Esikoisen syntymä oli itselleni vaikea, jopa traumaattinen. Synnytystä lähdettiin käynnistämään raskauden mentyä yliajalle rv 42+0. Kolmantena käynnistyspäivänä alkoi tapahtua: vihreä lapsivesi meni aamulla ja voimakkaat supistukset alkoivat välittömästi. Tätä ennen en ollut tuntenut ainuttakaan kivuliaampaa supistusta. Synnytys oli alusta loppuun saakka lääkkeillä kontrolloitua: supistukset käynnistettiin ja niitä voimistettiin keinotekoisesti lääkityksellä. Sain sekä epiduraalipuudutuksen, että ponnistusvaiheessa spinaalipuudutuksen voimakkaan selässä tuntuneen hermokivun vuoksi. Vauvan sydänäänien laskun vuoksi hänet autettiin lopulta imukupilla maailmaan ja kiidätettiin pian lastenosastolle koholla olleiden tulehdusarvojen vuoksi sekä lisähappea saamaan. Lastenosastolla vierähtivät ensimmäiset päivät, ja minut kärrättiin sängyllä omaan huoneeseeni, sillä en ensimmäisenä vuorokautena pysynyt pystyssä pyörtymättä.
Karut kokemukset ensimmäisestä synnytyksestä ovat jääneet taakse ja ajan kultaamiksi neljän vuoden aikana. Pitkään kuitenkin ajattelin, etten halua enää ikinä synnyttää. Jostain se ajatus kuitenkin vuosi sitten lähti, että toinen raskaus ja synnytys voisivat sittenkin olla mahdollisia. Heti alusta saakka tiesin, että tällä kertaa haluan synnytyksestä toisenlaisen kokemuksen. Uskon, että esikoisen syntymän komplikaatiot johtuivat ensisijaisesti lapsen häätämisestä ulos lääkkeiden voimalla. Hän ei kerta kaikkiaan ollut vielä valmis syntymään. Vihreä lapsivesi viittasi sikiön ahdinkotilaan ja voimakkaat lääkkeet pitkin synnytystä eivät tuoneet sitä parasta lopputulosta. Luin juuri Cytotec-käynnistyksistä, että niihin liittyy usein komplikaationa vihreä lapsivesi, kun voimakkaat supistukset aiheuttavat liikaa painetta vauvalle.
Tällä kertaa olen valmistautunut tulevaan synnytykseen aivan eri tavalla. Olen perehtynyt luonnonmukaisempaan synnytykseen ja olen vakuuttunut, että se on tällä kertaa tapa, johon tähdätään. Missään tapauksessa en toivo synnytystä käynnistettävän lääketieteellisesti tällä kertaa. Mieluummin koetan vaikka akupunktiota tai vyöhyketerapiaa. Kivunlievityksessä pidän optiona edelleen epiduraalia/spinaalipuudutusta tiukassa tilanteessa, jos omat voimat eivät kerta kaikkiaan riitä. Minua kiehtoo kuitenkin ajatus naisen kropan omasta voimasta ja mahdollisuudesta selvitä synnytyksestä lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä käyttäen. Kotiin on hankittu mukavasti arsenaalia lääkkeettömään synnytykseen valmistautumiseen:

Hankkimani Ina May's guide to childbirth -teos on ollut todella silmiä avaava. Kirjoittaja on kätilö, joka on hoitanut synnytyksiä lääkkeettömästi jo vuosikausia. Hänen synnytyskeskuksessaan synnytykset, joihin on jouduttu jotenkin lääketieteellisesti puuttumaan (esim. imukuppi tai keisarinleikkaus), ovat minimissä verrattuna tavallisiin sairaaloihin. Suosittelen ehdottomasti kirjaa kaikille raskaana oleville naisille. Minulle se on ainakin tuonut lisää luottamusta omaan kehoon ja uutta tietämystä siitä, miten synnytykseen voi etukäteen valmistautua. Rentoutuminen, turvallisuuden tunne ja supistuksille antautuminen tuntuvat olevan avainasemassa. Jos nainen on koko synnytyksen ajan kireä, taistelee supistuksia vastaan tai häntä häiritään kovakouraisilla sisätutkimuksilla tai vieraiden ihmisten rynnistämisellä synnytyshuoneeseen, saattaa synnytys hidastua ja kohdunsuu pahimmassa tapauksessa jopa sulkeutua takaisinpäin. Synnytyksessä tärkeää olisi rauhallinen ja rakastava tunnelma sekä se, että naisen omat hormonit saisivat lääkkeiden sijaan toimia. Liika adrenaliini pelon vuoksi ei ole hyvästä. Jokainen meistä on varmaan kuullut tarinoita siitä, kuinka sairaalaan (outoon paikkaan) saapuminen saa supistukset lakkaamaan saman tien. Itselleni lohduttava ajatus on ollut, että supistuskipu ei ole merkki siitä, että olet vahingoittumassa. Se on merkki siitä, että synnytys etenee ja vauva on kohta maailmassa.
