Rv 36-37+

Aika tuntuu kuluvan kauheaa vauhtia nyt äitiyslomalla! Hirveästi pitäisi saada aikaiseksi, mutta tuntuu, etten saa tehdyksi mitään. Työjutut olen onnistunut unohtamaan melko autuaasti, eikä onneksi ole enää yhtään ikäväkään töihin. Rennot aamut ja kiireettömät aikataulut tuntuvat mukavilta. Tänään ollaan ulkoiltu, leivottu rieskaa välipalaksi ja hieman herkkuja huomisia työkavereiden juhlia varten. Olen nähnyt paljon kavereita, kuskannut lasta harrastuksiin ja nukkunut päiväunia. Synnytysoppaissa kirjan sivut kääntyvät tiuhaan tahtiin ja ajatukset alkavat olla yhä enemmän lähestyvässä h-hetkessä. Pientä jännitystäkin on ilmassa; milloinkahan pikkuneiti päättää saapua maailmaan?

Olen voinut näin viimeisilläkin viikoilla tosi hyvin. Tällä viikolla olen käynyt vielä ohjatussa jumpassa ja tehnyt päivittäin kävelylenkkejä koirien kanssa. Hieman ovat alkaneet kivut nivusissa ja reisissä parin päivän aikanaa vaivaamaan, lieko vauva raivaamassa tietään lähtökuoppiin. Terveydenhoitaja ei neuvolassa valitettavasti oikein uskaltanut yrittää päätä heiluttaa, sen verran syvälle oli vauva kaivautunut. Itseäni olisi kiinnostanut tietää, joko pää on kiinnittynyt. Neuvolassa käydään nykyään kyllä todella harvoin verrattuna reilun neljän vuoden takaiseen! Viimeksi kävin rv 37+1, seuraava käynti onkin vasta rv 39+1. Esikoisesta sain ravata neuvolassa viikottain rv 35 jälkeen. Kaikki oli jälleen tarkastuksessa hyvin, hemoglobiini oli tosin laskenut 113:sta. En tiedä, pitäisikö sitä synnytystä varten tankata rautaa, mutta ainakaan terkka ei siihen kehottanut. Vauva on makoillut nyt viikkoja samassa raivotarjonta 2:ssa, eli selkä oikeaa kylkeäni vasten. Ilmeisesti hieman otollisempi asento synnytystä varten olisi kääntyminen vasemmalle puolelleni, mutta tämäkin on ihan ok.

Rv 36+6

Nämä viimeiset viikot ennen synnytystä ovat kyllä jännittävää aikaa. Huomaan kyttääväni erilaisia oireita ja miettiväni jatkuvasti, koska vauva mahtaa päättää syntyä. Supistuksia on ollut nyt huomattavasti aiempaa enemmän ja ne ovat napakoituneet, joten elättelen toiveita, että tämä raskaus ei menisi ihan kaksi viikkoa lasketun ajan yli. "Ässät" ovat aiheuttaneet kiitettävästi kiristelyä vatsalla, joten niitä lähipäivinä siis lisää :) Varasin myös varmuuden vuoksi muutama päivä lasketun ajan jälkeen ajan vyöhyketerapiaan synnytyksen käynnistelyyn. Kokeillaan nyt sitten tämäkin keino, jos ei vauva ala itsestään tulemaan! Onnekseni olen onnistunut pitämään itseni kiireisenä äitiysloman aikana, ja joka päivälle riittää tekemistä. Vielä ei ole tuskastunut olo, mutta lasketun ajan jälkeen saattaa olla olo erilainen...

Pikku hiljaa kaikki alkaa olla valmista vauvan tuloa varten. Imetysvaatteita on hankittu, autonistuin on jo paikoillaan ja vaatteita alkaa löytyä sopivasti. Vielä pitäisi kasata vauvan vaatelipasto, pestä pienimmät vaatteet, ostaa sitteri ja jonkinlainen hoitoalusta, pestä vaunujen päälliset ja koota pinnasänky. Ensi viikonloppuna käymme miehen kanssa tositoimiin. Tajusin myös juuri, että nyt pitäisi alkaa pitää asuntoakin siedettävässä kunnossa, jos lähtö synnärille tulee ja esikoisen hoitajat saapuvat meille kotiin. Sairaalakassi on  muuten edelleen iloisesti pakkaamatta :)

