Ennen kuin esikoiseni runsas kolme vuotta sitten syntyi, olin varma, että haluan viettää lapsen kanssa kotona mahdollisimman pitkän ajan, vähintään kaksi vuotta. Edelleen arvostan kotihoitoa todella paljon ja ajattelen, että se on pienelle lapselle kaikkein parasta. Kuitenkin itselleni kävi niin, että en nauttinutkaan kotona olosta niin paljon, kuin olin alunperin kuvitellut. Välillä lapsen kanssa oleminen ahdisti ja reilun vuoden kotona oltuani kaipasin jo kovasti töihin. Ristiriitaista asiasta teki vahva tarpeeni pitää lapsi kotihoidossa mahdollisimman pitkään.
Meillä asia ratkaistiin "kaikki voittavat" -menetelmällä siten, että mieheni jäi kotiin 1,5-vuotiaan lapsen kanssa silloin, kun minulle tarjoutui mahdollisuus aloittaa työelämä. Olin jäänyt suoraan maisteriksi valmistuttuani kotiäidiksi, ja töihin meneminen osoittautui minulle aivan oikeaksi ratkaisuksi. Olin huomattavasti energisempi ja vähemmän ahdistunut kuin kotona ollessani. Työpäivän jälkeen tuntui siltä, että jaksoin taas antaa lapsellekin enemmän ja kykenin paremmin olemaan läsnä leikeissä ja touhuissa. Miehelleni lapsen kanssa vietetty puoli vuotta oli mahtava kokemus, ja olenkin sanonut hänelle, että mikäli meille toinen lapsi joskus suodaan, hänen on myös ehdottomasti jäätävä taas lasten kanssa kotiin. Mikäli siihen on taloudellinen mahdollisuus, kannattaa hoitovapaat pistää ehdottomasti miehen kanssa puoliksi.
Vaikka kirjoittelen bloginimellä Uraäiti, en ehkä ole sellainen sanan stereotyyppisimmässä merkityksessä. En juokse aamuisin töihin korkkarit kopisten ja jakkupuku kahisten hiukset nutturalla, vaan olen mielestäni ihan tavallinen äiti, joka sattuu olemaan suhteellisen vaativissa asiantuntijatehtävisssä. Uraäidin minusta ehkä tekee se, että haluan edistää omaa uraani ja osaamistani opiskelemalla työni ohella ja suunnittelemalla parhaillaan väitöskirjatutkimusta. Mikäli yliopistomaailmassa haluaa tutkijan uralla edetä, on väitteleminen välttämätön seuraava askel maisteriksi valmistumisen jälkeen. Mieheni tukee minua haaveissani, ja toivottavasti unelmat toteutuvat lähitulevaisuudessa. Olen saanut hyvän startin pääsemällä mukaan tutkimusryhmään ja professorin ohjattavaksi. Nyt täytyy vain toivoa, että vuoden vaihteessa päättyvää työsuhdettakin jatkettaisiin. Terveisiä vaan nimim. "6 työsuhdetta puolentoista vuoden aikana".
Uran ja perhe-elämän yhdistämisen vaikeudesta puhutaan usein erityisesti naisten kohdalla. Hassua, miten miehiltä ei juuri kysellä, oliko vaikea yhdistää uraa ja perhe-elämää. Vaikeuden nähdään koskettavan nimenomaan naisia. Totta ehkä toinen puoli, sillä itse näen ainakin lähes naisellisena velvollisuutenani viettää vauvan kanssa ensimmäinen vuosi kotona, tai ainakin siinä määrin kotona, että imetys ei vaarannu. Mielestäni Suomessakin voitaisiin kuitenkin enemmän kannustaa työelämän ja lastenhoidon yhdistämiseen tarjoamalla esimerkiksi mahdollisuutta osa-aikatyöhön tai työskentelemiseen kotona. Olen kuullut, että joissain maissa imettävät äidit saattavat saada vauvan ensimmäisen elinvuoden aikana tehdä lyhennettyä työpäivää, jotta ehtivät käydä kotona imettämässä. Tällaista voisin itse ehdottomasti harkita, jos vaikka isä olisi hoitamassa lasta kotona!
Uran ja perhe-elämän yhdistämiseen liittyviä asioita tullaan meillä varmasti miettimään lähitulevaisuudessa, jos haaveemme toisesta lapsesta toteutuu. Kahdesta asiasta olen varma: siitä, että haluan itse viettää kotiäitinä vuoden verran ja siitä, että myös mies tulee pääsemään lapsenhoitopuuhiin ihan kokopäiväisesti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti