Rakkaudesta ruokaan

Minua on tässä raskaudessa vaivannut ihan hirveä ruuanhimo. Ei edes makeanhimo tai sokerihiireys, vaan mieli tekee ihan perusruokaa - mieluiten valtavia määriä ja koko ajan. Lasken minuutteja siihen, kun saan syödä seuraavaksi ja hekumoin ajatuksella tulevien aterioiden sisällöstä. Hieman hirvittää, minkä kokoiseksi kroppa tämän raskauden aikana kasvaa. Viimeksi kiloja tuli 20, vaikka joka ikinen ja vähän lisääkin lähti imetyksen ansioista. Olin tämän raskauden alussa saman painoinen kuin esikoisen raskauden alkaessa, mutta tällä kertaa pyhänä vakaumuksena oli välttää ylimääräisiä kiloja ja syödä terveellisesti ja kohtuudella. Mutta tämä ruuanhimo - auta armias!

Olen mielestäni suhtautunut aina melko järkevästi ja armeliaasti omaan kroppaani. Se on ihan normaalipainoinen, kokoa 38 oleva naisvartalo. Pehmeää on siellä sun täällä sillä tavalla sopivasti. Nyt jostain syystä ajatus raskauskiloista hirvittää. Olen seuraillut tietyistä blogeista kateellisena hoikkia äitejä, joilla ei kasva kuin pelkkä maha ja kiloja tulee maksimissaan se kahdeksan. En tiedä, miten voisin saavuttaa saman, jos nälkä on tätä luokkaa raskauden aikana. Toivon, että nyt on kyseessä vain alkuraskauden pahoinvointiin liittyvä syöminen, kolmen tunnin välein ateriointi kun pitää pahoinvoinnin aisoissa. Annokset tuntuvat vain tällä hetkellä olevan rekkamiesluokkaa, mutta täytyy toivoa, että ruokailutahti tasaantuu alkuraskauden jälkeen, ja pääsen taas väsymyksenkin väistyessä liikkumaan.

Otin huvikseni kuvan vatsasta nyt rv 6+4. Pömppö näyttää kuvien perusteella suurin piirtein samalta, kuin 4 vuotta sitten rv 15... Kyse on luonnollisesti todennäköisesti vain turvotuksesta, josta toivon kuitenkin pääseväni mahdollisimman pian eroon. Voi kun sitä voisi vain olla tyylikäs ja hehkuva raskaana oleva äiti, enemmän kuin muumimammaa muistuttava hahmo... Se siitä armeliaisuudesta itseään ja kroppaansa kohtaan näemmä :)

Raskausviikko 5+

Hieman on ollut hiljaista blogin puolella, ja se kertonee jotain aivan jäätävästä väsymyksestä, joka tällä viikolla on tähän rouvaan iskenyt. Olen oikeastaan ihan iloinen, että ei tarvitse olla töissä kärvistelemässä tämän uupumuksen ja kymmenkiloisten silmäluomien kanssa. Olimme tällä viikolla sukuloimassa isovanhempien luona ja samalla serkkuni pohjalaisissa häissä. Nukuin päivittäin parin tunnin päiväunia ja yölläkin keräilin kevyesti vielä kymmenisen tuntia lisää unta kalloon. Äitini taisi hieman jo epäillä jotain, mutta korrektisti ei udellut mitään vatsanseutuun viittaavaa. Häät selvitettiin alkoholittomien juomavalintojen kera onnistuneen huomaamattomasti. Oli muuten aivan ihanat ystävänpäivähäät, joissa juhlistimme lukiosta saakka yhtä pitäneitä kyyhkyläisiä. Ja miten se aina onkin niin, että sillä sekunnilla, kun urut parahtavat kirkossa soimaan, aukeavat minulta kyynelkanavat välittömästi!

