perjantai 30. tammikuuta 2015

Yllätys

Aamutoimet paljastivat tänään varsinaisen jymy-yllätyksen. Näin yöllä unta, että tein negatiivisen raskaustestin. Masentuneena vaapuin sitten aamulla vessan, ja olin pudota pytyltä huomatessani testiin piirtyvän haalean toisen viivan. Uskomatonta, mutta totta! 




Nyt ei oikein voi sanoa muuta, kuin että pelottaa. En osaa uskoa plussaa todeksi, vaan pelkään, että kysessää on vain kemiallinen raskaus tai keskenmeno tulee myöhemmässä vaiheessa. Aamulla kiikutin testin mieheni nähtäväksi ja aloin itkeä. Vielä en osaa tästä riemuita, vaan mennään päivä kerrallaan. Vatsalla tuntuu kuukautiskipumaista juilintaa ja on ihan sellainen olo, että ne alkavat hetkenä minä hyvänsä. Plussakin oli todella haalea, mutta kuukautistenkin pitäisi alkaa vasta sunnuntaina. Testi tehty siis kaksi päivää ennen suositeltua testausajankohtaa.

No, plussa ainakin selittää viime päivien tuntemukset. Olen palellut ihan horkassa ja väsyttänytkin on jonkin verran tavallista enemmän. Suussa on myös tuntunut todella outo maku. Jotkuthan tuntevat alkuraskaudessa metallin makua suussaan, mutta minulla on tuntunut ihmeellinen, kuin kärtsähtäneen sähkölaitteen tuoksun tapainen muovinen maku suussa.

Nyt en tiedä oikein, mitä muuta sanoa, kuin että odotellaan, mitä tulevaisuus tuo ja lähteekö plussa testissä vahvistumaan. No, ehkä minä pikkuisen onnellinenkin uskallan kuitenkin olla :)

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Unelmia, prosesseja ja perslihaksia

Jos tästä (toivottavasti väliaikaisesta) työttömyydestä jotain hyvää haluaa hakea, niin ainakin tohtoriopintoja varten työstämäni tutkimussuunnitelma on edennyt hienosti. On oikeastaan ollut ihan mahtavaa työskennellä kotoa käsin, uppoutua päivittäin seitsemäksi tunniksi tutkimuksen maailmaan ja kaikessa rauhassa antaa ajatusten lentää. Koirat ovat kuorsanneet kylki kyljessä vieressäni, ja tunti jos toinenkin on kulunut artikkeleita selaillessa ja Google-dokumenttia täydennellessä. Pienoinen tallennuspaniikki on jo iskenut, ja 18 sivua tekstiä on tiukassa tallessa parissa eri paikassa.




Tutkimuksen suunnittelu ja tekeminen on kyllä parhaillaan mahtavaa flow'ta, jolloin voi tuntikausia pomppia lähteestä toiseen ajatusten kiitäessä hurjaa vauhtia eteenpäin. Paras tunne on se, kun keksii vihdoin yhdistävän tekijän tai puuttuvan palikan tekstiin, ja oma kirjoitus näyttää taas hetken yhtenäiseltä ja kauniilta kokonaisuudelta. Kunnes löytää taas jonkin mielenkiintoisen uuden polun, jota voisi vielä kokeilla. Vaikeinta on tässä vaiheessa osata rajata ja yrittää olla tekemättä koko väitöskirjaa heti kerralla. Neljän vuoden prosessihan tämän pitäisi olla, ei kahden kuukauden rutistus. Välillä on toki sellaisiakin hetkiä, että koko homma takkuaa ja mistään langanpäästä ei tunnu saavan kiinni, mutta pääasiassa tämä on kyllä ollut todella antoisaa hommaa.

