Muutaman päivän jahkailujen ja keikkatöiden jälkeen tein päätöksen. Eilen ilmoittauduin työttömäksi. Olo on yhtä aikaa hyvä ja rento ja toisaalta myös epämääräisen syyllinen ja häpeilevä. En ole koskaan aiemmin joutunut työttömäksi, paitsi kerran kun töissä pompoteltiin työsuhteesta toiseen ja jouduin vuorotteluvapaata varten olemaan päivän työttömänä. Nyt on ensimmäinen kerta ihan oikeesti, mutta toivottavasti jää lyhyeksi.
Syy miksi päätin jättäytyä työttömäksi on melko käytännöllinen. Keikkatyöstä saatava ansio on epävarmaa, ja toiseksi on minulla ihan oikeaa hommaakin täällä kotosalla. Nyt jos koskaan on aikaa työstää väitöskirjan tutkimussuunnitelma valmiiksi, niin voin keväällä vihdoin hakea yliopistolta jatko-opinto-oikeutta. Ja mahdollisesti myös tutkijakoulupaikkaa, jolloin saisin syksyllä aloittaa palkattuna tohtoriopiskelijana yliopistolla. Olisipa huippua, mutta paikat ovat todella haluttuja ja vaikeahan niitä on saada. Mutta saa kai sitä haaveilla?
Kyllä tämä työttömänä olo jännittää. Ennen kaikkea mietin, miten tulemme taloudellisesti toimeen yhden työttömän, yhden opiskelijan, yhden päivähoitoikäisen ja kahden karvaturrin taloudessa. Jaksan kuitenkin uskoa, että ehkä sitä pian löytyy jotain työhommaakin tälle maisterille. Eipä sitä koskaan ole tarvinnut kauan peukaloitaan pyöritellä. Hätätilanteessa lähden sitten vaikka ihan muihin kuin oman alan hommiin; eipä se kai mikään harvinaisuus ollut 90-luvun laman aikana nähdä korkeasti koulutettuja mopin varressa. Työtä en ole koskaan pelännyt, ja opiskeluaikanakin leipä tuotiin pöytään jos jonkinlaisilla baari- ja vaatekauppahommilla. Katsellaan nyt kuitenkin alkuun, miltä tuo työmarkkinatilanne alkaa näyttämään. Eniten tympii se, että tiedän olevani hyvä ja osaava työntekijä, mutta taloudellinen tilanne on mitä on, ja työpaikkoja on harmillisen vähän auki tällä hetkellä.
Täällä kotosalla sitä siis ollaan ja möllötetään, kasvavan kirjapinon kanssa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti