...näin tokaisi lääkäri minulle todettuaan keskenmenon. Silloin se sattui, nyt se kuulostaa ainoalta vaihtoehdolta. Ei tässä oikein muutakaan voi. Todennäköisyys kahdelle peräkkäiselle keskenmenolle on kai melko pieni, ja jos kolmaskin vielä tulisi, olisi jotain todennäköisesti pielessä. En oikein lääkärin muminasta ottanut selvää, pitäisikö tässä nyt odotella yhdet kuukautiset ja pitäisikö käydä jälkitarkastuksessa, mutta jos nyt kyyneliltäni oikein ymmärsin, hän taisi sanoa, että sinähän saatat olla jälkitarkastuksessa jo uudestaan raskaana. Eli uudestaan saisi heti yrittää, etenkin kun keskenmeno oli niin varhaisilla viikoilla.
Nyt olen nuollut haavani, ja sisu alkaa nostaa päätään. Äkkiä uudestaan raskaaksi! Ilmeiseti keskenmenot ovat kuitenkin melko yleisiä, ja niitä sattuu n. joka viidennelle naiselle. Olen kuullut myös sanottavan, että keho ei raskaudu uudestaan, mikäli ei ole siihen valmis, joten miksi emme yrittäisi uudestaan heti, kun on mahdollista. Toiset kai raskautuvat nopeastikin keskenmenon jälkeen. Toki pelkokin kalvaa mieltä: mitä jos toinenkin menee kesken? Miten sitten jaksan? Nyt en kuitenkaan ajattele sinne saakka. Raskaus- ja ovulaatiotestit odottelevat kaapissa. En ole helposti periksi antavaa tyyppiä, joten pakkohan sitä on uudestaan yrittää. Toivon sydämestäni, että esikoisen toive täyttyisi, ja hän saisi pian oman pikkusisaruksen.
Tsemppiä! Löysin äsken blogisi blogilistan kautta. Meillä on paljon yhteistä (blogien nimien lisäksi ;) ): suhtaudun itsekin työhöni kunnianhimoisesti ja tavoitteenani on käsitellä blogissa työn ja perheen yhdistämistä. Ja minunkin mieheni jäi koti-isäksi - molempien lasteni kanssa! Pidetään yhteyttä: http://uraaidinruuhkavuodet.blogspot.fi/
VastaaPoistaOlet ajatuksissani <3
Kiitos tsempeistä, ja kiva löytää toinenkin "uraäiti"! Täällä eletään vielä pätkätyöarkea ja haaveillaan siitä "eläkevirasta", jota en kyllä usko tässä nykymaailmassa saavuttavani. :) Käyn kurkkaamassa sinunkin blogiasi!
PoistaMinäkin löysin juuri blogiisi sattumalta, ja haluan lohduttaa ja tsempata omilla kokemuksillani:
VastaaPoistaMun eka raskaus oli keskeytynyt keskenmeno (eli viikolla 12 todettiin alkion menehtyneen rv7, mutta ei ollut tullut itekseen pois). Mullakin oli tökerö lääkäri, joka vain kohautti olkiaan, että näitä nyt sattuu täällä viikoittain (aijaa, ei MULLE kuitenkaan...), ja että kohta oot todennäköisesti uudelleen raskaana. Ja niin olinkin. Taisin kyllä silloin odottaa yhdet menkat. Ja se raskaus sujui hyvin. :)
Toista yrittäessä testi näytti viikon verran haaleaa plussaa, kunnes sitten viikon myöhässä alkoi vuoto, eli arvelin varhaiseksi keskenmenoksi. Sen jälkeen tulin heti seuraavassa kuussa raskaaksi. Olen kuullut, että kroppa on valmiimpi tulemaan raskaaksi tuollaisten tilanteiden jälkeen, eli jaksan uskoa, että kaikki kääntyy teillä pian hyväksi. :)
Eka keskenmeno oli kamala. Muistan ajatelleeni, että siihen päättyi sinisilmäisyyteni ja sokea luotto siihen, että mun elämässäni kaikki menisi aina hyvin. Päätin, etten KOSKAAN sano, että ymmärtäisin muka tapahtuneelle jonkun syyn, tai varsinkaan en sanoisi, että parempi näin. Enkä niin ole sanonutkaan. Myönnän kuitenkin oppineeni sen tapahtuman kautta asioita elämästä ja itsestäni. Ja se kamala kipukin on kadonnut aika olemattomaksi sen myötä, kun nämä nimenomaiset lapset ovat kasvaneet ja kaikki tuntuu tällaisenaan niin oikealta.