Rv 33-35+

Täällä sitä ollaan vihdoin äitiyslomalla ja hyvällä mielellä! Viimeiset viikot töissä olivat niin hektisiä, ettei paljon blogia ehtinyt päivitellä. Esikoinen jäi pois hoidosta jo viime viikolla, joten aikamoista sumplimista sai miehen kanssa harrastaa, että saatiin työt ja lapsenhoito jotenkin soviteltua yhteen. Pieni syyllisyys jäi vaivaamaan, kun en saanut töissä ihan niin paljon aikaiseksi ennen äitiyslomaa kuin ajattelin, mutta minkäs teet. Huomenna käyn vielä siivoilemassa työpöytää, palauttelemassa puhelinta ja avaimia ja vaihtamassa vähän kuulumisia työkavereiden kanssa. Tänään ajattelin rentoutua tekemällä ihan mitä huvittaa, huomenna jatkan vielä vähän kesken jääneen artikkelin viimeistelyä.

Oma vointi on edelleen saanut jatkua hyvänä. Jumppailut ja lenkkeilyt sujuvat vielä hienosti, käväisinpä jopa sunnuntaina ohjatulla core-liikuntatunnilla. Hieman saattaa kävellessä jonnekin lantionpohjaan välillä juilia, mutta liikkumista se ei ole vielä estänyt, eikä toivottavasti estäkään. Päiväunet ovat viime aikoina maistuneet, ja useampana iltana olen simahtanut sohvalle kirjan tai elokuvan ääreen. Henkinen vointi on ollut ihan ok, tosin hieman äitiyslomalle jääminen on stressannut, samoin esikoisen uhmailut. Olen myös huomannut, että synnytyksen lähestyessä olen alkanut vetäytyä hieman sisäänpäin ja kaivata omaa rauhaa ja tilaa. Erityisesti esikoisen läheisyydenkaipuu on tuntunut viime päivinä raskaalta, ja olen kaivannut saada olla ihan rauhassa ilman, että kukaan hipelöi tai pyrkii aamulla saman peiton alle nukkumaan. Luulen, että ajatukset alkavat kääntyä vauvan hoivaamiseen ja tulevaan "symbioosiin", mitä varten kaipaan nyt paljon omaa tilaa ja rauhoittumista.

Käväisin myös neuvolassa rv 35+1. Tällä kertaa paikalla oli äärimmäisen tehokas ja kiireinen lääkäri, joka oli ottamassa minua sisään jo ennen kuin terveydenhoitaja oli saanut tarpeelliset mittaukset tehtyä. Häthätää mitattiin verenpaine ja paino, muuta ei sitten ehdittykään. Molemmat olivat kunnossa, mutta virtsasta löytyi tällä kertaa runsaasti ketoaineita, ja siitäkös se riemu sitten repesi. Ilmeisesti ketoaineet ovat yleisimmin merkki liian vähäisestä nesteen saannista (tai diabeteksestä, mutta sokerit eivät itselläni olleet korkealla), ja minulta kyseltiinkin, juonko tarpeeksi. Kerroin olleeni edellisenä päivänä jumpassa, josko se olisi vähän kuivattanut. Lääkäri kauhisteli, että teenkö vielä näillä viikoilla täyspitkiä jumppia. Sitten tivattiin, olenko juonut vettä jumpan aikana (no olen) ja enhän vain ole tahallani jättänyt juomatta ennen jumppaa, ettei tulisi pissahätä kesken jumpan (WTF, ei ollut juolahtanut pieneen mieleenikään...). Painoakin oli kuulemma tullut vähänlaisesti (250g/vko). Luulin sen olevan tässä loppuvaiheessa enemmänkin normaali/hyvä juttu. Turvotuksia ei ole, ja sitäkin lääkäri tuntui vähän paheksuvan. Ikävästi tuntui vihjailu siltä, että olen tahallani itseäni kuivattanut ja huonosti syönyt, mistä ei todellakaan ole kyse.

