4-vuotiaan juhlat

Juhlimme esikoisen 4-vuotissynttäreitä juhannuksen jälkeisellä viikolla. Ajankohta on aina haastava, sillä varsinainen syntymäpäivä sijoittuu miltei aina juhannukselle. Kesällä muutenkin ihmiset ovat paljon reissussa, joten koskaan ei tiedä, ketkä paikalle pääsevät. Tänä vuonna päädyimme pitämään kahdet pienet juhlat: torstaina kaverisynttärit muutamalle pihapiirin lapselle ja lauantaina sukulaisille ja ystäväperheille. Lauantain juhliin ei harmi kyllä päässyt osallistumaan puoletkaan kutsutuista, mutta toisaalta oli ihan kiva juhlia pienellä porukalla sukulaisten parissa.

Synttäritarjottavien kanssa onnistuin sähläämään oikein urakalla. Olin päättänyt vihdoin opetella ja saada onnistumamaan macaronseja, mutta eihän siitä tälläkään kertaa mitään tullut, vaikka pidänkin itseäni suht hyvänä leipurina. Taikinasta ei vaan kerta kaikkiaan tule onnistunutta. Toisesta satsista olisi ehkä tullut ihan käyttökelpoinen, mutta pursotin turhan isoja keksejä, joita ei voinut laittaa tarjolle. Toinen epäonnistuminen sattui suklaakakun kanssa: pohjasta tuli täydellinen, mutta kuorrutuksen kanssa itkettiin, raivottiin ja heitettiin rahaa kankkulan kaivoon. Ohjeessa neuvottiin sulattamaan Pätkis-suklaata tavallisen suklaan kanssa. Sulatin suklaat kiltisti vesihauteessa, mutta pätkis ei ilmeisesti kerta kaikkiaan sula, jos sitä on liikaa. Tai sitten lämpötila oli liikaa. Tai tähdet väärässä asennossa... Rouhin suklaan pieniksi hipuiksi, mutta sekään ei auttanut. Epäonnistuttuani sulatusyrityksessä kaksi kertaa ja heitettyäni n. kilon pätkistä roskikseen luovutin, ja hain kaupasta Maraboun minttukrokanttisuklaata. Toimi! Kakusta tuli lopulta aivan ihanaa, mutta toiste en kyllä Pätkistä lähde sulattamaan...

Muita tarjoiluja synttäreillä olivat lasten juhlissa täytetyt pitaleivät, hedelmät, popcornit, vadelma-kinuskituulihatut, mokkapalat ja valkosuklaa-raparperimuffinssit. Eniten taisi mennä hedelmiä ja popcornia, jota varten olin ostanut pikku tötteröitä kaupasta. Ilmeisesti lapsiin vetoaa lähinnä se, miten ruoka on asetettu esille (sekä mahdollisuus kuljettaa sitä ympäri kämppää leikkien lomassa...). Sukulaissynttäreillä tarjottiin edellä mainittua minttusuklaakakkua, kahta suolaista piirakkaa sekä lemon curdilla ryyditettyä mansikka-mascarponejälkkäriä. Tarjoilut hävisivät pöydästä ennen kuin ehdin kuvata, taas perinteisesti.

4-vuotias sai meiltä lahjaksi pari kirjaa ja katuliidut. Nämä Oppi&Ilo-sarjan pyyhittävät puuhakirjat ovat pitkään olleet suosikkejani, ja esikoiselle hankittiin tällä kertaa numeroita sisältävä kirja. Toinen teos oli Soiva tuutulaulukirja, josta on lauleskeltu lähes joka ilta unilauluja. Muilta lahjaksi saatiin mm. palatsin palleroita, prinsessa-legoja ja askarteluhelmiä. On se vaan mukavaa kerran vuodessa järjestellä synttäreitä!