Olen nähnyt viime öinä vauvaunia. Joka unessa olen saanut tytön. En tiedä, kertooko tämä enemmän äidin toiveesta kuin vatsassa kasvavan kromosomeista. Jotenkin olen aina ajatellut, että saan tyttöjä. Sanomattakin on selvää, että ensisijainen toive on täysiaikaisena syntynyt terve lapsi, mutta jos saa esittää lisätoivomuksen, olisi se toinenkin tyttö mielestäni ihana. Toisessa näkemässäni unessa olin unohtanut kertoa äidilleni raskaudesta, ja jouduin vauvan synnyttyä rv 36 kertomaan, että hänestä on tullut toistamiseen isoäiti. Samassa unessa esiintyi myös intialainen antikristus, joten kovinkaan paljon en näistä unista menisi päättelemään.

Tällä viikolla siis ohjelmassa nukkumista, lievää yökkimistä, valtavaa nälkää ja jatkuvaa tissikipuilua. Vatsallaan ei tunnu kovin hyvältä nukkua. Uutta viikkoa kohti mennään odottavaisin mielin. Viikon kuvasaldo on jäänyt nollaksi, mutta mieleen tuli, että täytynee ehkä kasvavasta kummusta silloin tällöin alkaa kuvia räpsimään.

Raskausviikko 4+

Tämä viikko on vierähtänyt kamalassa tohinassa. Alkuviikon sairastimme lapsen kanssa kilvan, ja ehdin jo stressata kuumeen ja flunssan vaikutusta kohdussa majailevaan pikkuasukkaaseen. Koko loppuviikon olen hermoillut tutkimussuunnitelmani ja apurahahakemuksen kanssa, joka pitäisi saada eteenpäin ensi viikon alussa. En ole suoraan sanoen ehtinyt muutamaan päivään uhraamaan raskaudelle ajatustakaan. Voisi kai sanoa, että olen autuaasti unohtanut olevani paksuna.

Tästä voinee päätellä, että raskausoireita ei ole toistaiseksi kovin paljon ollut. Ainut tuntuva oire on ollut rintojen arkuus jopa siihen pisteeseen saakka, että eräänä iltana tuntui aivan samalta, kuin imetyksen alkutaipaleella rintojen ollessa pinkeinä valtavasta maitomäärästä. Edelleen on ollut painon tunnetta alavatsalla ja yhtenä iltana jopa kovempaa jomotusta, jonka toivon olevan ihan normaalia. Vatsalihakset ovat tuntuneet oudon muljahtelevilta, ja iltaisin sängyssä kylkeä kääntäessä ne tuntuvat jotenkin oudosti miltei menevän sijoiltaan. Pahoinvoinnista ei ole tarvinnut vielä kärsiä. Väsymys on vaivannut, mutta se voi myös mennä flunssan piikkiin.

Nyt taas, kun näitä oireita kirjoittelen, en voi olla pelkäämättä, että oireettomuus/lievät oireet olisivat merkki jostain huonosta. Yritän lohdutella itseäni, että keskenmenneessä raskaudessa ei ollut oireita tämänkään vertaa. Tällä viikolla sain kuitenkin varattua ajan ensimmäiseen neuvolaan, joka on 8. raskausviikolla. Toivottavasti tällä kertaa päästään sinne saakka! Posti kantoi jo pinon täyteltäviä lomakkeita ja lappusia. Kukahan näihin ruokailua koskeviin kysymyksiin oikeasti vastaa täysin rehellisesti? :) Ja täytyy kyllä myöntää, että syömiset ovat olleet vähän mitä saattuu tällä viikolla. Olen vain kirjoittanut tuntitolkulla ja unohtanut aamiaiset ja välipalat välillä ihan kokonaan. Herkkujen syömistä olen kyllä päättänyt raskauden myötä vähentää, ja siinä olen toistaiseksi hyvin onnistunutkin. Edelleen pidän kuitenkin kiinni yhdestä herkkupäivästä viikossa, mutta sen puolen kilon irtokarkkisäkin ajattelin vaihtaa pienempään vaihtoehtoon... Yksi päivitettävä tieto on kyllä ehdottomasti raskauden aikana sallitut ja kielletyt ruuat. Viimeksi jouduin oikein googlettelemaan, että eihän sen raparperin suhteen nyt ollut mitään rajoituksia...

Raskausviikot vaihtuivat tänään 5+0 lukemiin. Viimeksi keskenmeno tuli rv 5+3. Jokainen päivä lisää tuo uutta toivoa.