Tämän viikon lopussa olen luvannut lähettää ohjaajalleni ensimmäisiä tekstinpätkiä arvioitavaksi. Inhoan lähettää menemään keskeneräistä tekstiä, mutta eipä tässä kai muu auta. Ja sitä paitsi kirjoitustyötä saa vauhdilla eteenpäin, kun tietää, että pian täytyy saada jotain valmista esitettävää. Ohjaajani vinkkasi minulle jokin aika sitten myös eräästä rahoitushausta, joka voisi sopia tutkimukseni teemaan. Olisihan se ihan mahtavaa saada tutkimukselle rahoitusta jo tässä vaiheessa, ehkä peräti jo pariksi vuodeksi. No, toivoa saa, mutta tutkimusrahoitukset ovat niin kilpailtuja, että en nosta toiveita kovin korkealle tässä vaiheessa. Nyt nautin kuitenkin tästä meneillään olevasta prosessista ja siitä, että minun on mahdollista täyspainoisesti tutkimukseen paneutua. Perslihaksia tämä tosin vaatii :)

perjantai 23. tammikuuta 2015

Ristiriidoista

Taisin tänään oppia kantapään kautta jotain miesten ja naisten välisistä eroista ja riitelemisestä. Meillä yleisin riidanaiheuttaja taitaa olla kotitöiden jakaminen. Tänään riidan aiheena taisi alun perin olla kotitöihin/lorvailuun (lorvailu vai rentoutuminen, arvatkaa huviksenne kumpi meillä kumpaakin sanaa käyttää) käytetyn ajan määrä. Siitä se sitten laajenikin koiran lenkittämisestä kaikkia kotitöitä koskevaksi ja salamat sinkoilivat puolin ja toisin. Kumpikin halusi sanoa viimeisen sanan, ja erityisesti minä koin, että riitaa ei oltu ratkaistu, vaikka mies oli kertonut, miten aikoo kiistan kohteena olleen asian osaltaan hoitaa ja ongelman ratkaista. Minä vaan jatkoin ja jatkoin asian jankkaamista.

Ristiriidoissa taitaa usein olla taustalla naisten ja miesten erilaisuus. Mies etsii ja tarjoaa aktiivisesti ratkaisuja asioihin ja nainen kaipaa vastakaikua tunteilleen. Itse huomasin, miten riidellessämme kodinhoidollisista jutuista kyse oli lopulta itselleni jostain aivan muusta. Koin, että tunnetarpeisiini ei vastattu, ja vaikka mies esitti aivan järkeviä ratkaisuja ongelmiin, minä vaan jankkasin "mutta etkö sä ymmärrä" -mantraani. Uskon, naiselle olisi itse ongelman ratkeamisen sijaan tärkeämpää se, että mies huomioisi hänen tunnetilansa ja vastaisi hyväksynnän ja rakastetuksi tulemisen tarpeeseen. Mies kuvittelee ongelman ratkenneen, kun hän esittää loogisen ratkaisun ja hoitaa homman. Sitten ihmetellään, että mitä se nainen siinä vielä jaksaa vouhkata edelleen samasta asiasta, hommahan on jo ratkennut. Näin ainakin meillä.


Etkö sä TAJUA?!

Riita taisi lopulta alkaa purkautumaan ja ratketa lopulta sillä, että itkeä tuhersin jotain tyyliin oikeastaan mä haluaisin vaan halauksen. Se taisi lopulta olla se juttu, mitä todella kaipasin. Ainakin itse teen kotitöitä ihan mielelläni, eikä loppujen lopuksi ole useinkaan kyse siitä, että toinen tekee enemmän tai vähemmän. Riitoja ainakin meillä pitkittävät minun tarpeeni tulla huomioiduksi tunnetasolla. Olo jää riidan jälkeen jotenkin kylmäksi, jos mies ei ole osoittanut ymmärtävänsä näkökantaani tai osoittanut  välittämistä erimielisyyksistä huolimatta. Ja miestä varmaankin rasittaa se, että nainen ei huomioi hänen (usein tosi hyvää) ehdotustaan ongelman ratkaisuksi. Nämä kun muistaisi aina ristiriitatilanteissa...