Lomaa ja mahakuulumisia rv 21+-25+

Tämäkin tutkija on nyt sitten oleskellut lyhyellä, mutta sitäkin odotetummalla kesälomalla! Oma työni on todella joustavaa, aikataulut saa päättää itsenäisesti ja etänäkin saa tehdä niin paljon kuin sielu sietää. Sen vuoksi työtä ja vapaa-aikaa on välillä vaikea erottaa toisistaan, eikä työasioiden tunkeutumista vähintäänkin ajatuksen tasolla muuhun arkeen oikein voi estää. Nyt olen kuitenkin merkannut työajanseurantaan ihan virallisia lomapäiviä pari viikkoa, joten olen pyrkinyt aktiivisesti pitämään lomamoodia päällä. Blogikin on saanut lomailla, mutta nyt yritän löytää aikaa kirjoittaa vähän aktiivisemmin.

Esikoisellakin alkoi loma päiväkodista juhannuksena kuudeksi viikoksi. Kesäsulku on todella pitkä, emmekä halua tänäkään vuonna laittaa lasta vieraaseen varahoitopaikkaan. Pidämme siis mieheni kanssa vuorotellen vapaapäiviä, ja myös isovanhemmat on rekrytoitu tietyille päiville hoitajiksi. Esikoinen vietti myös 4-vuotissynttäreitään juhannuksen jälkeisellä viikolla. Täytynee tehdä synttäreistä oikein oma postauksensa, kunhan saan aikaiseksi.

Helteet ovat hellineet meitäkin muutaman päivän ajan. Itse en ole tosin erityisemmin lämpimästä nauttinut, sillä raskaus alkaa viedä veronsa ja hiki iskee heti lämpömittarin karatessa kahdenkymmenen paremmalle puolelle. Olo on ollut aika nuutunut ja voimaton välillä, enkä käsitä, miten esikoisesta viimeisilläni ollessani nautin täysillä kesän 2011 juhannuksen hellejaksosta. Jälleen kai se pitää todeta, että reilussa neljässä vuodessa kroppa ikääntyy sen verran, että vaikutukset alkavat näkyä ja tuntua. Koirat ovat väsymyksestä huolimatta saaneet päivittäiset lenkkinsä, ja yritän kovasti sulatella juhannuksena ja 4-vuotissynttäriviikolla mukaan tarrautuneita ylimääräisiä kiloja  grammoja. Pakastin kuitenkin pullistelee vielä ylimääräisiä herkkuja, joten hieman tahdonvoimaa tässä vaaditaan...

Vauva tuntuu voivan mainiosti ja olevan melkoisen reipas kaveri liikkumaan. En tiedä olenko vain unohtanut, mutta tuntuu kyllä liikkuvan ja potkiskelevan huomattavasti sisartaan enemmän. Öisinkin herään usein pikku jumppatuokioihin. Eilen esikoinen taisi ensimmäistä kertaa malttaa pitää kättään vatsalla paikallaan niin kauan, että tunsi pikku potkuja käteensä. Ilme oli näkemisen arvoinen! Esikoinen suhteutuu muutenkin vauvavatsaan äärimmäisen rakastavasti ja jakelee pusuja ja haleja useamman kerran päivässä. Usein myös iltalaulu ja iltarukous huolehditaan vauallekin.  Miehen kanssa tunnustelemme vauvan potkuja aina nukkumaanmenoaikaan, se on kiva lopetus päivälle. Ensi viikolla meillä onkin ylimääräinen ultra, jossa tarkistetaan vauvan kasvu ja istukan toiminta. En ole itse huolissani ja uskon vauvan kasvaneen hyvin, mutta kivahan se on päästä taas pientä kurkistamaan.

