Taas on se aika kuukaudesta käsillä, kun olisi otollinen aika vauvantekopuuhiin. En ole sortunut greippumehuiluun, luontaistuotteisiin tai muihin vippaskonsteihin, vaan puuhailuja on yksinkertaisesti ajoitettu ovulaation ympärille. Ovulaatiotestit otin käyttöön ihan oman mielenrauhan vuoksi. Niillä olen itse ainakin saanut ovulaation tosi kätevästi bongattua ja oppinut myös tuntemaan kehon antamia ovulaatiotuntemuksia paremmin. Nyt ovulaation pitäisi olla ohi, siitä kertoo ainakin hirveä palelu ja lämmönnousu, jota jatkuu itselläni kuukautisten alkamiseen saakka.
Odotan jotenkin kauhunsekaisin tuntein seuraavia viikkoja. Silloin selviää, mihin suuntaan tuleva vuosi tulee meitä kuljettamaan. Näyttääkö raskaustesti plussaa? Minkälaisen työn parissa tulen jatkamaan? Vai joudunko akateemisten työttömien alati kasvavaan kortistoon? Välitilassa odottelu on ahdistavaa ja stressaavaa. Tuntuu siltä, kuin istuisi pimeässä huoneessa ja vain odottaisi, mikä ovi seuraavaksi aukeaa. Omat vaikuttamismahdollisuudet asioihin tuntuvat minimaalisilta.
Viime aikoina keskenmenoon liittyvät tunteet ovat nostaneet myös taas päätään. Olimme eilen ystäväporukalla kyläilemässä, kun eräs meistä kertoi iloisesti olevansa raskaana. Onnittelin tietysti vilpittömästi, ja jäin kuuntelemaan hänen juttujaan. Jonkin ajan kuluttua kurkkua alkoi kuitenkin kuristaa ja kyyneleet tulivat väkisin silmiin. Jouduin poistumaan toiseen huoneeseen itkemään omaa menetystäni, josta kuvittelin jo päässeeni yli. Jouduin jälkikäteen pahoittelemaan ystävälleni, että olen todella vilpittömästi onnellinen hänen puolestaan, mutta omat menetyksen tunteet vielä nostavat päätään.
Keskenmenon kokenutta on vaikea lohduttaa. Kukaan ei tunnu osaavan oikeita sanoja. Asiasta ei uskalleta puhua tai kysellä, jottei loukata toista tai sanota jotain väärää. Eikä keskenmenon aiheuttamaa tuskaa voi oikein ymmärtää, ennen kun on sen itse kokenut. Itsestäni on tuntunut lohduttavalta, kun joku on ottanut osaa suruuni. Sanonut, että olen pahoillani. Ollut vierellä ja halannut. Sanonut, että otan osaa. Kysynyt, miten voin. Pysähtynyt hetkeksi kanssani suremaan. Asioita ei tarvitse mielestäni selitellä ja etsiä syitä tapahtuneelle. Riittää, kun on ihmisenä lähellä.
Vähän ollaan nyt siis menty sellaisilla fiiliksillä, että milloin se taivas tippuu niskaan, mutta välillä pilkahtaa myös toivonripe pilvien takaa. Mielenkiintoinen työpaikka tuli auki nykyisen organisaationi sisäiseen hakuun, ja laitoin hakemuksen menemään heti samana päivänä. Joulukin on ovella, ja sunnuntaina päästään jo adventtikirkkoon. Ensi viikolla on ne isommat vuosijuhlatkin tulossa, joihin olin metsästämässä mekkoa. Mekko löytyi, mutta siitä ehkä lisää tuonnempana!
Odotan jotenkin kauhunsekaisin tuntein seuraavia viikkoja. Silloin selviää, mihin suuntaan tuleva vuosi tulee meitä kuljettamaan. Näyttääkö raskaustesti plussaa? Minkälaisen työn parissa tulen jatkamaan? Vai joudunko akateemisten työttömien alati kasvavaan kortistoon? Välitilassa odottelu on ahdistavaa ja stressaavaa. Tuntuu siltä, kuin istuisi pimeässä huoneessa ja vain odottaisi, mikä ovi seuraavaksi aukeaa. Omat vaikuttamismahdollisuudet asioihin tuntuvat minimaalisilta.