ps. Työpaikka, jonka haastattelussa olin pari päivää sitten, meni yllättäen jollekulle muulle. Olin ilmeisesti väärän tieteenalan maisteri. Mistähän sitä taikoisi itselleen töitä?


tiistai 20. tammikuuta 2015

Näytön paikkoja

Viime yönä en juurikaan nukkunut. Tänään käväisin työhaastattelussa pyörähtämässä, ja sain ensimmäistä kertaa myös antaa opetusnäytteen ennen haastattelua. Voitte arvata, että jännitti aivan hitosti! Perehdyin aiheeseen koko viikonlopun ja yritin miettiä, miten saisin annettua mahdollisimman hyvän kuvan itsestäni ja osaamisestani rajatussa ajassa ja täysin oudon ryhmän kanssa. Kolme arvioitsijaa kyttäämässä opetettavien joukossa eivät paljon jännitystä vähentäneet.

Tänään hyppäsin bussiin kohti tuntematonta (ihan kirjaimellisesti) ja onnistuin jäämään väärällä pysäkilläkin pois ennen haastattelupaikan löytymistä. Luojan kiitos kännyköistä löytyy navigaattorit, ja olin onneksi ajoissa liikenteessä. Pienessä paniikissa sain opetukseni pidettyä, enkä kuulemma ollut vaikuttanut yhtään hermostuneelta, vaikka mieli teki pötkiä pakoon koko tilanteesta ja haudata pää lähimpään lumikasaan. Alkutakeltelujen jälkeen pääsin ihan hyvin vauhtiin ja tunsin olevani tilanteen tasalla opetusta pitäessäni. Loppuun vedin vielä yhden ässän hihastani, josta sainkin kiitosta haastattelutilanteessa.

Nyt on jo jotenkin valmiiksi tympiintynyt ja epätoivoinen fiilis. Haastatteluun kutsuttiin viisi henkilöä, ja loput olivat vuorossa minun jälkeeni huomenna. Haastattelussa minulle sanottiin, että paikka olisi tämän päivän näyttöjen perusteella ilman muuta minun, jos ei muita kandidaatteja olisi vielä jonossa odottamassa omaa näytön paikkaansa. Täytyy nyt siis vaan toivoa, että loput neljä hakijaa olisivat täysiä urpoja, joilla opetusnäytteetkin menisivät vähän penkin alle... ;) Epätoivoinen fiilis on sen vuoksi, että uskon oikeasti toisten kandidaattien olevan myös korkeatasoista ja taitavaa porukkaa ja pelkään, että jään rannalle ruikuttamaan. Viime syksy on ollut niin täynnä pettymyksiä, että en kyllä yhtään ihmettelisi, jos huono onni jatkuisi edelleen... No, ei auta kuin odotella torstaita ja tulosten julkistamista. Hyvä fiilis omasta suorituksesta jäi kuitenkin päällimmäiseksi mieleen, joten arvokas kokemus haastattelu ehdottomasti oli. Ja mielestäni on aina hyödyllistä olla haastateltavista ensimmäisenä, sillä ensimmäiseen haastateltavaan verrataan aina seuraavia hakijoita. Nyt täytyy vaan toivoa, että tein lähtemättömän upean ja järisyttävän vaikutuksen valitsijoihin!

Leivoimme eilen lapsen sairaslomapäivän kunniaksi pullaa. Olisikohan ne palkannut mut jos olisin vienyt vastaleivottua pullaa lahjuksiksi?





lauantai 17. tammikuuta 2015

Kuudes kerta toden sanoo?

Vauvantekoyritystä on nyt takana puolisen vuotta. Yrityskierrot menivät suurin piirtein näin:

Yk1: 
Elokuussa 2014 jätettiin ehkäisy pois. Aluksi olin vähän pihalla oman kropan toiminnasta ja ovulaation ajankohdasta, joten kovin hyvin ei tätä kiertoa osattu hyödyntää.
Kierron pituus 30 pvää

Yk2:
Tässä kierrossa tärppäsikin, positiivisen raskaustestin tein kp 28. Olo oli mielettömän onnellinen, mutta jostain syystä mielessä oli kuitenkin epäilys. Entäpä, jos kaikki ei olekaan kunnossa? Kovinkaan kauan riemu ei sitten kestänytkään, vaan spontaani keskenmeno alkoi vajaan parin viikon päästä rv 5+3.