Rv 22 käväisin taas neuvolassa pyörähtämässä. Neuvolassa käsiteltiin Kela-asioita ja tehtiin perusmittaukset. Netissä pääsee nykään täyttämään synnytyssairaalaan esitietolomakkeen, mikä oli minusta kiva uudistus. Aion käydä kirjaamassa ylös kattavan synnytystoivelistan. Toiveenani on tällä kertaa luonnollinen ja mahdollisesti jopa lääkkeetön synnytys, mikäli kantti kestää. Tästäkin voisin postata myöhemmin tarkemmin. Neuvolassa kaikki oli hyvin, painoa on tullut tasaisesti n. 500g/vko. Verenpaineet olivat jälleen matalat, 99/66, mutta minulle lukema on melko normaali. SF-mittakin otettiin ensimmäistä kertaa, ja se oli hivenen alle keskikäyrän, mitä ei kyllä pötsin koosta päätellen uskoisi... Pari neropattia minulta on jo tullutkin tiedustelemaan, onko laskettu aika kohta käsillä. No, vielä sinne lokakuulle saisi kasvatella mahaa... Kovin kaunis ja hehkeä ei tämä raskausolemus mielestäni ole, mutta minkäs teet, kun kroppa on sen mallinen, että vatsa puskee esiin voimalla. Vatsa alkaa myös jo tuntua välillä hankalalta, sitä kiristelee usein ja painavakin mokoma on. Selkeää kasvuspurttia on havaittavissa. Seuraava neuvola meillä onkin vasta elokuussa ylimääräisen ultran vuoksi.

Kesäloma alkaa itselläni vedellä viimeisiään. Huomenna viemme illalla esikoisen mummolaan pariksi päivää hoitoon. Minulla ja miehelläni työt jatkuvat normaalisti, mutta keskiviikkona mies ja lapsi lähtevät yhteiselle lomalle Helsinkiin koko loppuviikoksi. Jään itse mielihyvin kotiin nauttimaan omasta rauhasta (ja työnteosta...). Koleasta säätiedotuksesta päätellen ensi viikko tehdäänkin etänä ihan täältä kotiluolasta käsin. Toisaalta myös kauniilla säällä teen mielelläni etäpäiviä parvekkeella loikoillen, joten työmaan ovea en todennäköisesti heinäkuussa kovin monta kertaa tule avaamaan. On se vaan ihanaa, että on kesä!

Vain kaksi kättä

Kukaan ei varmaan ole voinut viime päivinä välttyä uutisilta hallituksen käsittämättömistä leikkauskohteista. Itseäni ottaa ehkä eniten sydänalasta päivähoitoon kohdistuvat leikkausvaatimukset: ryhmäkokojen kasvattaminen, henkilöstön kelpoisuusvaatimusten höllentäminen ja esiopetuksen muuttaminen maksulliseksi kerhotoiminnaksi. Lyhyesti sanottuna kyse on täydellisestä varhaiskasvatuksen laadun ja varhaiskasvatuslain uudistamisen alasajosta.

Voin kertoa, että hallituksen kaavailemat leikkaukset ovat aiheuttaneet närää sekä henkilökohtaisella tasolla perheemme tulevaisuutta ajatellen, että myös ammatillisella tasolla kasvatustieteilijänä. Omalla työpaikallani käytäväkeskustelut ovat käyneet kuumana varhaiskasvatuksen tutkijoiden keskuudesa, ja leikkauksia vastustetaan yksimielisesti. Tutkittua tietoa varhaiskasvatuksen heikentämisen vaikutuksista voi lukea vaikkapa täältä. Kirjoittajina mm. allekirjoittaneen asiantuntevia tutkijakollegoita.

Oman tutkimusaihepiirini saralta haluan sanoa, että olen erityisen huolissani leikkausten vaikutuksesta matalammasta sosioekonomisesta asemasta tulevien lasten arkeen ja tulevaisuuteen. Korkealaatuisesta varhaiskasvatuksesta on todettu hyötyvän erityisesti huono-osaisempien lasten. Varakkaampien perheiden vanhemmilla on lisäksi varaa valita: he voivat esimerkiksi laittaa lapsensa kalliimpaan yksityiseen päiväkotiin, jossa ryhmäkoot voidaan pitää pienempinä ja panostaa kasvatuksen laatuun. Tätäkö hallitus todella Suomessa haluaa? Luokkaerojen kasvua ja lasten asettamista pienestä pitäen eriarvoiseen asemaan? Haluammeko todella yhteiskunnan, jossa jo tiettyyn päiväkotiin pääseminen määrittää suunnan elämälle? Eikö 90-luvun laman leikkauksista opittu mitään? Köyhyys ja huono-osaisuus periytyvät vanhemmilta lapsille, ja vaikutukset näkyvät pitkälle aikuiselämään.

