Raskausviikot 17+-18+

Viimeisestä postauksesta on taas vierähtänyt aikaa. Tuntuu, ettei raskaudessa tapahdu oikein mitään mullistavaa, ja muutenkin olen vain nautiskellut illoista, jolloin ei tarvitse miettiä tutkimussuunnitelman käsitemäärittelyjä, vaan saan kaikessa rauhassa keskittyä hömppäromaaniin. Kirjahyllymme sai juuri uutta täydennystäkin, joten kesä taitaa mennä nenä kiinni kirjoissa.

Raskaudessa on meneillään tosi energinen vaihe. Olen hurahtanut jumppailemaan, ja pilatesta tulee harrastettua noin joka toinen päivä puolisen tuntia kerrallaan. Teen yleensä ensin lämmittelyksi koiren kanssa kävelylenkin ja jumppailen sitten siihen päälle. Pilates on auttanut selkäjumeihinkin tosi hyvin! Tämä on tämän hetken suosikkijumppani, ja liikkeet sopivat hyvin myös raskaana olevalle (ei suoria vatsalihaksia tai selällään makuuta). Vauva on myös melko aktiivinen, ja olen tuntenut viime päivinä jo selkeitä kevyitä potkuja. Ulospäin nämä eivät vielä kuitenkaan tunnu.

Innostuimme mieheni kanssa keskustelemaan vauvan nimistä eilen myöhään yöhön saakka. Poikalapsen tapauksessa olemme kyllä pulassa, sillä mikään minun ehdottamani nimi ei miehelle sovi, eikä myöskään päin vastoin. Sopivin vaihtoehto taitaa tällä hetkellä olla yllättäen esikoisen ehdottama. Tytön nimestä olisikin sitten helpompi päästä yksimielisyyteen. Hesarin sivuilta löysin muuten mahtavan listan suomalaisista lasten nimistä.

Vauvan syntymä on pyörinyt mielessä viime aikoina kovasti, ja erityisesti imetys. Viime aikoina sosiaalisessa mediassa on kovastikin arvosteltu julkisesti imettäviä äitejä ja kehotettu peittämään itsensä esimerkiksi ravintolassa imetettäessä. Minä puolestani heitän näitä mielensäpahoittajia harsolla ja kehotan peittämään silmänsä, jos se imetys on niin hirvittävää. Vauva ansaitsee ravintonsa silloin, kun hänen on nälkä. En usko, että kukaan oikeasti haluaa tehdä imetyksestä show'ta, vaikka joskus saattaa ruokailuväline vähän vilahtaa. Imetys on yksinkertaisesti paras mahdollinen tapa ruokkia vauvaa, ja itse ainakin rohkaisen kaikkia imettämään myös julkisilla paikoilla kommenteista huolimatta. Aina voi katsoa muualle, jos normaalia vauvan ruokailua ei pysty seuraamaan. Äidin ei myöskään tarvitse lukittautua neljän seinän sisään vuoden ajaksi imettämään.

Olen myös miettinyt, että haluaisin nyt toisen lapsen kanssa luovuttaa äidinmaitoa. Esikoisen kanssa energia ei oikein tähän riittänyt, mutta maitoa tuli kyllä alussa reippaasti yli omien tarpeiden. Auttamishalun lisäksi houkuttaa maidosta maksettava kohtuullinen korvaus. Ahkerasti luovuttamallahan keräisi mukavasti vaikka lomarahaa ensi vuotta ajatellen. Täällä päin maidosta maksetaan ilmeisesti n. 25€/litra. Olettaen tietysti, että maito täyttää hygieniavaatimukset. Kävipä mielessä sellainenkin ajatus, että mitä enemmän maitoa tuottaa, sitä nopeammin raskauskilot katoavat ;) En ole koskaan neulakammoisena luovuttanut verta, mutta ehkäpä tässä voisin tehdä oman osuuteni ja luovuttaa maitoa.

Leivoimme lauantaina esikoisen kanssa ihania raparperi-valkosuklaamuffinsseja. Reseptissä on alunperin käytetty mustikoita, mutta päätin tuhota viime vuoden raparpereja pakastimesta ja kokeilin soveltaa ohjetta. Oikein maukkaita tuli; näitä voisi tarjota esikoisen 4-vuotissynttäreillä kuukauden päästä!

Raskausviikot 15+ ja 16+

Viimeiset pari viikkoa ovat kuluneet kuin siivillä. Olen viimeistellyt väitöskirjan tutkimussuunnitelman, lähettänyt sen eteenpäin ja ollut iloinen kaikesta siitä vapaa-ajasta, jota jää nyt iltaisin. Voi hyvillä mielin lukea, jumpata tai katsoa telkkaria. Eilen käväisimmekin kirjastossa uusimassa niin lapsen kuin minunkin kirjavarastoni. Muutama historiallinen romaani lisää tekee hyvää.

Raskaus sujuu siinä mielessä mainiosti, että sen unohtaa jo helposti. Olo on normaali eikä minkään sortin kolotuksia ole vielä ollut. Kiitän siitä ahkeraa pilateksen harrastamista ja ihania alaselkään kohdistuvia venytyksiä, joihin olen viime aikoina panostanut. Mieheni on muutaman kerran lattialla pyllyäni pyörittäessäni ihmetellyt, mitä puuhaan, mutta tuntuu niin ihanalta saada liikettä lantioon ja rankaan. Olen jo pohtinut hieman tulevaan synnytykseenkin valmistautumista. Mieli tekisi hankkia joku kirja tai cd, jonka avulla voisi harjoitella rentoutumista ja miettiä hyviä asentoja kivunlievitykseen ja ponnistusvaiheeseen.

Tällä viikolla käväisin myös ensimmäisessä lääkärintarkastuksessa raskauteen liittyen. Vastassa oli nuori, mielestäni hieman sympaattisella tavalla höppänä mieslääkäri, joka höpötti koko ajan savon murteella saaden miltei minutkin hermostuneeksi. Lääkäri teki gynekologisen tutkimuksen ja kuunteli sydänääneet. Sykkeet olivat 140+, hieman matalammat kuin esikoisesta. Tämä sai jotenkin alkuraskaudessa vallinneen poikaolon vahvistumaan. No, ehkä kuun lopussa koittavassa rakenneultrassa saadaan siihenkin selvyys. Itseäni jänittää kovasti sukupuoliasia. En tiedä, saako sitä sanoa ääneen, mutta toivoisin kovasti toista tyttöä. Poikakin on toki tervetullut, mutta kyllä siinä saa vähän ajatustyötä tehdä, kun on niin tottunut tähän pikkutytön äitiyteen :)

Vappupallo näyttää siman ja munkkien voimalla kasvaneen huikeisiin mittoihin, tosin kuva ei taida olla ihan suoraan sivusta otettu. Paino nousee myös samaa nopeahkoa tahtia kuin esikoisesta. Eivät onneksi neuvolassa kuitenkaan sen kummemmin siihen puuttuneet. Urheilu sentään maistuu keväisessä säässä. Mieltä ilahduttivat viime viikolla postiluukkuun kolahtaneet veronpalautustiedot, joiden turvin suunnittelemme perheen ensimmäistä kunnon lomamatkaa moneen vuoteen. Ehkäpä ensi keväänä sitten!

Rv 17+0

Kohta 4-vuotiaan vaikea uhma

Esikoista on parin kuukauden ajan vaivannut aivan järkyttävä uhma. Ne 2-vuotiaan raivoamiset menivät meillä oli helposti, eikä itselläni ollut vaikeuksia selvitä pikkuneidin uhman kanssa. Tämä kohta 4-vuotiaan uhma onkin sitten ihan toista luokkaa. Luulen, että siitä tekee vaikeaa sen verbaalinen ulottuvuus. 2-vuotias saattoi kilahtaa ja kirkua lattialla, mutta 4-vuotias uhmaa sanallisesti, haukkuu tyhmäksi ja kertoo vihaavansa. Kuulen lapsen suusta mitä uskomattomampia uhkauksia ja yrityksiä komentaa meitä vanhempia samaan tapaan, kuin itse komennamme häntä.