Yk3:
Päätettiin aloittaa yritys uudestaan heti keskenmenon jälkeen, sillä kroppa tuntui palautuvat nopeasti. Tästä kierrosta testasin hyvin hailakan haamun muistaakseni kp 27, mutta ilmeisesti kyse oli jostain epäonnistuneesta kiinnittymisyrityksestä, sillä kuukautiset alkoivat ajallaan. Positiivista oli kuitenkin, että kierto palautui keskenmenon jälkeen nopeasti ennalleen.
Kierron pituus 28 pvää

Yk4:
Tästä kierrosta olin ihan varma, että tärppää. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan kuukautiset alkoivat peräti vähän etuajassa. Stressi oli kova, sillä vuoden vaihteen jälkeen työsuhteesta ei ollut mitään tietoa.
Kierron pituus 26 päivää

Yk5:
Tässä kierrossa olivat toiveet jälleen korkealla. Ajattelin, että joululomalla olisin sen verran rentoutunut ja hyvällä mielellä, että vauvantekoyritykset tuottaisivat tulosta. Eikä mitään, jälleen pettymys menkkojen alettua uuden vuoden puolella.
Kierron pituus 28 päivää

Yk6:
Nyt on siis meneillään siis kuudes yrityskierros. Omaa kroppaani olen oppinut tuntemaan melko hyvin, ja arvelisin tuntemusten perusteella, että ovulaation aika on käsillä.  Olen ottanut rennosti, enkä ruvennut mihinkään pakkojyystämiseen vauvankiilto silmissä. Sanotaanko nyt vaikka niin, että ovulaatio on hyödynnetty ja uskon, ettei siihen tarvita kuin yksi onnistunut kerta, että raskaus saa alkunsa. Näin kävi aikanaan esikoisenkin kanssa.

Odotan kovasti, että jotain alkaisi omassa kropassa tapahtumaan. Olen ollut jotenkin todella hämmentynyt siitä, että raskautuminen ei olekaan ollut yhtä helppoa kuin esikoisesta. Kuvittelin kai olevani superhedelmällinen mahtinainen, ja nyt on joutunut laskemaan jalat takaisin maan päälle ja toteamaan, että nämä asiat eivät ole omissa käsissä eivätkä omasta yrityksestä tai erinomaisuudesta riippuvaisia. Eipä tässä kai auta kun taas odotella pari viikkoa tietääkseen, onko tulossa onnen vai pettymyksen kyyneleitä.

Ps. Sain muuten ensi viikolle kutsun työhaastatteluun, pitäkäähän peukkuja!

maanantai 12. tammikuuta 2015

Mitäs me akateemiset työttömät

Muutaman päivän jahkailujen ja keikkatöiden jälkeen tein päätöksen. Eilen ilmoittauduin työttömäksi. Olo on yhtä aikaa hyvä ja rento ja toisaalta myös epämääräisen syyllinen ja häpeilevä. En ole koskaan aiemmin joutunut työttömäksi, paitsi kerran kun töissä pompoteltiin työsuhteesta toiseen ja jouduin vuorotteluvapaata varten olemaan päivän työttömänä. Nyt on ensimmäinen kerta ihan oikeesti, mutta toivottavasti jää lyhyeksi.

Syy miksi päätin jättäytyä työttömäksi on melko käytännöllinen. Keikkatyöstä saatava ansio on epävarmaa, ja toiseksi on minulla ihan oikeaa hommaakin täällä kotosalla. Nyt jos koskaan on aikaa työstää väitöskirjan tutkimussuunnitelma valmiiksi, niin voin keväällä vihdoin hakea yliopistolta jatko-opinto-oikeutta. Ja mahdollisesti myös tutkijakoulupaikkaa, jolloin saisin syksyllä aloittaa palkattuna tohtoriopiskelijana yliopistolla. Olisipa huippua, mutta paikat ovat todella haluttuja ja vaikeahan niitä on saada. Mutta saa kai sitä haaveilla?