No, lopputulemana vauvalla oli kuitenkin kaikki hienosti (ultrattiin myös), raivotarjonnassa pikkuinen oli ja kohdunsuulla ei muutoksia. Lantioon on lääkärin mukaan alkanut jo tulla lisää tilaa synnytystä varten, mikä kuulosti positiiviselta. Kiikutin tänään vielä pissanäytteen labraan tulehduksen poissulkemiseksi. Itse kyllä veikkaan, että ketoaineet johtuivat lähinnä siitä, että olen ollut aika vähillä hiilareilla viikonloppuna ja neuvolaa edeltävänä päivänä taisi olla vielä tavallista vähähiilarisempi päivä, kun piti syödä vanhaksi meneviä rahkoja pois jääkaapista. En ole huolissani, mutta kauhean saarnan sain kyllä lääkäriltä osakseni... Nyt onkin sitten tankattu ruisleipää ja juotu vettä ihan urakalla :)

Tämä kuva on otettu rv 34+6 ystäväni häiden jälkeen. Sain lainaan ihanan äitiysmekon toiselta kaveriltani, ja oli kiva päästä mieheni kanssa kahdestaan juhlimaan vielä ennen vauvan syntymää. Pikkutunneille ei tanssittu, mutta juhlaruoka maistui ja mukavia muistoja jäi näistäkin häistä.

RV 32+

Huh helpotusta! Tällä viikolla käväisin ultrassa painoarviossa, ja mittausten mukaan vauva kasvoi nätisti keskikäyrällä. Ilmeisesti herkuton ja terveellinen ruokavalio on tepsinyt, tai sitten viimeksi mittauksessa oli vähän virhettä. Lääkäri totesi myös, että vauvalla on pyöreän mallinen pää, joka tekee painoarvion korkeammaksi. Joitain pään mittojahan painoarvioon otetaan mukaan, ja pyöreän mallisesta päästä saa luonnollisesti leveämmän mitan kuin soikeasta. Ilmeisesti "normaalimman" muotoisella päällä painoarvio olisi ollut n. 200 g pienempi. Tällä hetkellä arvioitu paino oli siis 2200 g. Terveellisellä ruokavaliolla kuitenkin jatketaan, joskin pientä satunnaista herkuttelua aion ehkä itselleni sallia :) Oli kyllä mukavaa nähdä vauvan taas liikkuvan ultrassa! Mielestäni pienokainen oli vähän enemmän omilla kasvonpiirteilläni varustettu tällä kertaa, kuin mieheni. Esikoinenhan oli ihan mieheni kopio syntyessään. Kyllä nykylaitteilla vaan saa upeaa kuvaa vatsan sisään!

Tällä viikolla olen viettänyt huikeita ja haikeita hetkiä töissä. Kaksi viikkoa enää jäljellä, eikä mieli tekisi vielä ollenkaan pois. Esimies ja useimmat lähimmät työtoverit ovat seuraavat viikon tai kaksi konferenssimatkoilla, joten tulen varmaankin tekemään aika paljon etätöitä ainakin ensi viikolla, kun on luvattu nättiä säätä. Etätyö on vähän kuin puoliksi lomalla olisi, parvekkeella samalla aurinkoa ottaessa. On kyllä uskomatonta, miten etuoikeutettua työtä tämä on. Saa itse määritellä työssäoloajat ja -paikat sekä vaikuttaa vahvasti työn sisältöön. Konferenssimatkat kustannetaan lentoineen ja majoituksineen esimerkiksi ensi viikolla aurinkoiselle Kyprokselle, jonne työkaverit lentävät kehittämään itseään ja verkostoitumaan. Suurin ongelma taitaa olla valita mukaan oikeat bikinit... Aivan uskomattoman etuoikeutettua, ja laittaa ainakin itseni nöyräksi. Voisiko tätäkin hyvinvointia hieman tasaisemmin jakaa suomalaisten työntekijöiden kesken?

Esimieheni kanssa kävimme hyvät keskustelut ennen hänen reissujaan ja oman äitiyslomani alkua. Sain hyvää palautetta työstäni ja kannustusta jatkaa valitsemallani alalla. Tuntui todella mahtavalta saada hyvää palautetta, sillä tutkijan työ on itsessään sellaista, että koskaan ei tunne tekevänsä tarpeeksi hyvää työtä ja välillä oma teksti tuntuu niin huonolta ja saavutukset mitättömiltä. Juttelimme myös mahdollisuudesta jatkaa hommia äitiyslomallakin tuntityönä. Opetushommia ja mahdollisesti konferenssiesiintymisiäkin saattaisi olla tulossa ensi vuoden puolella. Pienet työjutut äitiysloman ohelle olisivat kyllä erittäin tervetulleita!