Olen ollut ihan helisemässä tämän uhmakauden kanssa, sillä mikään ei tunnu auttavan. Tuntuu olevan ihan sama, pysynkö rauhallisena, huudanko vai yritänkö neuvotella. Luulen lapsen kamppailevan kovasti oman itsenäisyytensä ja tarvitsevuutensa kanssa. Ensin äiti huidotaan pois, sitten huudetaan paniikissa perään, että älä mee. Lapsella menee myös helposti hermo siihen, kun vaikkapa pukeminen ei suju ihan hänen toivomallaan taitotasolla. Kotoa lähtemiset ja sinne palaamiset tuntuvat olevan kaikkein vaikeimpia tilanteita, ja usein meillä menee puoli tuntia huutamiseen ja sitten rauhoittumiseen päiväkodista kotiin tultaessa. Olen vakavasti harkinnut perhepäivähoitoonkin siirtymistä siinä vaiheessa, kun sisarukset menevät päivähoitoon hoitovapaiden jälkeen. Tuntuu, että päiväkoti kuormittaa lasta liikaa ja lisää aggressiivisuutta. Oman ilonsa tähän tuo vielä päiväuniongelma, joka aiheuttaa lapselle univelkakierteen päivähoidon pakkonukutuksen ja yöunien siirtymisen vuoksi. Tätä ongelmaa tullaan onneksi käsittelemään VASU-keskustelussa parin viikon päästä, ja aion vaatia unijärjestelyihin muutosta.

Uhma saa kuitenkin jotenkin polvilleen. Asiaan ei tunnu auttavan mikään, ja raivo tuntuu kohdistuvan erityisesti minuun. Todennäköisesti siksikin, että olen raskaana. Itsellä alkavat vaan hermot olla niin riekaleina, että pienikin uhma saa itsessäkin aikaan välittömän hermojen menetyksen. Olin jossain vaiheessa jo melko vakuuttunut siitä, että lapsessa on jotain henkisesti vialla, mutta googlettamalla 4-vuotiaan uhma saa asiaan onneksi hieman perspektiiviä. Tämänkin tekstin julkaisin sekä omien ajatusten purkamiseksi, että vertaistuen antamiseksi. Aina eivät kaikki äidit jaksa suhtautua tyynesti uhmaavaan lapseen, vaan hermot menevät välillä itse kullakin. Kaikkea mielestäni tarvitsekaan sietää, lapseltakaan. Itse yritän löytää tasapainon lapsen ymmärtämisen ja rajojen luomisen välillä. Toisaalta haluan osoittaa lapselle, että ymmärrän hänen harminsa ja olen valmis lohduttamaan, toisaalta taas haluan luoda selkeät rajat sille, minkälaista käytöstä toiselta ihmiseltä siedetään. Lyöminen, potkiminen ja rumasti puhuminen eivät kuulu asiaan. Huhhuh, toivottavasti tämä kohta helpottaa!

Raskausviikko 14+

Tällä viikolla vauvan liikkeitä on alkanut pikku hiljaa tuntumaan. Ensimmäiset kuplinnat tuntuivat rv 14+1, ja liikkeitä olen pysähtynyt yleensä kuulostelemaan iltaisin odotellessani unta sängyssä. Pienen pientä ja hentoa värinää, kuplinaa ja möyrinää mahassa tuntuu, ja etenkin eilen elokuvateatterin kroppaan saakka menevässä äänimaailmassa vatsassa kupli oikein urakalla. Esikoisesta tunsin liikkeet ensimmäistä kertaa nimenomaan leffassa muistaakseni rv 16.

Saimme pitkästä aikaa viikonlopuksi esikoisen mummolaan hoitoon, ja olemme viettäneet miehen kanssa parisuhdeaikaa. Eli syöneet hyvin, rentoutuneet, käyneet koirien kanssa lenkillä ja nukkuneet päiväunia. Eilen käväisimme illalla kaupungissa ravintolassa syömässä ja elokuvissa. Olin kyllä niin väsynyt klo 23 loppuneen leffan jälkeen, että taisin nukahtaa heti, kun sain pään tyynyyn. Viikonloppu oli oikein rentouttava, ja kohta lähdemme ajelemaan mummolaan hakemaan lasta kotiin. Toivottavasti kesällä sitten taas uusiksi!

Sain vihdoin nappaistua kuvan mahastakin. Löysin vertailukohteeksi kuvan viime raskaudesta samoilta viikoilta (ja vielä sama paita päällä!), ja yllättävän saman kokoiselta näyttää. Ja saman muotoiseltakin. Jotenkin olin kuvitellut, että tällä kertaa vatsa on valtavan kokoinen, mutta eipä se näin todistusaineiston valossa ihan siltä vaikuta.

Rv 13+

Oloissa ei ole oikein mainittavia muutoksia viime viikkoon. Nyt aletaan olla energisen keskiraskauden puolella, ja lenkkeily ja pilates maistuvat taas. Ruokailussakin olen pysytellyt terveellisen puolella, vaikka kyllä lauantain karkkipäivä oli odotettu! Nytkin tekisi ihan hulluna mieli makeaa, mutta täytyy kai koettaa kestää... Maksamakkara on ollut tällä viikolla huippuhyvää, mutta täytyy yrittää pysytellä suositusmäärien rajoissa.

Omat fiilikset raskauden suhteen ovat olleet hyvät, mutta esikoisen kanssa tuntuu olleen jos jonkinlaista takkua viime päivinä. Luulen raivareiden ja kiukuttelun johtuvan raskaudestani, mutta vaikealta tuntuu ottaa vastaan toisen tunteenpurkauksia, jotka ilmenevät välillä huutona, välillä potkimisena. Tuntuu, ettei mikään auta, lempeä ymmärtäminen tai tiukka komennuskaan. Olen menettänyt hermoni hävettävän monta kertaa ja aivan liian helposti, ja lapsi tietää juuri, mistä naruista vetää. Tunteet tuntuvat muutenkin nousseen pintaan alkuraskautta voimakkaammin, ja eilenkin kasvatin nenäliinakasaa lahjakkaasti koko elokuvaillan ajan. No, täytyy myöntää, että olemme päässeet lapsen uhman suhteen tähän saakka helpolla, joten ilmeisesti täytyy nyt vain pyrkiä tämäkin kehitysvaihe kestämään. Hieman naurattaa, tuleva kasvatustieteen tohtori ja tekisi mieli soittaa johonkin neuvontapuhelimeen, kun ei osaa omaa lastaan kasvattaa :)

Mahastakin pitäisi jaksaa taas ottaa kuvia, mutta jotenkin se on nyt jäänyt. Selvästi erottuu kuitenkin, ja pistin juuri uuden mammamalliston kevät/kesätakin tilaukseen, kun vanhat tuulitakit puristavat jo melko tiukasti. Dopplerilla olen silloin tällöin varmistellut, että kaikki on lapsukaisella kunnossa, mutta tänään (rv 14+1) kuvittelin päiväunilta herättyäni tuntevani varovaista liikettä ja pientä väreilyä mahassa. Ehkäpä ne liikkeet alkavat pian tuntua ihan kunnolla!

Blessed

Hiippailin keskiviikon ja torstain välisenä yönä vessaan yöpissalle ja kellonaikaa tarkastaessani huomasin kännykkään ilmestyneen sähköpostiviestin. En todellakaan alkanut sitä keskellä yötä avata (se olisi kuitenkin myöhästymisviesti kirjastosta) - ja hyvä ehkä niin, sillä siinä olisi voinut yöunet mennä!

