Maalaishiiri vai kaupunkilaishiiri?

Maalta kaupunkiin opiskelujen perässä muuttaneena ja nyt reilun kymmenen vuotta kaupunkilaisena eläneenä olen aina kokenut olevani jotenkin kahden maan kansalainen. Maaseutuun ja pienellä paikkakunnalla elämiseen on muodostunut jotenkin romanttinen suhde, jota vaalin aina välillä haaveissani. Olemme nyt olleet maalla mummolassa viikon verran, ja romanttiset kuvitelmat ovat karisseet niin kuin aina, kun tänne palaan. Täällä on todella pienet piirit, kaupassakaan ei voi käydä ilman, että joku tunnistaisi (yeensä tunnistajaa et kuitenkaan itse tunnista, vaan hän tuntee vanhempasi...). Jos joku on nähnyt minut kaupassa vauvavatsan kanssa, voin olla varma, että puoli kylää tietää asiasta ensi viikkoon mennessä.

Toinen itseäni erityisesti viime aikoina askarruttanut asia on arvomaailmojen erilaisuus maaseudun ja kaupungin välillä. Nämä ovat ehkä karkeita yleistyksiä, mutta esimerkiksi viime vaalien aikaan en voinut olla kiinnittämättä huomiota keskustan ja perussuomalaisten vankkaan kannatukseen täällä maaseudulla. Ilmeisesti satun kaupungissa elämään huomaamattani melkoisessa punavihreässä kuplassa, sillä esimerkiksi omasta ystäväpiiristäni ja työpaikaltani tuntuu olevan vaikea löytää muuta kuin vihervasemmistolaista tai kokoomuksen arvomaailmaa. Myös Facebookissa keskustelu on viime aikoina käynyt arvojen tiimoilta kiivaana. Maaseudulle jääneet lapsuudenystävät ovat viime päivinä esittäneet maahanmuuttokriittisiä puheenvuoroja, kun taas kaupunkilaiset ovat osallistuneet Meillä on unelma -mielenosoituksiin ympäri Suomen. Ja edelleen, nämä ovat karkeita yleistyksiä, mutta jotain perää havainnoissani ehkä kuitenkin on. En halua myöskään arvottaa kumpaakaan arvomaailmaa puoleen tai toiseen, mutta todettava on, että erilaisia ovat.

Olen tuntenut aina itseni jotenkin kodittomaksi sekä konservatiivisemmassa maalaisympäristössä että liberaalimassa kaupunkilaisympäristössä. Molemmissa ympäristössä olen kokenut tarpeelliseksi puolustella toisenlaista elämäntapaa ja arvoja. Muistan, kun otin kerran nokkiini oikein kunnolla, kun eräs työkaveri kehtasi todeta, että maalla asuu yksinkertaista porukkaa. Toisaalta itse tulee täällä välillä päiviteltyä tiettyä ajatusmaailman mustavalkoisuutta, konservatiivisuutta ja halua pitää perinteistä kiinni. En voi sietää kommentteja, kuten "kyllähän neekeri-sanaa on ennenkin käytetty" tai "jätetään salaatit ja muut pupun ruuat pupuille", mutta koen silti aina tarvetta puolustella liberaaleissa piireissä myös konservatiivisempaa elämäntapaa. Niin paljon, kuin viihdynkin korkeasti koulutettujen ihmisten seurassa, en aina jaksa kuunnella hienostelevaa keskustelua viime viikonlopun taidenäyttelyistä tai asiantuntevaa ja knoppitietoa heittelevää arviota eilen järjestetystä konsertista.

Olen maalla kasvanut ja kaupunkilaistunut pala palalta. Alkuun oli välillä melko juntti tunne tietyissä piireissä esimerkiksi yliopistolla. En tuntenut oikeita pukeutumissääntöjä, en oikeanlaista small talkia tai osannut tilata trendikästä kahvia kuppilassa. Pikku hiljaa erilaisia asioita ja arvomaailmaa alkoi kuitenkin omaksumaan, enkä oikein enää voisi kuvitella eläväni pienellä paikkakunnalla. Jotenkin kaupungin henkinen ilmapiiri vastaa enemmän omaa arvomaailmaani. On erilaisia ihmisiä, erilaisia näkukulmia ja vapautta tehdä asiat niinkuin itse haluaa. Tykkään käydä sivistynyttä (joku voisi sanoa snobbailevaa) keskustelua lounasravintolassa työkavereiden kanssa ja laittaa etnistä ruokaa kivoista raaka-aineista kotona. Toisaalta nautin myös siitä, että omalta takapihalta pääsee suoraan mustikkametsään, lapset saavat kasvaa rauhallisessa ympäristössä ja kukkakauppiaalta saa alennusta, koska hän sattuu olemaan isäsi sokeriserkku.

En oikein pääse näistä ajatuksista puusta pidemmälle. Ehkä tulen aina kokemaan tietynlaista kahden kulttuurin välissä olemista ja kuulumattomuuden tunnetta. Se johtuu arvojen, elämäntapojen ja yhteiskuntaluokkien eroista. Toisaalta on rikkautta kyetä katsomaan asioita erilaisista perspektiiveistä ja omata kokemusta erilaisista elämänpiireistä. Toisaalta aina saa kokea, ettei koskaan kuulu täysin kumpaankaan ympäristöön. Mutta sen voin kyllä hyväksyä.