Oma vointi on tällä viikolla ollut hyvä. Päiväunia tunnun kyllä tarvitsevan, ja selkeästi rennommin on saanut ottaa liikunnan suhteen. Harjoitussupistuksetkin ovat olleet aavistuksen napakampia ja tiheämpiä kuin ennen. Ehkäpä sitä näillä viikoilla on jo oikeuskin vähän himmailla... Kuvittelenkohan vaan, vaiko näyttääkö tuo maha siirtyneen hieman alemmas viime viikosta?

Rv 31+

Tällä viikolla olo oli alkuviikosta todella väsynyt. Nukutti koko ajan, ja veto oli täysin poissa pari päivää. Itselläni on ollut muutenkin huimausta ja voimattomuutta erityisesti aamuisin, ilmeisesti liittyen mataliin verenpaineisiin. Kokeilin myös syödä hieman enemmän aamulla, mutta sekään ei auttanut asiaa. Ilmeisesti täytyy nyt vaan ottaa rauhallisesti ja toivoa vahvempia oloja sitten raskauden jälkeiselle ajalle.

Käväisin tällä viikolla pitkästä aikaa neuvolassa. Väliä taisi tulla peräti 9 viikkoa ylimääräisen ultran takia. Kaikki oli oikein mallikelpoisesti ainakin käyrillä mitaten. Painonnousu oli n. 300g viikossa, hemoglobiini 120, verenpaineet 110/60 luokkaa ja kohdun kasvu edelleen hieman keskikäyrän alapuolella. Ilmeisesti, vaikka maha näyttää isolta, ei vauva ehkä kuitenkaan ole jättiläisluokkaa, jos sf-mittaan on luottaminen. Ensi viikolla käyn ultrassa kokoarvioissa, joten siellähän se sitten selviää. Toivottavasti näyttäisi sopusuhtaiselta tyypiltä...

Vauva on harjoitellut uusia taitoja tällä viikolla ja alkanut hikkailla kohdussa. Hikka tuntuu melko ärsyttävänäkin tasaisena naputuksena kyljessä. Itse olen saanut taas loppuraskauden vuotavat rinnat riesakseni. Oranssia kolostrumia on bongailtu aamuisin heräämisen jälkeen, ja kerran onnistuin saamaan jo paidanrintamuksenkin märäksi päiväunilta herätessäni. Toivottavasti tämä enteilee samalla tavalla hyvää maidontuloa, kuin viimeksi.

Lauantaina itselleni tulikin mittariin pyöreitä vuosia. Yhtään ei kriisiä ole ilmassa, vaan uusi ikälukema tuntuu erittäin sopivalta omiin fiiliksiin. Ajattelin nuorempana, että lapset olisi hyvä tehdä alle kolmekymppisenä, ja niinhän ne nyt onkin "tehtynä"; toisen ulkoistumista vielä odotellessa. Juhlapäivän kunniaksi julkaisimme myös tiedon uuden perheenjäsenen saapumisesta Facebookissa. Muuten juhlittiin rauhallisesti, ja unohdin pariksi päiväksi terveelliset dieettini herkutellen pizzalla ja suklaalla. Tämä kyllä kostautui vatsakivuilla, mutta ehkä se oli sen arvoista. Nyt jaksaa taas syödä terveellisesti vielä pari kuukautta. Kyllä terveellisestä ruuasta vaan tulee hyvä olo!

Mamma-ahdistus

Eräänä päivänä täpötäydellä hiekkalaatikolla heräsi ahdistus. Pitäisikö sitä kohta jaksaa istuu tässä leikkipuiston reunalla joka päivä, kaksi kertaa päivässä, kuunnella juttuja kävelemään lähdöistä ja nykyisestä vaipan koosta ja olla kovin kiinnostunut kaikesta lapsiin liittyvästä? Tokihan sitä mieli ehtii muuttua tässä vauvan syntymän jälkeen, mutta tällä hetkellä tietty mammautuminen ja elämän pyöriminen pelkästään perheasioissa hieman ahdistaa. Tykkään ihan älyttömästi työstäni, minusta on mahtavaa käyttää aivojani ja ratkoa päättelykykä vaativia tehtäviä ihan itsekseni tekstiä kirjoittaessani. Äitiyslomalla ongelmat vaihtuvat toisenlaisiin. Täytyy osata multitaskata, jaksaa päivittäin toistuvia rutiineja, nukuttaa lempeästi vaikka olisi itsekin väsynyt ja ottaa vastaan uhmaryöppyjä. Kaikkea sitä, mitä nytkin teen, mutta käytännössä 24/7. En tiedä, saako tätä ääneen edes sanoa, mutta hieman ahdistaa.