Mielenkiintoista oli myös lukemani ajatus kohdunkaulan toiminnasta. Sen toimintaperiaate on samanlainen kuin esimerkiksi virtsarakolla. Monelle tuttu tilanne on varmaan se, että ei kerta kaikkiaan pysty pissaamaan toisen henkilön ollessa läsnä, vaan virtsarakko kieltäytyy avautumasta. Myös kohdunkaula toimii samalla tavalla, sitä ei kerta kaikkiaan voi pakottaa aukeamaan, vaan tarvitaan rentoutumista. Kohdunkaulan toimintaa on aivotutkimuksessa havaittu kontrolloivan aivojen vanhempi alue, joka vastaa primitiivisemmistä toiminnoista, joihin myös esim. virtsaaminen kuuluu. Synnytyksessä olisi tärkeää pystyä rentoutumaan siten, että aivojen tiedollisesta toiminnasta vastaavat alueet eivät olisi voimakkaasti aktivoituneina, vaan nainen voisi antautua primitiivisempien tunteiden valtaan. Rentoutuminen ja rauhallinen synnytysympäristö ovat tähän ehdottomia edellytyksiä.
Kirjasin tähän hieman synnytystoivelistaani, jota toivon noudatettavan, mikäli synnytys etenee normaalisti:
- Toivoisin voivani olla mahdollisimman pitkään kotona synnytyksen alkaessa
- Haluan voida liikkua, syödä ja juoda vapaasti synnytyksen aikana
- Toivoisin pääseväni avautumisvaiheessa ammeeseen (vesisynnytys ei valitettavasti ole mahdollinen omassa sairaalassani, mikä harmittaa kovasti)
- Toivon, että synnytyshuone olisi rauhallinen paikka, jossa ei ravaa ylimääräistä väkeä (ei lääketieteen kandeja, kiitos). Toivon, että ihmiset koputtaisivat ja odottaisivat lupaa ennen sisään tuloaan.
- Toivon, ettei sikiöpussin kalvoja puhkaistaisi, mikäli se ei ole tarpeen
- Toivon, että vauvan sydänääniä seurattaisiin käyrällä vain tilanteen niin vaatiessa, etten joudu turhaan makaamaan paikoillani sängyssäni. Toivon, mikäli vauvalla ei ole hätää, hänelle ei kiinnitettäisi scalp-anturia (aiheuttaa vauvalle kipua ja vaatii kalvojen puhkaisua. Sydänääniä voi seurata myös dopplerilla).
- Toivon, että sisätutkimuksia tehtäisiin vain tarpeen mukaan (lääkkeettömästä äidistä kyllä yleensä huomaa, missä vaiheessa synnytys on meneillään)
- Toivon, että välilihaa ei rutiininomaisesti leikattaisi, vaan kätilö tukisi sitä lämpimillä pyyhkeillä
- Toivon, että saisin ponnistaa hyvältä tuntuvassa asennossa niin, että voin käyttää maan vetovoimaa hyväksi (ei siis sängyssä puolimakuullaan)
- Toivon, että saisin ponnistaa omassa tahdissani kehoani kuunnellen
- Haluaisin, että napanuora saisi sykkiä loppuun, ennen kuin se leikataan. Toivon, että mieheni saisi leikata napanuoran.
- Toivoisin mahdollisuutta kiireettömään ja rauhalliseen ensi-imetykseen, miten kauan se sitten kestääkään
Hieman jännittää, miten sairaalassa suhtaudutaan lääkkeettömään synnytykseen, mutta aion kyllä pitää pääni ja ohjeistaa miestäkin pitämään puoliani. Toivon, että saan kätilön, jolle lääketieteelliset toimenpiteet eivät ole itsestäänselvyys vaan minua kannustetaan toiveissani lääkkeettömyyteen. Maalaisjärjen pidän kuitenkin mukana ja sallin kaikki toimenpiteet, jos vauvan tai minun henkeni on vaarassa. Tällä hetkellä odotan synnytystä melkein innoissani ja toivon todella, että saan tällä kertaa sen onnistuneemman synnytyskokemuksen!