Kyllä tämä työttömänä olo jännittää. Ennen kaikkea mietin, miten tulemme taloudellisesti toimeen yhden työttömän, yhden opiskelijan, yhden päivähoitoikäisen ja kahden karvaturrin taloudessa. Jaksan kuitenkin uskoa, että ehkä sitä pian löytyy jotain työhommaakin tälle maisterille. Eipä sitä koskaan ole tarvinnut  kauan peukaloitaan pyöritellä. Hätätilanteessa lähden sitten vaikka ihan muihin kuin oman alan hommiin; eipä se kai mikään harvinaisuus ollut 90-luvun laman aikana nähdä korkeasti koulutettuja mopin varressa. Työtä en ole koskaan pelännyt, ja opiskeluaikanakin leipä tuotiin pöytään jos jonkinlaisilla baari- ja vaatekauppahommilla. Katsellaan nyt kuitenkin alkuun, miltä tuo työmarkkinatilanne alkaa näyttämään. Eniten tympii se, että tiedän olevani hyvä ja osaava työntekijä, mutta taloudellinen tilanne on mitä on, ja työpaikkoja on harmillisen vähän auki tällä hetkellä.

Täällä kotosalla sitä siis ollaan ja möllötetään, kasvavan kirjapinon kanssa :)





torstai 8. tammikuuta 2015

Ravintoa ruumiille ja sielulle

Taitaa olla taas se aika vuodesta, kun hankkiudutaan eroon joulupöhöstä, jätetään hiilarit pois ja suunnataan lenkkipolkua tallaamaan. Ruokavalio ja treeni ovat normaaliakin enemmän esillä, ja suoraan sanoen minulla alkavat pursuta laihdutusvinkit ja hyvän olon hehkuttaminen jo korvista. Kaikki ruoka-aineet tuntuvat olevan pahasta ja kenelläkään ei voi mitenkään olla hyvä olo, jollei syö puhtaasti (ei viljaa sokeria tai maitotuotteita) ja treenaa vähintään kolme kertaa viikossa.

Tuntuu, että ruokavalioissa on usein kyse kontrollista ja toisaalta myös identiteetin rakentamisesta ja itsensä korostamisesta. Syömällä tietyllä tavalla on mahdollista osoittaa, että tämä elämänalue minulla on hallinnassa, olen hyvä ihminen ja teen oikeita valintoja. Oman sosiaalisen statuksen voi osoittaa elämäntavoilla: minulla on aikaa, tahtoa, tietotaitoa ja resursseja panostaa ruokavaliooni ja hyvinvointiini, tehdä oikein ja erottua muista. En väitä, etteikö jollekin oikeasti voisi tulla hyvä oli tietynlaisesta ravitsemuksesta, mutta kyse on mielestäni usein myös oman itsen "brändäämisestä" ja identiteetin muodostamisesta tiettyjen kulutus- ja elämäntapavalintojen kautta.

Haluan ainakin ajatella, että itselläni on melko maanläheinen suhtautuminen ruokaan. Kunnon kotiruokaa, taitaa olla mottoni. Pidän ravitsevasta, maistuvasta ja suht terveellisestä ruuasta. Meillä ei noudateta mitään erityistä ruokavaliota, vaan tehdään itse suurin piirtein alusta alkaen tavallista kotiruokaa. Kinkkupastaa, chili con carnea, hernekeittoa, lihapullia, uunikanaa, kalakeittoa, jauhelihakastiketta ja niin edelleen. Eineksiä kyllä vältämme, mutta niitäkin lähinnä siksi, että itse tehty on niin paljon paremman makuista. Itse herkuttelen viikonloppuisin karkkipussilla (ja joskus viikollakin, mitä yritän välttää) ja välillä leivotaan pannaria tai mokkapaloja. Mielestäni ruoka on sekä polttoainetta, että nautinto. Kohtuudella voi syödä kaikkea. Painokin pysyy kurissa, kun arkena syö perusterveellisesti ja viikonloppuna voi sitten herkutella. Mahdun kokoon 38 ja olen siinä varsin tyytyväinen. All the right junk in all the right places ;) En juurikaan stressaa ruuasta, vaan syön sitä, mistä pidän ja mikä on suurin piirtein ravitsemussuositusten mukaista. Vaikka on kai tällainenkin suhtautuminen ruokaan eräänlainen tapa luoda identiteettiä. Olet sitä mitä syöt.





