Raskausviikko 14+

Tällä viikolla vauvan liikkeitä on alkanut pikku hiljaa tuntumaan. Ensimmäiset kuplinnat tuntuivat rv 14+1, ja liikkeitä olen pysähtynyt yleensä kuulostelemaan iltaisin odotellessani unta sängyssä. Pienen pientä ja hentoa värinää, kuplinaa ja möyrinää mahassa tuntuu, ja etenkin eilen elokuvateatterin kroppaan saakka menevässä äänimaailmassa vatsassa kupli oikein urakalla. Esikoisesta tunsin liikkeet ensimmäistä kertaa nimenomaan leffassa muistaakseni rv 16.

Saimme pitkästä aikaa viikonlopuksi esikoisen mummolaan hoitoon, ja olemme viettäneet miehen kanssa parisuhdeaikaa. Eli syöneet hyvin, rentoutuneet, käyneet koirien kanssa lenkillä ja nukkuneet päiväunia. Eilen käväisimme illalla kaupungissa ravintolassa syömässä ja elokuvissa. Olin kyllä niin väsynyt klo 23 loppuneen leffan jälkeen, että taisin nukahtaa heti, kun sain pään tyynyyn. Viikonloppu oli oikein rentouttava, ja kohta lähdemme ajelemaan mummolaan hakemaan lasta kotiin. Toivottavasti kesällä sitten taas uusiksi!

Sain vihdoin nappaistua kuvan mahastakin. Löysin vertailukohteeksi kuvan viime raskaudesta samoilta viikoilta (ja vielä sama paita päällä!), ja yllättävän saman kokoiselta näyttää. Ja saman muotoiseltakin. Jotenkin olin kuvitellut, että tällä kertaa vatsa on valtavan kokoinen, mutta eipä se näin todistusaineiston valossa ihan siltä vaikuta.

Ristiriidoista

Taisin tänään oppia kantapään kautta jotain miesten ja naisten välisistä eroista ja riitelemisestä. Meillä yleisin riidanaiheuttaja taitaa olla kotitöiden jakaminen. Tänään riidan aiheena taisi alun perin olla kotitöihin/lorvailuun (lorvailu vai rentoutuminen, arvatkaa huviksenne kumpi meillä kumpaakin sanaa käyttää) käytetyn ajan määrä. Siitä se sitten laajenikin koiran lenkittämisestä kaikkia kotitöitä koskevaksi ja salamat sinkoilivat puolin ja toisin. Kumpikin halusi sanoa viimeisen sanan, ja erityisesti minä koin, että riitaa ei oltu ratkaistu, vaikka mies oli kertonut, miten aikoo kiistan kohteena olleen asian osaltaan hoitaa ja ongelman ratkaista. Minä vaan jatkoin ja jatkoin asian jankkaamista.

Ristiriidoissa taitaa usein olla taustalla naisten ja miesten erilaisuus. Mies etsii ja tarjoaa aktiivisesti ratkaisuja asioihin ja nainen kaipaa vastakaikua tunteilleen. Itse huomasin, miten riidellessämme kodinhoidollisista jutuista kyse oli lopulta itselleni jostain aivan muusta. Koin, että tunnetarpeisiini ei vastattu, ja vaikka mies esitti aivan järkeviä ratkaisuja ongelmiin, minä vaan jankkasin "mutta etkö sä ymmärrä" -mantraani. Uskon, naiselle olisi itse ongelman ratkeamisen sijaan tärkeämpää se, että mies huomioisi hänen tunnetilansa ja vastaisi hyväksynnän ja rakastetuksi tulemisen tarpeeseen. Mies kuvittelee ongelman ratkenneen, kun hän esittää loogisen ratkaisun ja hoitaa homman. Sitten ihmetellään, että mitä se nainen siinä vielä jaksaa vouhkata edelleen samasta asiasta, hommahan on jo ratkennut. Näin ainakin meillä.

Etkö sä TAJUA?!

Riita taisi lopulta alkaa purkautumaan ja ratketa lopulta sillä, että itkeä tuhersin jotain tyyliin oikeastaan mä haluaisin vaan halauksen. Se taisi lopulta olla se juttu, mitä todella kaipasin. Ainakin itse teen kotitöitä ihan mielelläni, eikä loppujen lopuksi ole useinkaan kyse siitä, että toinen tekee enemmän tai vähemmän. Riitoja ainakin meillä pitkittävät minun tarpeeni tulla huomioiduksi tunnetasolla. Olo jää riidan jälkeen jotenkin kylmäksi, jos mies ei ole osoittanut ymmärtävänsä näkökantaani tai osoittanut  välittämistä erimielisyyksistä huolimatta. Ja miestä varmaankin rasittaa se, että nainen ei huomioi hänen (usein tosi hyvää) ehdotustaan ongelman ratkaisuksi. Nämä kun muistaisi aina ristiriitatilanteissa...

ps. Työpaikka, jonka haastattelussa olin pari päivää sitten, meni yllättäen jollekulle muulle. Olin ilmeisesti väärän tieteenalan maisteri. Mistähän sitä taikoisi itselleen töitä?