Meidän 3-vuotias on viime aikoina kysellyt paljon kuolemasta. Se askarruttaa, kiehtoo ja ylittää vielä ymmärryksen. Tällaista keskustelua kävimme eilen:
- Äiti, kuinka korkeelle se mummu sitten nousi?
- No varmaan aika korkealle. Sitä on vähän vaikea selittää.
- Kuinka korkeella se taivas on?
- No sitä on vähän vaikea selittää. Se on vähän niinkuin toisessa paikassa, vähän niinkuin toinen maailma.
- Jeesus-maailma!
- Just niin.
- Äiti koska mä kuolen?
- No yleensä ihmiset kuolee vasta tosi vanhoina.
- Niin. Sitten kun sä oot vanha niin sä kuolet. Ja sitten mulle tulee uusi äiti. (toim. huom.: Kiitti! :D )
Meillä uskotaan (tai minä uskon, mies ei niinkään) ihan perinteiseen kristilliseen ajatukseen kuolemanjälkeisestä elämästä ja taivaasta. Ajattelen lapsellekin olevan tavattoman lohduttavaa ajatus jälleennäkemisen toivosta ja elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen. Se tuntuu olevan myös lapselle looginen tapa ajatella.
Filosofiselle päälle satuttuaan lapsi innostui jakelemaan käsityksiään myös rakkaudesta. Ajatus taisi mennä suurin piirtein näin: "Äiti, joskus rakkaus voi mennä katki. Sitten ne molemmat menee eroihinsa. Mutta sitten jos tulee taas toista lähelle, niin sitten se rakkaus korjaantuu. Ja sitten rakastaa taas vanhempaansa"
Aikamoisia filosofeja nuo lapset.
Aikamoisia filosofeja nuo lapset.
Mä olen lasten saamisen jälkeen alkanut toivoa erittäin paljon, että itse uskoisi kristilliseen taivaaseen (tai hitto, ihan mihin tahansa konkreettiseen selitykseen, oli se sitten taivas, jälleensyntymä tai 70 neitsyttä).
VastaaPoistaMeillä kuolemasta on puhuttu vasta hyvin naturalistisella tasolla, mutta pelkään näitä "mitäs sen jälkeen tapahtuu?"-kysymyksiä, kun en itsekään osaa antaa vastauksia - en tiedä, enkä usko. Se toisi lohtua ihan itsellekin, kun olisi luottamus siihen että tämän arkisen elon jälkeen saan vielä olla omien lasten ja läheisten kanssa.
Ihania filosofeja, kyllä.
Olen kyllä mielestäni ihan onnellisessa asemassa, kun uskon kuoleman jälkeiseen elämään. Ja muutenkin korkeampaan voimaan, johon voi turvata. Kuoleman jälkeenhän se sitten selviää, oliko höpö-höpöä vai ei ;) Mutta eihän tässä uskomalla mitään häviä, vaikka monet sen näkeekin elämää rajoittavana touhuna ja selkeästi alemmalla älykkyysosamäärällä varustettujen henkilöiden juttuna :D Lapselle haluan ennen kaikkea välittää sen turvallisuuden tunteen ja luottamuksen siihen, että elämä kantaa.
PoistaMeillä on nyt jotenkin tämä kuolema-juttu pinnalla, ja lapsi kyselee koko ajan, että ketkäs kaikki olikaan kuolleita. Sitten luetellaan mummut ja koirat jne. Vaihe kai tämäkin...