sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Raskausviikot 7+ - 8+

Energiat ovat olleet kahtena viime viikkona melko vähissä blogin kirjoittamiseen. Väsymystä riittää, mutta kuvotukset tuntuvat onneksi tällä viikolla jo hieman vähentyneen. Odotan kauhulla työelämään paluuta ja 8 tunnin työpäiviä. Onneksi työni tulee olemaan aikataulujen puolesta joustavaa, eikä tarvitse pelata kellokortin kanssa. Vähän jännityksellä silti odotan huomista päivää, joka alkaa kevyesti kahdella kokouksella klo 10-16. Puolen tunnin tauon ehdin pitää välissä. Nyt on totuteltava taas eväiden roudailuun töihin.

Rv 8+1 kävin myös ensimmäistä kertaa neuvolassa. Kaikki oli niinkuin pitikin mittausten mukaan. Paras uutinen taisi olla, että en ilmeisesti joudu sokerirasitukseen, tai ainakin niin tämä nuori "täti" minulle ohimennen mainitsi. Verenpaineet olivat taas vaihteeksi melko matalat, 104/54 muistaakseni. Ei kai siis ihme, että tekee mieli syödä suolaista ruokaa ja lakua koko ajan? ;) Sydänääniä terkka ei halunnut vielä kokeilla kuunnella, sillä kuulumattomuus tässä vaiheessa kuuluu asiaan, mutta voi aiheuttaa stressiä. NT-ultraan saatiin aika tämän kuun loppuun.

Olen viime päivinä tuntenut valtavaa kateutta niille naisille, jotka himoitsevat raskausaikana terveellisiä ruokia ja kerryttävät sen maksimissaan 8 kiloa painoa. Minulla ei viime aikoina ole muu pyörinyt päässä, kuin mahdollisimman suolainen ja tukeva ruoka. Intialaista, kebabia, pizzaa, mäkkäriä, juustoja, you name it... Makeaa ei sentään ole tehnyt samaa tahtia mieli. Voisin syödä rekkamiehen annoksia (ja välillä syönkin). Ehkäpä tämä tästä tasoittuu ensimmäisen kolmanneksen jälkeen! Parempi olisi. Poikaolo on muuten tällä viikolla hävinnyt, ja nyt on vähän sellainen 50/50 -olo.

Hyvillä mielin uudelle raskausviikolle!

4 kommenttia:

  1. Ihanaa lukea tällaisia kuulumisia <3 Paljon onnea matkaan ja toivottavasti vointisi paranee pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä mahtavaa, kun asiat tuntuvat menevän hyvin. Tuntuu tosiaan, että paha olo on jo vähän helpottanut. Väsymys lähinnä vaivaa... No, työajan jälkeen vaan lastenohjelmat pyörimään ja reilusti itse viereen sohvalle kuorsaamaan ;)

      Poista
  2. Nou hätä. Mulla oli samoilla viikoilla järkyttävä pahoinvointi joka salli syödä vain suolakeksejä, -kurkkuja ja sipsiä. Sekä juoda vain mehua, mikä oli veteen ja maitoon tottuneelle myös ällömakeaa. Kyllä tursusi muutaman viikon päästä korvista nuo, mutta onneksi hiljalleen homma tasaantui. Nyt (rv 17+) voin jälleen syödä jopa salaattia ja ah, miten ihanalta maito maistui ruuan kanssa tuon jälkeen! :D

    Ja hei, huimasti onnea työkuvioista! Tuli hymy huulille lukiessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnustan - sunnuntai-iltana oli pakko lähteä hakemaan sipsiä! :D Mutta eilen illalla taas teki pitkästä aikaa mieli jotain tosi kevyttä. Söin jugurttia ja marjoja, oli kyllä sairaan hyvää! Ehkäpä tämä olo tästä helpottaa, ja pääsee taas terveellisemmän ruuan pariin :)

      Ja kiitos onnitteluista töiden suhteen, itselläkin tosi hyvä mieli! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...