Ja senkin paljastan, kun nyt anonyymina kirjoittelen, että täällä on farkun vyötärön alla myös hiljattain plussattu kolmonen kehkeytymässä, toivottavasti kaikki sujuu tällä kertaa ilman edellisiä vauvoja edeltäneitä pettymyksiä... Toisaalta olo on nyt niin tosi luottavainen, jostain syystä. Ehkä olen saanut jotain siitä aikaisemmasta sinisilmäisyydestäni takaisin? ;)
Kiitos pitkästä kommentista ja tsempeistä! Minullakin on nyt ihan hyvät fiilikset siitä, että kaikki kääntyy hyväksi ja saamme vauvan aluille :) Olen kai tällainen ikuinen optimisti ja myöskin ehkä vähän sinisilmäinen ja luotan, että kyllä meille vielä hyvin käy. Sitä en tiedä, mitä toisen keskenmenon jälkeen ajattelisin, mutta nyt mennään näillä ja ihan hyvillä fiiliksillä! En tiedä, miksi keskenmeno tapahtui, mutta uskon, että kaikella on aina syynsä, ja ehkä tällekin löytyy joskus tarkoituksensa, ja ainakin kokemus kasvattaa ihmisenä, kuten sinäkin sanoit.
VastaaPoistaOnnea kovasti sinne farkkujen alla piilevästä salaisuudesta! Toivottavasti kaikki sujuu hienosti siellä ja saatte kolmosen elämää rikastuttamaan :)
Mä oon käsittänyt, että vaikka menisi kolmekin kesken, mitään varsinaista vikaa ei yleensä löydetä. Yhdelle kaverilleni kävi näin, ja sitten hän sai kaksi ihanaa lasta.
VastaaPoistaMullakin on ollut kaksi putkeen. En aio väittää, etteikö se olis vittumaista, mutta siitäkin selvisi. Sitten kun sai vauvan, se oli muisto vain. Yritän ajatella silleen, että ainakin moni ympärilläni oleva nainen on säästynyt niiltä ansiostani. Joojoo, tiedän, ettei tilastotiede mee niin :D
Niin ja - anteeksi kun tämä jäi sanomatta - tsemppiä ja sen sellaista. Sulla on käsitykseni mukaan mainio mukelo, joten ainakin minusta vaikuttaa ihan todennäköiseltä, että kohta niitä on kaksi. Ellei kolme.
PoistaKiitos tsempeistä :) Kyllä se on ihmismieli ihmeellinen, menetyksistä selviää ja taas ollaan valmiina uuteen yritykseen. Ainahan sitä miettii, että mistä nämä vastoinkäymiset johtuu, mutta tosiaan niinkuin sanoit, ei niitä syitä useinkaan löydetä. Jotain tietysti itse haluaa päänsä sisällä kehitellä, että näin piti käydä, tästä oppii taas jotain jne. Mutta kyllä se totuus taitaa olla, että elämä vaan joskus on epäreilua :)
PoistaKyllä minäkin jaksan vielä uskoa, että meille toinenkin lapsi suodaan. Nyt on vaan sellainen olo, että sillä 25-vuotiaan kropalla oli ihan erilaista saada aikaan lapsia kuin tällaisella viittä vailla kolmekymppisen kropalla. Ja sitä kolmatta lasta ei kyllä tule :D (paitsi jos tulee kaksoset, Herra varjele...)