Kuvat kertovat jotain siitä, miltä meillä on tällä viikolla näyttänyt...

Lasten filosofiaa

Meidän 3-vuotias on viime aikoina kysellyt paljon kuolemasta. Se askarruttaa, kiehtoo ja ylittää vielä ymmärryksen. Tällaista keskustelua kävimme eilen:

- Äiti, kuinka korkeelle se mummu sitten nousi?

- No varmaan aika korkealle. Sitä on vähän vaikea selittää.

- Kuinka korkeella se taivas on?

- No sitä on vähän vaikea selittää. Se on vähän niinkuin toisessa paikassa, vähän niinkuin toinen maailma.

- Jeesus-maailma!

- Just niin.

- Äiti koska mä kuolen?

- No yleensä ihmiset kuolee vasta tosi vanhoina.

- Niin. Sitten kun sä oot vanha niin sä kuolet. Ja sitten mulle tulee uusi äiti. (toim. huom.: Kiitti! :D )

Meillä uskotaan (tai minä uskon, mies ei niinkään) ihan perinteiseen kristilliseen ajatukseen kuolemanjälkeisestä elämästä ja taivaasta. Ajattelen lapsellekin olevan tavattoman lohduttavaa ajatus jälleennäkemisen toivosta ja elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen. Se tuntuu olevan myös lapselle looginen tapa ajatella.

Filosofiselle päälle satuttuaan lapsi innostui jakelemaan käsityksiään myös rakkaudesta. Ajatus taisi mennä suurin piirtein näin: "Äiti, joskus rakkaus voi mennä katki. Sitten ne molemmat menee eroihinsa. Mutta sitten jos tulee taas toista lähelle, niin sitten se rakkaus korjaantuu. Ja sitten rakastaa taas vanhempaansa"

Aikamoisia filosofeja nuo lapset.

Pelko

Meikäläisen raskausoireet vaihtuivat eilen flunssaoireiksi. Kuume nousi ja kurkkua kivisti. Pienenä vinkkinä voin sanoa, että ei kannata lähteä googlettelemaan "alkuraskaus+korkea kuume" tai "alkuraskaus+influenssa". Pieni paniikki iski taas eilen, ja mielenrauha raskauden onnistumisen suhteen oli aika nollissa. Kuume on seilaillut tässä 38 asteen molemmin puolin, mutta onneksi Panadol vie mennessään sekä kuumeen että kurkkukivun. Ehkäpä kyseessä on vain ihan tavallinen nielutulehdus, jollaisia minulla aina tietyn väliajoin tuppaa olemaan. Aina mennään samalla kaavalla: toispuoleinen kurkkukipu + kuumeen nousu. Räkäisenä ei sentään tarvitse olla.

Soittelin jo paniikissa aamulla neuvolaankin, mutta vastaus ei kovin vakuuttanut. Nuori nainen totesi, että "eeeei siitä kuumeesta mitään haittaa pitäisi olla". Lupasin ottaa rennosti ja lepäillä. Eipä tässä kai muukaan auta. Nukuin aamupäivällä vielä kolmen tunnin extraunet koirakaksikko kainalossa, ja olo alkaa olla ihan inhimillinen. Ehkäpä tämä menee tästä ohi parin päivän lepäilyllä.

Muistelen, että esikoisen raskaudessa pelkäsin kovasti keskenmenoa. Pelko oli jotenkin epämääräinen taustalla leijuva tumma pilvi, mutta viime syksyn keskenmenon jälkeen se muutui kovin konkreettiseksi. Olo on jollain tapaa luovuttaneen alistunut. En voi tehdä lapsen hyvinvoinnin eteen tässä vaiheessa konkreettisesti mitään (suonensisäisiä huumeita voi nyt tietysti olla piikittämättä jne.). Alkuraskauden keskenmeno tulee, jos on tullakseen. Ei auta kuin mennä päivä kerrallaan ja yrittää pitää mieli positiivisena. Tai ainakin stoalaisen tyynenä.