Viime aikoina keskenmenoon liittyvät tunteet ovat nostaneet myös taas päätään. Olimme eilen ystäväporukalla kyläilemässä, kun eräs meistä kertoi iloisesti olevansa raskaana. Onnittelin tietysti vilpittömästi, ja jäin kuuntelemaan hänen juttujaan. Jonkin ajan kuluttua kurkkua alkoi kuitenkin kuristaa ja kyyneleet tulivat väkisin silmiin. Jouduin poistumaan toiseen huoneeseen itkemään omaa menetystäni, josta kuvittelin jo päässeeni yli. Jouduin jälkikäteen pahoittelemaan ystävälleni, että olen todella vilpittömästi onnellinen hänen puolestaan, mutta omat menetyksen tunteet vielä nostavat päätään.
Keskenmenon kokenutta on vaikea lohduttaa. Kukaan ei tunnu osaavan oikeita sanoja. Asiasta ei uskalleta puhua tai kysellä, jottei loukata toista tai sanota jotain väärää. Eikä keskenmenon aiheuttamaa tuskaa voi oikein ymmärtää, ennen kun on sen itse kokenut. Itsestäni on tuntunut lohduttavalta, kun joku on ottanut osaa suruuni. Sanonut, että olen pahoillani. Ollut vierellä ja halannut. Sanonut, että otan osaa. Kysynyt, miten voin. Pysähtynyt hetkeksi kanssani suremaan. Asioita ei tarvitse mielestäni selitellä ja etsiä syitä tapahtuneelle. Riittää, kun on ihmisenä lähellä.
Vähän ollaan nyt siis menty sellaisilla fiiliksillä, että milloin se taivas tippuu niskaan, mutta välillä pilkahtaa myös toivonripe pilvien takaa. Mielenkiintoinen työpaikka tuli auki nykyisen organisaationi sisäiseen hakuun, ja laitoin hakemuksen menemään heti samana päivänä. Joulukin on ovella, ja sunnuntaina päästään jo adventtikirkkoon. Ensi viikolla on ne isommat vuosijuhlatkin tulossa, joihin olin metsästämässä mekkoa. Mekko löytyi, mutta siitä ehkä lisää tuonnempana!
Hih, mä join punaviiniä mahdollisen kiinnittymisen aikaan kun yritettiin ;)
VastaaPoistaMutta muuten. Tsemppiä <3 Raskausuutiset voi joskus olla niitä pahimpia. Uskon tosin että pian saatte te olla kertojan roolissa.
Hih! Mulla on ensi viikolla (mahdollisen kiinnittymisen aikoihin) tulossa jos jonkinlaista kissanristiäistä ja vähän isompaakin juhlaa. Kai se skumppakin käy ;) ? Miksi sen pitää muuten olla punaviiniä? Olen ymmärtänyt, että punkun pitäisi toimia, koska se lisää verenkiertoa. Eikös siinä tapauksessa mikä tahansa alkoholi käy? Tai vaikka liikunta? :D Vai onko punaviinissä jotain muutakin ihmeaineita?
PoistaJa kiitos taas tsempeistä <3 Toivotaan tosiaan, että pian on meidän vuoro :)
Olen ymmärtänyt että kyllä, punaviiniä sen olla pitää. En tiedä muuta syytä kuin tuon lisääntyneen verenkierron kohdussa. Okei, okei, urbaanilegendoja on monenlaisia MUTTA juttelimme kerran vähän isommassa naislaumassa ja aika moni vannoi tämän nimiin.. Greippimehu taas tyrmättiin ihan täysin. Että jos vaan saat käsiisi niin huikkaappa muutamana iltana lasillinen. Ei kai siitä haittaakaan ole, vaikkapa rentoutumisen merkeissä ;)
PoistaPieni kriitikko minussa kyselee, että miksi juuri se punaviini vaikuttaa verenkierron lisääntymiseen ja miksi juuri kohdussa :D Kai se veri kiertää yhtä lailla koko kropassa, jos on kiertääkseen. Mutta maanantaina voisi olla edustusillallisella punaviiniä tarjolla, ehkäpä kokeilen sitä, vaikka normaalisti olenkin valkoviinin ystävä :) Ja punaviinipohjainen glögi voisi olla kova juttu tähän vuodenaikaan! Rentoutumista ainakin on ensi viikolla tiedossa, se ei koskaan ole pahaksi!
Poista