Onnenkantamoisia?

Tuiki tavallinen maanantai valkeni sateisena ja kuraisena. Taluttelin koomassa lapsen tarhaan ja istuuduin tietokoneen ääreen selaamaan työpaikkailmoituksia. Samassa Facebookin viesteihin pamahti tutulta professorilta viesti: "Ehditkö soittelemaan?" Ryntäsin juoksuvauhtia hakemaan puhelimen käsiini, näppäilin numeron ja kuuntelin hiljaa tuuttausta ja omaa sydämen tykytystäni. Puhelimeen vastattiin, ja olin sulaa onnesta, kun viesti kuului näin: "Mulla kävi nyt niin, että mä oon saanut vähän rahaa ja olisi tällainen mielenkiintoinen projekti alkamassa. Minkäslainen sulla olikaan se työtilanne tällä hetkellä?"

Nyt siis vaan odotellaan jännityksellä, koska rahoituskuviot saadaan kuntoon ja työsopimus tehtyä. Homma alkaisi aikalailla saman tien, kunhan vaan byrokratiat saadaan hoidettua alta pois. Yliopistossa jos missä tämä tuntuu olevan vaikeaa. Viimeksi työsopimusta hinkattiin erinäisistä syistä kuukausi, ja olin kauhessa stressissä asian suhteen. Toivottavasti nyt ei mene ihan yhtä kauan. Kaikkein parasta on, että työt kestäisivät näillä näkymin elokuun loppuun, ja syyskuun alkupuolella alkaakin  sitten toivottavasti sopivasti äitiysloma. Nyt en voi kyllä uskoa muuta, kuin että suuremmalla voimalla taitaa olla sormensa pelissä! :)

Se, mikä tässä on kuitenkin ehkä raadollisinta, on se, kuinka paljon suhteilla on merkitystä työnhaussa. Tämäkään paikka ei tullut mihinkään julkiseen hakuun, vaan minulle tarjottiin sitä "pöydän alta" ainoastaan siksi, että tunsin oikeita ihmisiä. Tietysti on kivaa, että suhteista on hyötyä itselle, mutta nykymaailmassa moni paikka voi mennä sivu suun, mikäli ei ole olemassa hyviä verkostoja. Sosiaalinen pääoma asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan myös työmarkkinoilla. No, kaikesta huolimatta olen erittäin onnellinen, vaikka kyseessä onkin lyhyempi pätkä. Tämän hetkistä tilannetta ja tulevaa työuraa ajatellen tuleva työpätkä tuli järjettömän hyvään saumaan. Nyt on lämmin olo sisällä ja tunne siitä, että meistä pidetään huolta.