Kuudes kerta toden sanoo?

Vauvantekoyritystä on nyt takana puolisen vuotta. Yrityskierrot menivät suurin piirtein näin:

Yk1: 

Elokuussa 2014 jätettiin ehkäisy pois. Aluksi olin vähän pihalla oman kropan toiminnasta ja ovulaation ajankohdasta, joten kovin hyvin ei tätä kiertoa osattu hyödyntää.

Kierron pituus 30 pvää

Yk2:

Tässä kierrossa tärppäsikin, positiivisen raskaustestin tein kp 28. Olo oli mielettömän onnellinen, mutta jostain syystä mielessä oli kuitenkin epäilys. Entäpä, jos kaikki ei olekaan kunnossa? Kovinkaan kauan riemu ei sitten kestänytkään, vaan spontaani keskenmeno alkoi vajaan parin viikon päästä rv 5+3.

Yk3:

Päätettiin aloittaa yritys uudestaan heti keskenmenon jälkeen, sillä kroppa tuntui palautuvat nopeasti. Tästä kierrosta testasin hyvin hailakan haamun muistaakseni kp 27, mutta ilmeisesti kyse oli jostain epäonnistuneesta kiinnittymisyrityksestä, sillä kuukautiset alkoivat ajallaan. Positiivista oli kuitenkin, että kierto palautui keskenmenon jälkeen nopeasti ennalleen.

Kierron pituus 28 pvää

Yk4:

Tästä kierrosta olin ihan varma, että tärppää. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan kuukautiset alkoivat peräti vähän etuajassa. Stressi oli kova, sillä vuoden vaihteen jälkeen työsuhteesta ei ollut mitään tietoa.

Kierron pituus 26 päivää

Yk5:

Tässä kierrossa olivat toiveet jälleen korkealla. Ajattelin, että joululomalla olisin sen verran rentoutunut ja hyvällä mielellä, että vauvantekoyritykset tuottaisivat tulosta. Eikä mitään, jälleen pettymys menkkojen alettua uuden vuoden puolella.

Kierron pituus 28 päivää

Yk6:

Nyt on siis meneillään siis kuudes yrityskierros. Omaa kroppaani olen oppinut tuntemaan melko hyvin, ja arvelisin tuntemusten perusteella, että ovulaation aika on käsillä.  Olen ottanut rennosti, enkä ruvennut mihinkään pakkojyystämiseen vauvankiilto silmissä. Sanotaanko nyt vaikka niin, että ovulaatio on hyödynnetty ja uskon, ettei siihen tarvita kuin yksi onnistunut kerta, että raskaus saa alkunsa. Näin kävi aikanaan esikoisenkin kanssa.

Odotan kovasti, että jotain alkaisi omassa kropassa tapahtumaan. Olen ollut jotenkin todella hämmentynyt siitä, että raskautuminen ei olekaan ollut yhtä helppoa kuin esikoisesta. Kuvittelin kai olevani superhedelmällinen mahtinainen, ja nyt on joutunut laskemaan jalat takaisin maan päälle ja toteamaan, että nämä asiat eivät ole omissa käsissä eivätkä omasta yrityksestä tai erinomaisuudesta riippuvaisia. Eipä tässä kai auta kun taas odotella pari viikkoa tietääkseen, onko tulossa onnen vai pettymyksen kyyneleitä.

Ps. Sain muuten ensi viikolle kutsun työhaastatteluun, pitäkäähän peukkuja!