Vain kaksi kättä

Kukaan ei varmaan ole voinut viime päivinä välttyä uutisilta hallituksen käsittämättömistä leikkauskohteista. Itseäni ottaa ehkä eniten sydänalasta päivähoitoon kohdistuvat leikkausvaatimukset: ryhmäkokojen kasvattaminen, henkilöstön kelpoisuusvaatimusten höllentäminen ja esiopetuksen muuttaminen maksulliseksi kerhotoiminnaksi. Lyhyesti sanottuna kyse on täydellisestä varhaiskasvatuksen laadun ja varhaiskasvatuslain uudistamisen alasajosta.

Voin kertoa, että hallituksen kaavailemat leikkaukset ovat aiheuttaneet närää sekä henkilökohtaisella tasolla perheemme tulevaisuutta ajatellen, että myös ammatillisella tasolla kasvatustieteilijänä. Omalla työpaikallani käytäväkeskustelut ovat käyneet kuumana varhaiskasvatuksen tutkijoiden keskuudesa, ja leikkauksia vastustetaan yksimielisesti. Tutkittua tietoa varhaiskasvatuksen heikentämisen vaikutuksista voi lukea vaikkapa täältä. Kirjoittajina mm. allekirjoittaneen asiantuntevia tutkijakollegoita.

Oman tutkimusaihepiirini saralta haluan sanoa, että olen erityisen huolissani leikkausten vaikutuksesta matalammasta sosioekonomisesta asemasta tulevien lasten arkeen ja tulevaisuuteen. Korkealaatuisesta varhaiskasvatuksesta on todettu hyötyvän erityisesti huono-osaisempien lasten. Varakkaampien perheiden vanhemmilla on lisäksi varaa valita: he voivat esimerkiksi laittaa lapsensa kalliimpaan yksityiseen päiväkotiin, jossa ryhmäkoot voidaan pitää pienempinä ja panostaa kasvatuksen laatuun. Tätäkö hallitus todella Suomessa haluaa? Luokkaerojen kasvua ja lasten asettamista pienestä pitäen eriarvoiseen asemaan? Haluammeko todella yhteiskunnan, jossa jo tiettyyn päiväkotiin pääseminen määrittää suunnan elämälle? Eikö 90-luvun laman leikkauksista opittu mitään? Köyhyys ja huono-osaisuus periytyvät vanhemmilta lapsille, ja vaikutukset näkyvät pitkälle aikuiselämään.

Päiväkodissa hoitajilla ja lastentarhanopettajilla on jo valmiiksi kädet täynnä. Isot ryhmät pursuilevat lapsista, joista monella saattaa lisäksi olla erilaisia oppimisvaikeuksia tai muita erityistarpeita. Kiire, meteli ja aikuisten ehtimättömyys aiheuttaa lapsissa stressiä, jolla saattaa olla pitkäaikaisia vaikutuksia lapsen kehitykseen. Jospa lähdettäisiin miettimään niitä säästökohteita jostain muualta, kuin kaikkein pienimmistä. Kansakunnan tulevaisuudesta.

Mikäli asia huolettaa, kannattaa ehdottomasti käydä allekirjoittamassa adressi varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen kasvattamista vastaan. Lisätietoa asiasta löytyy myös Facebook-ryhmästä "Vain kaksi kättä".

Ravintoa ruumiille ja sielulle

Taitaa olla taas se aika vuodesta, kun hankkiudutaan eroon joulupöhöstä, jätetään hiilarit pois ja suunnataan lenkkipolkua tallaamaan. Ruokavalio ja treeni ovat normaaliakin enemmän esillä, ja suoraan sanoen minulla alkavat pursuta laihdutusvinkit ja hyvän olon hehkuttaminen jo korvista. Kaikki ruoka-aineet tuntuvat olevan pahasta ja kenelläkään ei voi mitenkään olla hyvä olo, jollei syö puhtaasti (ei viljaa sokeria tai maitotuotteita) ja treenaa vähintään kolme kertaa viikossa.

Tuntuu, että ruokavalioissa on usein kyse kontrollista ja toisaalta myös identiteetin rakentamisesta ja itsensä korostamisesta. Syömällä tietyllä tavalla on mahdollista osoittaa, että tämä elämänalue minulla on hallinnassa, olen hyvä ihminen ja teen oikeita valintoja. Oman sosiaalisen statuksen voi osoittaa elämäntavoilla: minulla on aikaa, tahtoa, tietotaitoa ja resursseja panostaa ruokavaliooni ja hyvinvointiini, tehdä oikein ja erottua muista. En väitä, etteikö jollekin oikeasti voisi tulla hyvä oli tietynlaisesta ravitsemuksesta, mutta kyse on mielestäni usein myös oman itsen "brändäämisestä" ja identiteetin muodostamisesta tiettyjen kulutus- ja elämäntapavalintojen kautta.

Haluan ainakin ajatella, että itselläni on melko maanläheinen suhtautuminen ruokaan. Kunnon kotiruokaa, taitaa olla mottoni. Pidän ravitsevasta, maistuvasta ja suht terveellisestä ruuasta. Meillä ei noudateta mitään erityistä ruokavaliota, vaan tehdään itse suurin piirtein alusta alkaen tavallista kotiruokaa. Kinkkupastaa, chili con carnea, hernekeittoa, lihapullia, uunikanaa, kalakeittoa, jauhelihakastiketta ja niin edelleen. Eineksiä kyllä vältämme, mutta niitäkin lähinnä siksi, että itse tehty on niin paljon paremman makuista. Itse herkuttelen viikonloppuisin karkkipussilla (ja joskus viikollakin, mitä yritän välttää) ja välillä leivotaan pannaria tai mokkapaloja. Mielestäni ruoka on sekä polttoainetta, että nautinto. Kohtuudella voi syödä kaikkea. Painokin pysyy kurissa, kun arkena syö perusterveellisesti ja viikonloppuna voi sitten herkutella. Mahdun kokoon 38 ja olen siinä varsin tyytyväinen. All the right junk in all the right places ;) En juurikaan stressaa ruuasta, vaan syön sitä, mistä pidän ja mikä on suurin piirtein ravitsemussuositusten mukaista. Vaikka on kai tällainenkin suhtautuminen ruokaan eräänlainen tapa luoda identiteettiä. Olet sitä mitä syöt.

Voikriisi

Espoossa kohistaan voista. Hesarin artikkelin mukaan joukko espoolaisia vanhempia on noussut barrikadeille taistelemaan lastensa oikeudesta saada margariinin sijaan päiväkodissa voita leivän päälle (mieluiten luomua). Vanhemmat toivovat myös rasvaisempaa maitoa, enemmän kasviksia sekä sokerin ja vaalean leivän vähentämistä. Hienoja tavoitteita minustakin! Toisaalta tekee mieli kysyä, onko jokin pielessä, jos vanhemmat suhtautuvat niin neuroottisesti lastensa ruokailuun, että päiväkotiin pitäisi saada tuoda omat eväät?

Nykyään tiedostavia ruokailijoita löytyy todella paljon. Ravinnosta hankitaan itsenäisesti tietoa eri lähteistä ja asetutaan helposti vastustamaan suomalaisia asiantuntijoitakin ravintosuositusten suhteen. Paniikki ruokailun suhteen tuntuu kiihtyvän, ja keskenään ristiriitaista tietoa on saatavilla eri lähteistä. Jokaisesta on tullut asiantuntija, joka osaa itse määritellä sen oikean ruokavalion.

Itse suhtaudun ruokailuun melko rennosti. Tykkään, että ruuan täytyy olla hyvän makuista, nälän poissa pitävää ja monipuolista. Käytän huoletta kermaa ja voita, syön viikonloppuisin sokeria leivonnaisissa ja karkeissa mutta pyrin myös pitämään arkiruokailun suhteellisen terveellisenä ja syömään lautasmallin mukaisesti. Aina ei onnistu, mutta 80% ruokailustani on varmasti ihan terveellistä perusruokaa. Milloin ruokaan oikein alettiin suhtautua niin neuroottisesti? Tarvitseeko ihminen itselleen väkisin jotain kontrolloitavaa? Minä tykkään hyvästä ruuasta, ja mielestäni ruoka on yksi elämän suurimpia nautintoja. Nautin siitä siis hyvillä mielin, kohtuudella.

Tässä päivän joululaulu:

Omantunnonvapaus?

On jännä juttu, miten Suomessakin ollaan takapajuisia joissain asioissa. 

Tänä syksynä on kampanjoitu omantunnonvapauden puolesta liittyen terveydenhuollon henkilökunnan oikeuteen olla osallistumatta raskaudenkeskeytyksiin vakaumuksellisista syistä. Tällainen oikeus on olemassa kaikissa Euroopan maissa lukuunomatta neljää, joihin myös Suomi kuuluu. Euroopan neuvoston päätöslauselmassa (1763/2010) todetaan, että terveydenhuollon henkilökunnalla on oltava oikeus ilman mitään rangaistusta tai syrjintää kieltäytyä osallistumasta raskaudenkeskeytyksiin. Lisäksi siinä kehotetaan neuvoston jäsenmaita kehittämään säädöksensä niin, että ne turvaavat henkilöstön omantunnonvapauden.

Raskaudenkeskeytys on henkisesti raskas asia paitsi siihen päätyvälle, myös siihen osallistuvalle hoitoalan henkilölle, joka kokee työtehtävissään päättävänsä ihmiselämän. Lainsäädännön uudistamiseksi Suomessa on tehty kansalaisaloite, joka on mahdollista allekirjoittaa vielä tämän viikon sunnuntaihin 23.11.2014 mennessä. Kansalaisaloite ei vaadi uudistusta itse aborttilakiin, ja omantunnonvapauden salliminen hoitohenkilökunnalle ei tulisi vaikuttamaan kenenkään oikeuteen saada aborttia niin halutessaan. Kyse on työtehtävien järjestelystä siinä mielessä, että henkilöt, jotka eivät vakaumuksellisista syistä halua osallistua raskaudenkeskeytyksiin, työskentelisivät toisenlaisissa tehtävissä. Raskaudenkeskeytyksethän eivät ole mitään päivystysluonteisia asioita, vaan ne tehdään aina suunnitellusti. Työtehtäviä on siis mahdollista järjestellä siten, että eettisistä tai uskonnollisista syistä ei tarvitsisi raskaudenkeskeytyksiä työssään hoitaa. Joku voisi sanoa, että kyseessä on ammatinvalintakysymys, mutta eikö terveydenhuollon ammattilaisilla ole alalle hakeutuessaan yleensä tavoitteena suojella ja vaalia elämää? Ja kuten todettu, lakiin kirjattu omantunnonvapaus ei edelleenkään poistaisi keneltäkään mahdollisuutta saada tarpeen vaatiessa raskaudenkeskeytystä. Pikemminkin laki olisi myös abortin tarvitsijan puolella: hänen ei tarvitsisi kohdata vaikeassa asiassa mahdollisesti aborttiin kielteisesti suhtautuvaa työntekijää, vaan saisi raskaudenkeskeytyksen hoidettua asiallisesti. 

Jos olet samaa mieltä, käytä kaksi minuuttia ja käy allekirjoittamassa kansalaisaloite.

Lue lisää.