyt itseni ja esiintymisjännityksestä huolimatta pitänyt mm. ex tempore esitelmän työprojektistani japanilaisille professorivieraille englanniksi sekä uskaltautunut esittelemään tutkimussuunnitelmaani kansainväliselle tutkimuksen arviointipaneelille. Tilaisuuksiin tarttuminen ja uskaltaminen ovat olleet hurjan voimaannuttavia kokemuksia ja olen saanut valtavasti itsevarmuutta työskentelyyni ja omien ajatusten esiin tuomiseen.

Matka duunariperheen lapsesta yliopiston akateemisessa kulttuurissa työskenteleväksi asiantuntijaksi (enkä vieläkään miellä itseäni asiantuntijaksi) ei ole ollut yksinkertainen, ja tätä tematiikkaa haluaisin käsitellä myös tulevassa väitöskirjassani. Suhtaudun melko intohimoisesti yhteiskuntaluokan käsitteeseen, ja vaikka aiheesta ei Suomessa saakaan ääneen puhua, ovat yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja luokkaerot myös meillä asioita, jotka vaikuttavat ihmisten elämään. Meillä on niitä, jotka käyvät Stockmannilla ja niitä, jotka asioivat Tokmannilla. Toiset lentävät säännöllisesti etelän lämmöstä nauttimaan, toiset seilaavat Viking Linella Tukholmaan. Kaupungeissa tiedetään, mistä asuinalueelta kannattaa asunto hankkia ja missä päin asuvat ne, jotka eivät muualle pääse. Suosittelen ehdottomasti lukemaan Katriina Järvisen ja Laura Kolben kirjan "Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa", mikäli aihepiiri kiinnostaa. Tulen varmasti aihepiiriä jatkossakin blogissani sivuamaan, sen verran mielenkiintoista on katsella maailmaa yhteiskuntaluokan näkövinkkelistä!