Päiväkodissa hoitajilla ja lastentarhanopettajilla on jo valmiiksi kädet täynnä. Isot ryhmät pursuilevat lapsista, joista monella saattaa lisäksi olla erilaisia oppimisvaikeuksia tai muita erityistarpeita. Kiire, meteli ja aikuisten ehtimättömyys aiheuttaa lapsissa stressiä, jolla saattaa olla pitkäaikaisia vaikutuksia lapsen kehitykseen. Jospa lähdettäisiin miettimään niitä säästökohteita jostain muualta, kuin kaikkein pienimmistä. Kansakunnan tulevaisuudesta.

Mikäli asia huolettaa, kannattaa ehdottomasti käydä allekirjoittamassa adressi varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen kasvattamista vastaan. Lisätietoa asiasta löytyy myös Facebook-ryhmästä "Vain kaksi kättä".

Raskausviikko 20+. It's a...

Tämä olikin jännä viikkoa. Keskiviikkona käväisimme heti aamusta rakenneultrassa. Ultraamassa oli mukava nuori nainen, joka selitti juurta jaksaen mitä teki, eikä mumissut omituisia itsekseen kuten jotkut ultraajat tapaavat tehdä. Kaikki kehon osat ja elimet käytiin järjestelmällisesti läpi, ja hyvin pysyi mukana siinä, mitä tapahtui. Vauva oli käynyt (aamiaisen saatuaan ja hetken riehuttuaan) päiväunille, ja köllötteli ihan kippurassa kohdussa. Istukka sijaitsi yllättäen aivan etuseinämässä, ja ihmeteltiinkin yhdessä, miten olen kuitenkin tuntenut liikkeitä jo niin hyvin. Aikamoisia potkutreenejä on nykyisin meneillään, ja muutaman mojovamman monotuksen olen saanut jo tuntumaan käteen saakka. Mies ei ihan vielä jaksa päivystää vatsan vierellä niin kauan, että saisi tuntumaa pikkuiseen. Liikkeethän luonnollisesti lakkaavat saman tien, kun isi laittaa käden vatsan päälle.

Ultran lopuksi kysyimme vielä bonuskysymyksenä, näkyisikö sinne jalkoväliin mitään, alkuvaiheessa kun pikkuinen piti kättään juuri sopivasti strategisten paikkojen edessä. Näkyihän sinne, ja suureksi riemastuksekseni mitään ylimääräisiä ulokkeita ei ollut havaittavissa, vaan ultraaja tulkitsi näkevänsä pienet häpyhuulet kuvassa. Meille on siis suurella todennäköisyydellä tulossa toinen tyttö! Olen iloinnut tiedosta ehkä vähän luvattomankin paljon; tärkeintähän pitäisi olla, että kaikki oli muuten kunnossa. Jotenkin olen kuitenkin aina ajatellut, että lapseni tulevat olemaan tyttöjä, joten uutinen oli erittäin tervetullut. Luulen, että olin toivonut toista tyttöä niin kovasti, että en pessimistinä uskonut todennäköisyyteen sellaista saada, vaan olin ihan varma, että tällä kertaa tulee poika. Uutinen tytöstä oli helpottava siinäkin mielessä, että isosiskon vanhaa vaatetta löytyy meiltä runsaasti, eikä siitä nimestäkään tarvitse nyt enää miehen kanssa vääntää.

Ultran yhteydessä kävi myös ilmi, että minulla oli veriseulassa jokin hormoniarvo ollut hieman viitearvoa korkeampi, ja joudun näin ollen käymään vielä heinäkuussa ylimääräisessä ultrassa varmistamassa, että istukka toimii hyvin ja vauva kasvaa. Ilmeisesti kyseisen hormonin liiallinen määrä saattaa vaikuttaa istukan toimivuuteen. Kätilö kehotti kuitenkin olemaan huoletta, ja vauvakin oli tähän mennessä kasvanut ihan käyrien mukaan. Rennolla mielellä siis kohti heinäkuuta.