Äitiyslomallehan pitäisi olla ihana jäädä. Ei tarvitse hetkeen käydä töissä ja saa keskittyä vain perheeseen ja lastenhoitoon. Kuukauden päässä siintävä vuoden lomapätkä kuitenkin hieman jännittää, enkä tiedä, minkälaisin tuntein sitä tullaan viettelemään. En tiedä, voihan kaikki ollakin erilaista, kuin etukäteen kuvittelin. Kun on kokonaan poissa töistä, on ehkä enemmän voimavaroja keskittyä siihen pikkulapsiarkeen. Toisaalta olen aina kokenut saavani virtaa töistä, joten en ihan täysin usko tähänkään. Elättelen toiveita, että synnytyksen jälkeen hoivahormonit ottavat vallan, ja pystyn vaipumaan ihanaan äitiyskuplaan ja nauttimaan vuodesta kotona. Se on loppujen lopuksi lyhyt aika, jonka jälkeen mieheni ottaa vetovastuun lasten arjen pyörittämisestä.

En olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut, että olisin karrikoidusti näinkin ura- enkä perhekeskeinen. Perheeni on tietysti minulle kaikki kaikessa, uskomattoman rakas, mutta kaipaan siihen rinnalle myös vastapainoksi toisenlaista tekemistä. Työni on kiinnostavaa, älyllisesti haastavaa ja suhtaudun siihen intohimoisesti. Vauvavuotta en todellakaan aio uhrata töiden vuoksi, mutta haluan kuitenkin jollain tapaa pitää kiinni myös tästä puolesta elämääni. Ehkä toisen lapsen kanssa ei ole ihan samanlaista tarvetta uppoutua kokonaisvaltaisesti äitiyteen,vaan osaa nähdä asiat monipuolisemmin. En ole pitkään aikaan ollut joko-tai-ihminen, joten elämässä tulee olla muutakin sisältöä, kuin lapsiperherutiinien pyörittäminen.

Tällä hetkellä on tarkoituksena lievittää mahdollista mamma-ahdistusta käymällä ainakin kerran-pari kuussa tutkijaseminaarissa ja tutkimusryhmän tapaamisissa. Töissä jää väkisinkin kesken pari kirjoittamisprojektia, joissa ajattelin oman jaksamisen mukaan olla mukana myös äitiyslomalla. En kerta kaikkiaan halua päästää näitä "lapsiani" pois käsistäni, kun olen nähnyt vaivaa niiden syntymiseen niin paljon. Ja olisihan se kiva, että äitiysloman jälkeenkin tarjoutuisi työtilaisuuksia nykyisestä työpaikastani.

Tulevaa vuotta vuoroin innolla ja vuoroin kauhulla odotellen....

Raskausviikot 28-30+

Taitaakin olla jo uuden raskausviikkopostauksen aika! Viimeiselle kolmannekselle on nyt siirrytty ja kolmenkymmenen raskausviikon rajapyykki ylitetty. Olo on vielä mainio, vaikka pikku hiljaa maha alkaa haitata kengännauhojen solmimista ja tiettyjä jumppaliikkeitä. Niin no, portaitakaan ei kyllä tee mieli enää huvikseen kiipeillä kahta kerrosta enempää. Viikko sitten kyykin kuitenkin vielä reippaana mustikassa parikin tuntia kerrallaan. Tosin parituntisen jälkeen olo oli kyllä sellainen, että pitääkö täältä tosiaan vielä kävellä kotiinkin... Mutta onhan se mukavaa, että jaksaa vielä mennä porskuttaa! Välillä olen kärsinyt hieman huimauksesta, jonka luulen kyllä johtuvan matalasta verenpaineesta (viimeksi n. 90/60). Pystyasento pitkän aikaa ei tunnu hyvältä, vaan täytyy päästä istumaan. Aamuisin varsinkin on heikohko olo, eikä pystyasento tee pidemmän päälle hyvää. Kävely ei niinkään haittaa, vaan paikallaan seisominen. Kävin työterveydessä mittauttamassa varmuudeksi myös hemoglobiinin, mutta vielä se ei ollut laskenut raskaudessa sallitun rajan alapuolelle. Huomennahan se sitten neuvolassa selviää, onko nyt laskenut.