Aamulla sydän pomppasi kurkkuun, kun herättyäni huomasin viestin tulleen Suomen kulttuurirahastosta. "Kasvatustiet. maisteri xx. Hakemuksenne: xx käsittelevään väitöskirjatyöhön. Ilmoitamme kohteliaimmin, että Teille on vuoden 2015 haussa myönnetty apurahana xx euroa  jättämänne hakemuksen perusteella." Mieheni heräsi kiljaisuuni ja luuli vähintään tulipalon syttyneen, kun riemuitsin mahtavasta viestistä. Apuraha kattaa työskentelykustannukset vuoden ajaksi, joten äitiysloman jälkeen voin melko joustavasti miettiä, koska palaan tutkimuksen pariin. Tämä oli ehkä parasta, mitä tässä elämäntilanteessa voi tutkijalle eteen tulla!

Olen miettinyt, mistä nämä kaikki mahtavat jutut ja suorastaan siunaukset elämääni ovat tulleet viime syksyn ja alkukevään vastoinkäymisten jälkeen. Työttömyysjaksollekin on löytynyt merkityksensä, kirjoittelinhan apurahahakemuksenkin sinä aikana. Pahimpien raskauspahoinvointien aikaan ei tarvinnut olla töissä, vaan työkin pääsi alkamaan vasta olojen helpotettua. Jälleen täytyy muistuttaa itseään siitä, että kyllä elämä kantaa, omista epäilyistä ja kriiseilyistä huolimatta. Kiitokset lähetän jonnekin ylöspäin, ja toivon muistavani seuraavalla kertaa olla luottavaisemmin mielin. Kävimme tänään mieheni kanssa juhlistamassa asiaa herkkulounaalla, minä viis veisaten kertyneistä raskauskiloista. Illalla lompsin vastapainoksi koirien kanssa lenkille. Ihanaa, kun taas jaksaa liikkuakin!

Raskausviikko 12+

Tervehdys taas pitkästä aikaa pääsiäisen jälkeen! Vietimme lomapätkän mummolassa ja tänään on taas palattu arkeen töiden ja päivähoidon muodossa. Nämä siirtymiset kodin ja päiväkodin, juhlan ja arjen välillä tuntuvat olevan lapselle aina rankkoja. Tänään koettiin äitiyden tähtihetkiä, kun 3-vuotias tiuskaisi uhmakkaasti kotiintulokiukuissaan minun olevan paska äiti. Luojan kiitos tämä on pahin sana, minkä lapsukainen tällä hetkellä tietää, ja sekin päiväkodista opittua. Siellä kuulemma eräs kaveri kyseistä fraasia hokee, ja meidänkin neiti on huomannut kiellettyjen sanojen voiman. Pidin melkoisen puhuttelun aiheesta kotona ja toivon viestin menneen perille. Ja minkäs teet, kaikelta ei voi valitettavasti lasta suojella. Ja pieniähän nämäkin murheet vielä loppujen lopuksi tässä vaiheessa ovat.

Raskaus etenee nyt suht turvallisilla viikoilla eteenpäin, ja maha jatkaa kasvamistaan. Nyt on kerrottu uudesta tulokkaasta kaikille läheisille. Oma vointi on ollut jatkuvasti parempaan päin, kunhan saa vain tarpeeksi ruokaa ja päiväunet. Olen yrittänyt nyt olojen helpottaessa ja pääsiäisen päättyessä kiinnittää huomiota terveellisiin elämäntapoihin. Ylimääräiset herkuttelut pois, säännöllinen ateriarytmi ja terveelliset välipalat kehiin. Karkkipäivä vain lauantaisin. Lenkkeilyä ja pilatesta jälleen kuvioihin. Tahdonvoimaahan se vain vaatii. Onneksi kevätaurinko houkuttelee taas ulkoilemaan, joskin ulkoiluvaatteet eivät meinaa enää mahtua päälle! Toivottavasti tulee kuuma kesä, mammashortseja löytyy sentään vielä kaapista.

Näihin kuviin ja tunnelmiin...