Olo on alkanut tällä viikolla tuntua jo hieman enemmän raskaana olevalta, ja maanantaina kärsin lenkillä aikamoisista kivuista nivusissa. Vieläkin on kävellessä vähän vihlonut, aivan kuin olisi treenannut vähän liikaa reiden lähentäjiä. Toivon tosissani, että nämä vaivat eivät tästä pahene. En tiedä, paljonko painaisin, jos en saisi lenkkeiltyä raskausaikana enää ollenkaan. Olen kuitenkin sinnikkäästi suunnannut koiria ulkoiluttamaan lähes päivittäin, ja siihen vielä muutaman kerran viikossa pilatesta päälle. Tuntuu, että jos ei pariin päivään harrasta pilatesta, on selkä ihan jumissa heti kättelyssä.

Kesäisissä fiiliksissä mennään, vaikka mahan kasvu alkaakin jo vähän ahdistaa henkisellä puolella. Itse en koe olevani mikään maailman hehkein odottaja, vaan enemmänkin sitä sotanorsu-tyyppiä. Onneksi sentään iho kukoistaa, tukka tuntuu paksulta ja kynnet ovat vahvat ja kasvavat nopeasti. Jotain hehkua sentään!

Puoliväli!

Huhheijaa, nyt on raskaus edennyt puoliväliin! Kesällä on mahtavaa olla tässä energisessä vaiheessa: jaksaa ulkoilla, nauttia auringosta ja tehdä kesäjuttuja. Ja kyllä kai ne bikinitkin kehtaa vielä päälleen vetäistä, jos tulee hellettä. 

Vatsan puolella vauva on ollut todella aktiivinen viime viikolla, ja pieniä potkuja satelee säännöllisesti ruokailujen ja alas istumisen myötä. Muljahdukset ja möyrimiset mahassa ovat jääneet historiaan. Esikoinen odottaa jo malttamattomana, että potkut tuntuisivat myös ulospäin. Vielä ei ole kuitenkaan mitään tuntunut.

Ensi viikon keskiviikkona meillä on rakenneultra. Odotan sitä melkoisen jännittyneenä. Omat arvailut sukupuolesta ovat alkaneet tuntua todellakin pelkiltä arvailuilta, enkä yhtäkkiä olekaan enää niin varma siitä pojasta. Apua, miten voikin ihmistä jännittää! En kyllä taida kestää, jos vauva on sellaisessa asennossa, että mitään ei näy... Muuten on luottavainen olo ultran suhteen. Uskon kaiken olevan kunnossa, eikä ultraan meno siinä mielessä jännitä.

Olen ollut tällä viikolla aivan loistavalla tuulella päivähoitoon liittyvän läpimurron vuoksi: esikoinen ei ole koko viime viikolla nukkunut hoidossa päiväunia! Käymässämme vasu-keskustelussa lastentarhanopettaja kyllä sanoi, ettei heillä ole keinoja antaa lapsen olla nukkumatta, mutta kuin taikaiskusta hän päättikin sitten itse jättää päikkärit väliin. Toivottavasti sama jatkuu ensi viikolla. On ollut ihan mahtavaa, kun iltaisin jää omaakin aikaa, eikä tarvitse kukkua puoli yhteentoista vahtien, ettei lastenhuoneessa ole täydet leikit meneillään. Kurjaahan se on, että toinen joutuu edelleen puolitoista tuntia makaamaan pimeässä huoneessa mitään tekemättä, mutta onneksi tätä ei kestä enää kauan. Kesäloman jälkeen enää kuukausi päivähoitoa, ja sitten kotihoitoon vuodeksi tai pariksi. Mieskin on jo asennoitunut siihen, että viettää vähintään puoli vuotta lasten kanssa kotona. Olen todella onnellinen tästä työnjaosta. Itsellä ei pää kestä kotona olemista kovin pitkään, vaan kaipaan myös työssä käymistä ja muutakin älyllistä haastetta, kuin uhmataistelujen käymistä. Sovimmekin miehen kanssa jo yritysvaiheessa, että hänkin viettää sitten lasten kanssa osan hoitovapaista.

Mahavertailu neljän vuoden takaa, rv 20+0 ja rv 20+2

Olemme tänään viettäneet lähes koko päivän esikoisen kanssa pihalla. Ihanaa, kun se kesäkin alkaa sieltä pikku hiljaa tulla!

Raskausviikot 17+-18+

Viimeisestä postauksesta on taas vierähtänyt aikaa. Tuntuu, ettei raskaudessa tapahdu oikein mitään mullistavaa, ja muutenkin olen vain nautiskellut illoista, jolloin ei tarvitse miettiä tutkimussuunnitelman käsitemäärittelyjä, vaan saan kaikessa rauhassa keskittyä hömppäromaaniin. Kirjahyllymme sai juuri uutta täydennystäkin, joten kesä taitaa mennä nenä kiinni kirjoissa.

Raskaudessa on meneillään tosi energinen vaihe. Olen hurahtanut jumppailemaan, ja pilatesta tulee harrastettua noin joka toinen päivä puolisen tuntia kerrallaan. Teen yleensä ensin lämmittelyksi koiren kanssa kävelylenkin ja jumppailen sitten siihen päälle. Pilates on auttanut selkäjumeihinkin tosi hyvin! Tämä on tämän hetken suosikkijumppani, ja liikkeet sopivat hyvin myös raskaana olevalle (ei suoria vatsalihaksia tai selällään makuuta). Vauva on myös melko aktiivinen, ja olen tuntenut viime päivinä jo selkeitä kevyitä potkuja. Ulospäin nämä eivät vielä kuitenkaan tunnu.

Innostuimme mieheni kanssa keskustelemaan vauvan nimistä eilen myöhään yöhön saakka. Poikalapsen tapauksessa olemme kyllä pulassa, sillä mikään minun ehdottamani nimi ei miehelle sovi, eikä myöskään päin vastoin. Sopivin vaihtoehto taitaa tällä hetkellä olla yllättäen esikoisen ehdottama. Tytön nimestä olisikin sitten helpompi päästä yksimielisyyteen. Hesarin sivuilta löysin muuten mahtavan listan suomalaisista lasten nimistä.

Vauvan syntymä on pyörinyt mielessä viime aikoina kovasti, ja erityisesti imetys. Viime aikoina sosiaalisessa mediassa on kovastikin arvosteltu julkisesti imettäviä äitejä ja kehotettu peittämään itsensä esimerkiksi ravintolassa imetettäessä. Minä puolestani heitän näitä mielensäpahoittajia harsolla ja kehotan peittämään silmänsä, jos se imetys on niin hirvittävää. Vauva ansaitsee ravintonsa silloin, kun hänen on nälkä. En usko, että kukaan oikeasti haluaa tehdä imetyksestä show'ta, vaikka joskus saattaa ruokailuväline vähän vilahtaa. Imetys on yksinkertaisesti paras mahdollinen tapa ruokkia vauvaa, ja itse ainakin rohkaisen kaikkia imettämään myös julkisilla paikoilla kommenteista huolimatta. Aina voi katsoa muualle, jos normaalia vauvan ruokailua ei pysty seuraamaan. Äidin ei myöskään tarvitse lukittautua neljän seinän sisään vuoden ajaksi imettämään.