28+6

Töihin olen palannut "takaisin" heinäkuun etäpäivien jälkeen, ja vielä pitäisi neljä viikkoa jaksaa painaa duunia ennen äitiyslomaa. Hurjan nopeasti tämä aika tuntuu menevän, ja töissäkin alkaa tulla pientä paniikkia, että saan tehdyksi kaikki hommat, mitä ajattelinkin. Projekti, jossa olen töissä, on sen tyyppinen, että ei voi mitään, jos jotain jää kesken, mutta itse haluaisin kuitenkin saada mahdollisimman paljon valmiiksi. Olemme kirjoittamassa kahta tieteellistä artikkelia, joiden kirjoittamisessa aion ehdottomasti olla mukana vielä senkin jälkeen, kun olen äitiyslomalle jäänyt. Tämä ihan omaa uran ja myös mielenkiinnon vuoksi.

Töissä on ollut kiva kuulla ihmisten kommentteja sitten, että näytän freesiltä ja hyvinvoivalta. On toki isoon mahaankin viitaten tullut uteliaita kysymyksiä, enkö vieläkään ole jäämässä äitiyslomalle, mutta pääsääntöisesti kommentointi on ollut positiivista. Omalla kohdalla tiukka ruokavalio jatkuu edelleen, ja se, sekä kesäinen rusketus kasvoilla ovat mielestäni "syypäitä" hyvinvoivaan olemukseen. Turvotusta ei ole ollenkaan, iho voi hyvin ja kasvotkin ovat mielestäni vähän kaventuneet. Painonnoususta en enää stressaa, sillä se on ollut olematonta viimeisen kuukauden aikana. Uskon vauvan kuitenkin kasvavan hyvin, sillä syön säännöllisesti ja terveellisesti ravintorikkaista aineksista. Nyt kesällä on saa helposti ja halvalla ostettuakin kaupasta hyvät ainekset salaattiin. Salaatin ja lihan lisäksi kuluu paljon ruisleipää, marjoja, rahkaa, hedelmiä ja pähkinöitä. Herkutteluun saattaa mennä pala tummaa suklaata päivässä, ja jos oikein makeanhimo iskee, olen sallinut itselleni pienen annoksen jäätelöä tai vaikka pikkupullan. Ensi viikolla vietän synttäreitäni, joten herkuttelupäivä on tiedossa! Toivelistalla on ainakin pizzaa, suklaata ja karkkia, ja kesän uutuusmaku Pätkis-jäätelökin houkuttaisi...

31+0

Tuleva synnytys pyörii yhä enemmän mielessä. Olen harkinnut kysyväni myös paikallisesta doula-piiristä doulaa mukaan synnytykseen, mutta vielä en ole saanut sähköpostia lähetettyä. Katsotaan, mihin päätökseen sen suhteen päädyn. Voi olla, että tsempparista olisi hyötyä, sillä hieman on alkanut taas jännittää tuleva koitos.

Maalaishiiri vai kaupunkilaishiiri?

Maalta kaupunkiin opiskelujen perässä muuttaneena ja nyt reilun kymmenen vuotta kaupunkilaisena eläneenä olen aina kokenut olevani jotenkin kahden maan kansalainen. Maaseutuun ja pienellä paikkakunnalla elämiseen on muodostunut jotenkin romanttinen suhde, jota vaalin aina välillä haaveissani. Olemme nyt olleet maalla mummolassa viikon verran, ja romanttiset kuvitelmat ovat karisseet niin kuin aina, kun tänne palaan. Täällä on todella pienet piirit, kaupassakaan ei voi käydä ilman, että joku tunnistaisi (yeensä tunnistajaa et kuitenkaan itse tunnista, vaan hän tuntee vanhempasi...). Jos joku on nähnyt minut kaupassa vauvavatsan kanssa, voin olla varma, että puoli kylää tietää asiasta ensi viikkoon mennessä.