tiistai 6. tammikuuta 2015

Uuden vuoden fiiliksiä

Tällä hetkellä ei ole mitään hajua siitä, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Raskaustesti toi jälleen pettymyksen ja sieltä ne menkatkin lopulta tulivat. En oikein jaksanut enää edes pettyä. Ainut, mikä harmittaa, on se, että esikoinen on toistaiseksi jäämässä ainokaiseksi. Ehkäpä ensi kuussa jo onnistaa. Yrityskierto 6 pyörähti käyntiin.

Toisaalta olen miettinyt, että ei se raskautumatta jääminenkään nyt mikään maailmanloppu olisi. Tällä hetkellä tuntuu olevan aika monta liikkuvaa kohtaa tässä meidän perheen palapelissä. Minun pitäisi tällä viikolla aloittaa työt "varatyöpaikassani", josta toivon saavani tunteja aina mahdollisen työttömyyden uhatessa. Näppäimistö on viime päivinä myös paukkunut työhakemusten tahtiin. On yksi paikka, joka kiinnostaisi hirveästi, mutta jonne on varmaankin ollut tuhat hakijaa. Toinen paikka olisi tässä ihan kotikonnuilla, mutta hieman huonommalla palkalla. Erääseen paikkaan rustasin tänään hakemuksen, ja se taisi olla ensimmäinen, jonne olisin omasta mielestäni jopa vahvoilla hakijoiden joukossa. Muuttohommia olisi tosin tiedossa. Saas nähdä, mitkä ovet aukeavat vai onko tiedossa akateemisten työttömien kasvavaan kortistoon siirtyminen. Toivottavasti ei! Vaikka mielessäni on kyllä välillä käynyt, että liiton rahoilla sitä kirjoittelisi mukavasti tutkimussuunnitelmaa pari kuukautta... Työmoraali ei vaan anna periksi. Mieluummin hanttihommia kuin työttömyyttä.

Olen moneen kertaan viime päivinä kironnut vuorotteluvapaan tiukentuneita ehtoja. Lähinnä sen sijaisen näkökulmasta. Mielenkiintoisia vuorotteluvapaan sijaisuuksia olisi useita tarjolla, mutta mitään saumaa ei ole päästä niitä tekemään, jollei ole juuri valmistunut tai ollut työttömänä vähintään 3 kuukautta. Oikea pätkätyöläisen painajainen. Ymmärrän kyllä, että ehdoilla halutaan työllistää vastavalmistuneita ja pitkäaikaistyöttömiä, mutta tällaiset kaltaiseni muuten-vaan-pätkätyöläiset jäävät kyllä heikkoon asemaan.

Tänään vietetään vielä viimeistä lomailtaa kotona rentoutuen. Olen vähän kahdella vaiheilla, kaivaisinko esiin tutkimusartikkelin vai pipareita ja juustoa sekä uuden romaanin kaapin pohjalta. Ehkäpä se rentoutuminen ei olisi pahitteeksi.

Tänne loppuun oli vielä pakko lisätä kuva joulun söpöimmistä herkuista; minijoulutortuista! Näitä tehdään kyllä varmasti vielä uudestaan. (Nyt alkoi houkuttaa pakastimessa möllöttävä torttutaikina ja hillonjämät jääkaapissa...)




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...