Olen myös miettinyt, että haluaisin nyt toisen lapsen kanssa luovuttaa äidinmaitoa. Esikoisen kanssa energia ei oikein tähän riittänyt, mutta maitoa tuli kyllä alussa reippaasti yli omien tarpeiden. Auttamishalun lisäksi houkuttaa maidosta maksettava kohtuullinen korvaus. Ahkerasti luovuttamallahan keräisi mukavasti vaikka lomarahaa ensi vuotta ajatellen. Täällä päin maidosta maksetaan ilmeisesti n. 25€/litra. Olettaen tietysti, että maito täyttää hygieniavaatimukset. Kävipä mielessä sellainenkin ajatus, että mitä enemmän maitoa tuottaa, sitä nopeammin raskauskilot katoavat ;) En ole koskaan neulakammoisena luovuttanut verta, mutta ehkäpä tässä voisin tehdä oman osuuteni ja luovuttaa maitoa.

Leivoimme lauantaina esikoisen kanssa ihania raparperi-valkosuklaamuffinsseja. Reseptissä on alunperin käytetty mustikoita, mutta päätin tuhota viime vuoden raparpereja pakastimesta ja kokeilin soveltaa ohjetta. Oikein maukkaita tuli; näitä voisi tarjota esikoisen 4-vuotissynttäreillä kuukauden päästä!

Raskausviikot 15+ ja 16+

Viimeiset pari viikkoa ovat kuluneet kuin siivillä. Olen viimeistellyt väitöskirjan tutkimussuunnitelman, lähettänyt sen eteenpäin ja ollut iloinen kaikesta siitä vapaa-ajasta, jota jää nyt iltaisin. Voi hyvillä mielin lukea, jumpata tai katsoa telkkaria. Eilen käväisimmekin kirjastossa uusimassa niin lapsen kuin minunkin kirjavarastoni. Muutama historiallinen romaani lisää tekee hyvää.

Raskaus sujuu siinä mielessä mainiosti, että sen unohtaa jo helposti. Olo on normaali eikä minkään sortin kolotuksia ole vielä ollut. Kiitän siitä ahkeraa pilateksen harrastamista ja ihania alaselkään kohdistuvia venytyksiä, joihin olen viime aikoina panostanut. Mieheni on muutaman kerran lattialla pyllyäni pyörittäessäni ihmetellyt, mitä puuhaan, mutta tuntuu niin ihanalta saada liikettä lantioon ja rankaan. Olen jo pohtinut hieman tulevaan synnytykseenkin valmistautumista. Mieli tekisi hankkia joku kirja tai cd, jonka avulla voisi harjoitella rentoutumista ja miettiä hyviä asentoja kivunlievitykseen ja ponnistusvaiheeseen.

Tällä viikolla käväisin myös ensimmäisessä lääkärintarkastuksessa raskauteen liittyen. Vastassa oli nuori, mielestäni hieman sympaattisella tavalla höppänä mieslääkäri, joka höpötti koko ajan savon murteella saaden miltei minutkin hermostuneeksi. Lääkäri teki gynekologisen tutkimuksen ja kuunteli sydänääneet. Sykkeet olivat 140+, hieman matalammat kuin esikoisesta. Tämä sai jotenkin alkuraskaudessa vallinneen poikaolon vahvistumaan. No, ehkä kuun lopussa koittavassa rakenneultrassa saadaan siihenkin selvyys. Itseäni jänittää kovasti sukupuoliasia. En tiedä, saako sitä sanoa ääneen, mutta toivoisin kovasti toista tyttöä. Poikakin on toki tervetullut, mutta kyllä siinä saa vähän ajatustyötä tehdä, kun on niin tottunut tähän pikkutytön äitiyteen :)

Vappupallo näyttää siman ja munkkien voimalla kasvaneen huikeisiin mittoihin, tosin kuva ei taida olla ihan suoraan sivusta otettu. Paino nousee myös samaa nopeahkoa tahtia kuin esikoisesta. Eivät onneksi neuvolassa kuitenkaan sen kummemmin siihen puuttuneet. Urheilu sentään maistuu keväisessä säässä. Mieltä ilahduttivat viime viikolla postiluukkuun kolahtaneet veronpalautustiedot, joiden turvin suunnittelemme perheen ensimmäistä kunnon lomamatkaa moneen vuoteen. Ehkäpä ensi keväänä sitten!

Rv 17+0