Raskausviikko 3+

Jonkinlainen pieni innostus ja ehkä jopa varovainen uskallus varmuuteen tämän raskauden suhteen on alkanut vallata mieltä. Olo on parempi ja luottavaisempi kuin keskenmenneessä raskaudessa. Tämä johtuu ehkä siitäkin, että keskenmennyt raskaus oli lähes oireeton, ja nyt oikeasti tunnen, että jotain kropassa tapahtuu. Tähän viikkoon on mahtunut metallin makua suussa, jomotusta ja vihlontaa alavatsalla sekä viimeisimpänä melkoista väsymystä. Olen päättänyt suhtautua positiivisesti, meni syteen tai saveen!

Raskausviikot vaihtuvat sopivasti aina sunnuntaisin, joten ajattelin jatkossa kirjata ylös raskauteen liittyviä tuntemuksia ja ajatuksia viikonloppuisin raskausviikkopostauksissa. Itseäni harmittaa, että esikoisen ajalta ei jäänyt mitään kirjallista materiaalia siitä, miten raskaus eteni. Sen vuoden kalenterinkin olen tainnut heittää jo menemään. Nyt olisi sitten mahdollisuus kirjata ylös raskauteen liittyviä asioita heti alusta asti. Hieman uhkarohkealta tämä ehkä tuntuu, kun raskaus on näin alussa, mutta ei se pelaa joka pelkää. Yritän kuitenkin muistuttaa itseäni, että minulla on kaikki mahdollisuudet normaalisti etenevään raskauteen keskenmenosta huolimatta.

Ensimmäisen positiivisen raskaustestin tein tosiaan rv 3+5. Tuloksena oli haalea, mutta selvästi näkyvä viiva. Jotain olin aavistellut jo viikon mittaan, mutta en ollut antanut itselleni lupaa uskoa, että voisin tosiaan olla raskaana. Varmistustestin tein tänään rv 4+0, ja huomattavasti paremmin näkyvä viiva tuli näkyviin heti testitikun kastuttua. Pelontäyteiset ensireaktiot ovat vaihtuneet varovaiseen toiveikkuuteen ja onnellisuuteen. Ehkä pääsen käyttämään niitä kaapissa odottelevia mammafarkkuja ensi kesänä!

Tässä vielä perjantaisen ja tämän aamuisen testailun tulokset. Hienosti on ainakin viiva vahvistunut.

Yllätys

Aamutoimet paljastivat tänään varsinaisen jymy-yllätyksen. Näin yöllä unta, että tein negatiivisen raskaustestin. Masentuneena vaapuin sitten aamulla vessan, ja olin pudota pytyltä huomatessani testiin piirtyvän haalean toisen viivan. Uskomatonta, mutta totta! 

Nyt ei oikein voi sanoa muuta, kuin että pelottaa. En osaa uskoa plussaa todeksi, vaan pelkään, että kysessää on vain kemiallinen raskaus tai keskenmeno tulee myöhemmässä vaiheessa. Aamulla kiikutin testin mieheni nähtäväksi ja aloin itkeä. Vielä en osaa tästä riemuita, vaan mennään päivä kerrallaan. Vatsalla tuntuu kuukautiskipumaista juilintaa ja on ihan sellainen olo, että ne alkavat hetkenä minä hyvänsä. Plussakin oli todella haalea, mutta kuukautistenkin pitäisi alkaa vasta sunnuntaina. Testi tehty siis kaksi päivää ennen suositeltua testausajankohtaa.

No, plussa ainakin selittää viime päivien tuntemukset. Olen palellut ihan horkassa ja väsyttänytkin on jonkin verran tavallista enemmän. Suussa on myös tuntunut todella outo maku. Jotkuthan tuntevat alkuraskaudessa metallin makua suussaan, mutta minulla on tuntunut ihmeellinen, kuin kärtsähtäneen sähkölaitteen tuoksun tapainen muovinen maku suussa.

Nyt en tiedä oikein, mitä muuta sanoa, kuin että odotellaan, mitä tulevaisuus tuo ja lähteekö plussa testissä vahvistumaan. No, ehkä minä pikkuisen onnellinenkin uskallan kuitenkin olla :)