Toinen itseäni erityisesti viime aikoina askarruttanut asia on arvomaailmojen erilaisuus maaseudun ja kaupungin välillä. Nämä ovat ehkä karkeita yleistyksiä, mutta esimerkiksi viime vaalien aikaan en voinut olla kiinnittämättä huomiota keskustan ja perussuomalaisten vankkaan kannatukseen täällä maaseudulla. Ilmeisesti satun kaupungissa elämään huomaamattani melkoisessa punavihreässä kuplassa, sillä esimerkiksi omasta ystäväpiiristäni ja työpaikaltani tuntuu olevan vaikea löytää muuta kuin vihervasemmistolaista tai kokoomuksen arvomaailmaa. Myös Facebookissa keskustelu on viime aikoina käynyt arvojen tiimoilta kiivaana. Maaseudulle jääneet lapsuudenystävät ovat viime päivinä esittäneet maahanmuuttokriittisiä puheenvuoroja, kun taas kaupunkilaiset ovat osallistuneet Meillä on unelma -mielenosoituksiin ympäri Suomen. Ja edelleen, nämä ovat karkeita yleistyksiä, mutta jotain perää havainnoissani ehkä kuitenkin on. En halua myöskään arvottaa kumpaakaan arvomaailmaa puoleen tai toiseen, mutta todettava on, että erilaisia ovat.

Olen tuntenut aina itseni jotenkin kodittomaksi sekä konservatiivisemmassa maalaisympäristössä että liberaalimassa kaupunkilaisympäristössä. Molemmissa ympäristössä olen kokenut tarpeelliseksi puolustella toisenlaista elämäntapaa ja arvoja. Muistan, kun otin kerran nokkiini oikein kunnolla, kun eräs työkaveri kehtasi todeta, että maalla asuu yksinkertaista porukkaa. Toisaalta itse tulee täällä välillä päiviteltyä tiettyä ajatusmaailman mustavalkoisuutta, konservatiivisuutta ja halua pitää perinteistä kiinni. En voi sietää kommentteja, kuten "kyllähän neekeri-sanaa on ennenkin käytetty" tai "jätetään salaatit ja muut pupun ruuat pupuille", mutta koen silti aina tarvetta puolustella liberaaleissa piireissä myös konservatiivisempaa elämäntapaa. Niin paljon, kuin viihdynkin korkeasti koulutettujen ihmisten seurassa, en aina jaksa kuunnella hienostelevaa keskustelua viime viikonlopun taidenäyttelyistä tai asiantuntevaa ja knoppitietoa heittelevää arviota eilen järjestetystä konsertista.

Olen maalla kasvanut ja kaupunkilaistunut pala palalta. Alkuun oli välillä melko juntti tunne tietyissä piireissä esimerkiksi yliopistolla. En tuntenut oikeita pukeutumissääntöjä, en oikeanlaista small talkia tai osannut tilata trendikästä kahvia kuppilassa. Pikku hiljaa erilaisia asioita ja arvomaailmaa alkoi kuitenkin omaksumaan, enkä oikein enää voisi kuvitella eläväni pienellä paikkakunnalla. Jotenkin kaupungin henkinen ilmapiiri vastaa enemmän omaa arvomaailmaani. On erilaisia ihmisiä, erilaisia näkukulmia ja vapautta tehdä asiat niinkuin itse haluaa. Tykkään käydä sivistynyttä (joku voisi sanoa snobbailevaa) keskustelua lounasravintolassa työkavereiden kanssa ja laittaa etnistä ruokaa kivoista raaka-aineista kotona. Toisaalta nautin myös siitä, että omalta takapihalta pääsee suoraan mustikkametsään, lapset saavat kasvaa rauhallisessa ympäristössä ja kukkakauppiaalta saa alennusta, koska hän sattuu olemaan isäsi sokeriserkku.

En oikein pääse näistä ajatuksista puusta pidemmälle. Ehkä tulen aina kokemaan tietynlaista kahden kulttuurin välissä olemista ja kuulumattomuuden tunnetta. Se johtuu arvojen, elämäntapojen ja yhteiskuntaluokkien eroista. Toisaalta on rikkautta kyetä katsomaan asioita erilaisista perspektiiveistä ja omata kokemusta erilaisista elämänpiireistä. Toisaalta aina saa kokea, ettei koskaan kuulu täysin kumpaankaan ympäristöön. Mutta sen voin kyllä hyväksyä.