Ajatuksia vauvakuumeilusta

Toisen lapsen yrittämistä on pian puoli vuotta takana. Yritys alkoi elokussa ja keskenmenon sain varhaisilla viikoilla lokakuussa. Kun annoimme lapsi nro kakkoselle luvan tulla, en arvannutkaan, miten mielen täyttäväksi ja usein stressaavaksi tämä projekti muodostuisikaan. Jatkuvaa itsensä tarkkailua, kiertopäivien laskeskelua, vipinää ja välillä väkisin jyystämistä makuuhuoneen puolella, epäonnistumisen tunteita ja kutkuttavaa jännitystä.

Nyt on taas jännät päivät käsillä, ja tunteet ovat tavanomaisen ristiriitaiset. Välillä tulee todella varma tunne siitä, että nyt ollaan kyllä raskaana, välillä taas uin epätoivon syvissä vesissä, että ei tästä taaskaan tule yhtään mitään. No, ovulaatio ainakin on hyödynnetty ja joitain oiretakin olen taas itselleni keksinyt. Rinnat ovat olleet jo viikon verran kipeät ja ne tuntuvat turvonneilta ja pinkeiltä (samanlainen turpoaminen tapahtui kyllä viime kierrossakin juuri ennen kuin menkat alkoivat). Alavatsalla on jotain tuntemuksia ollut ja olen ollut aavistelevinani samanlaisia repäiseviä kipuja yskiessäni kuin esikoisesta raskautuessani. Nyt muuten tuli mieleeni, että minullahan oli silloinkin tällainen samanlainen kuumeeton flunssa päällä. Närästänytkin on, mitä minulle ei koskaan käy, mutta sen voi ehkä kyllä laittaa Manchegon ahmimisen piikkiin...

Yritän olla realisti ja muistuttelen itseäni siitä, että PMS-oireet ovat usein ikävästi samanlaisia kuin ensimmäiset raskausoireet, ja olen joka kierrossa kehitellyt itselleni jos jonkinlaista oiretta. Kummasti se toivo raskaudesta kuitenkin joka kierron lopussa herää, ja parin päivän päästä saa sitten käydä uittelemassa raskaustestitikkuja. Katsotaan, kuinka käy. Olisin jo mielestäni jonkinlaisia säälipisteitä edes ansainnut...

Hyvää uuttavuotta kaikille!